Mukautuvat lediajovalot ovat sekä lähi- että kaukovalojen osalta tehokkaat.
Juha Peltonen
Koeajossa Honda Civic Hybrid Advance: Isompaa kokoluokkaa
Hondan uusin Civic-malli on kasvanut takavuosien Honda Accordin mittoihin.
Honda Civicin tuoreimman 5-ovisen hatchbackin – joka on siis ainoa korimalli euromarkkinoilla – akseliväli on kasvanut edeltäjäänsä verrattuna 35 millimetriä.
Nyky-Civic on samaa kokoluokkaa kuin takavuosien Accord, ja siinä on esimerkiksi pidempi akseliväli kuin vuoden 2012 Accordissa.
Honda Civic on kasvanut vuosien mittaan niin paljon, että sen mallinimeksi pitäisikin vaihtaa Accord, joka kertoisi mallin todellisen kokoluokan.
Kahdella moottorilla
Sopivan Honda Civic -mallin valitseminen on sikäli helppoa, että valinnaisia moottoripaketteja ja vaihteistoja on yksi ja varustetasoja kolme. On jännittävää huomata, että nykyisessä täyshybridissä on enemmän vääntöä kuin takavuosien turbodieselversiossa, ja että nykymallin kulutus jää alle aiemman 1.0 Turbon.
Kaiken kukkuraksi nykyisen teholukema pesee aiemman sukupolven 1,5-litraisen turbonelikon.
Honda Civicin ainoa Euroopassa nykyisin myytävä korimalli on 5-ovinen Hatchback.
Juha Peltonen
Kojelauta on joihinkin muihin toteutuksiin verrattuna perinteisen selkeäkäyttöinen. Ilmapuhallusritilät ovat omintakeisen näköiset. Erittäin selkeätoiminen kosketusnäyttö on Advancessa 9-tuumainen. Sen yhteydessä on radion mekaaninen äänenvoimakkuuden säädin.
Juha Peltonen
Lämmitys- ja tuuletus hoidellaan käytännöllisten ja tunnokkaiden mekaanisten säätöpyörien avulla.
Juha Peltonen
Advancen uusissa, sähkösäätöisissä nk. Body Stabilizing -etuistuimissa on nahkaverhoilu ja mainio sivuttaistuki.
Juha Peltonen
Takaistuimella on kasvaneen akselivälin ansiosta mukavasti polvitilaa, mutta pääntilaa on panoraamalasikaton vuoksi niukahkosti.
Juha Peltonen
Ajosuunta valitaan keskikonsolissa olevilla painikkeilla.
Juha Peltonen
Advancessa on kahdesta kookkaampi 10,2-tuumainen digimittaristo, jonka selkeys on parhaasta laidasta.
Juha Peltonen
Avaraa tavaratilaa saadaan suurimmillaan 1 187 litraa. Pohjaa peittää kestävä kumimatto.
Juha Peltonen
Täyshybridin 143-hevosvoimaisen bensiininelikon seurana on 184-hevosvoimainen sähkömoottori.
Juha Peltonen
Hybridi-Civicin moottorina murisevaan 2,0-litraiseen, 4-sylinteriseen ja 143-hevosvoimaiseen vapaasti hengittävään toteutukseen liittyy Atkinson-työkierto.
Sähkömoottorin arvot ovat puolestaan 184 hevosvoimaa ja 315 newtonmetriä. Sähköllä edetään vähän väliä kaupunkinopeuksissa ja pienemmillä teillä nopeuteen 60 km/h saakka. Ja jos Type R -mallit unohdetaan laskuista, niin tällaisia tehoja ei Honda Civiceissä ennen vanhaan koettu.
Kiihtyvyys nollasta sataan on tarvittaessa mukavat 8,1 sekuntia.
Automaattivaihteiston virkaa toimittaa eCVT, eli käytännössä autossa ei ole vaihdelaatikkoa, vaan alennusvaihteisto. Mukava uutinen on myös pitkän taipaleen taittajille jopa 840 kilometrin toimintamatka.
Sain auton ajotietokoneen mukaan keskikulutukseksi erittäin kohtuulliset 5,0 l/100 km, vaikka testilenkillä ajettiin runsaasti myös moottoritietieajoa nopeudella 100 km/h.
Tasokkaat etuistuimet
Euromakuun viritetty jousitus toimii kantavasti, mutta samalla yllättävän mukavasti – sanotaanko accordimaisesti eli luokkaa suuremmalla soinnilla. Maantieajossa Honda Civicin täyshybridi tuntuu erittäin vakaalta ajettavalta, mihin vaikuttaa varmasti osaltaan noin 1 500 kilon omamassa.
Ohjauksen keskialuetuntuma on mielestäni huomattavan täsmällinen. Sport-ajotila on ehkä se mukavin valinta, mutta ei muissakaan ajoasetuksissa ole moittimista.
Parkkihalleissa Honda Civic on hyvän peruutuskameran ansiosta helppo pyöriteltävä.
Honda Civicin maavara on tyhjänä vain 128 mm, mikä kannattaa pitää erityisesti ajoakkua ajatellen korvan takana. Lähi- ja kaukovalot ovat sangen tehokkaat.
Etuistuimet antavat mainion sivuttaistuen, ja istuimien yleinen mitoitus sopii myös pitkäjalkaisille. Onneksi kuljettajan istuimessa on korkeussäätö, koska Honda Civicissä istutaan melko alhaalla.
Sinänsä tehokas sähköinen ristiseläntuki saattaa kohdentua pitkäselkäisellä hieman väärin. Ajoasennosta säätää rennon.
Takaistuimelle on helppo siirtyä sopivan runsaasti avautuvista takaovista, ja polvitilaa jää tarpeeksi myös pitkäjalkaisille Lasisen kattoluukun vuoksi yli 180-senttiset alkavat en sijaan kärsiä pääntilan puutteesta.
Harvinaisen toimivasti ja samalla tyylikkäästi toteutetut ilmapuhallusritilät antavat muuten tavanomaiselle kojelaudalle mukavaa lisäilmettä. Ilmapuhalluksen säätimistö ja lämmityssäätimet ovat mekaaniset säätöpyörät. Myös radion äänenvoimakkuuden säädin on mekaaninen.
Selkeätoiminen kosketusnäyttö on Advance-varustetasolla 9-tuumainen. Navigaattorin ohjelmointi luonnistuu kohtuullisen helposti ja reittiopastus toimii tyydyttävästi. Puhelimen linkittäminen multimediajärjestelmään ja streaming-radioasemien kuunteleminen puhelimen välityksellä luonnistuvat käden käänteessä.
Advancen hyveisiin lukeutuva laadukas Bose-äänentoistojärjestelmä soi muhkeasti.
Keskikonsolissa on runsaasti säilytyslokeroita, ja USB-C -liitännät ovat selkeästi esillä.
Juha Peltonen
Honda Civic Hybrid Advance
Moottori
R4, turbo, 1993 cm3, 105 kW (143 hv)/6000 r/min, 186 Nm/4500 r/min + sähkömoottori 135 kW (184 hv), 315 Nm; hybridijärjestelmän tietoja ei ilmoiteta
Suorituskyky
0–100 km/h 8,1 s, huippunopeus 180 km/h
Kulutus
5,0 l/100 km, bensiini
CO2-päästöt
114 g/km
Ajoakku
litiumioni 1,2 kWh
Voimansiirto
A (eCVT), etuveto
Mitat
p. 4551, l. 1802, k. 1408 mm, akseliväli 2734 mm, maavara 128 mm, omamassa 1533 kg, kantavuus 397 kg, vetomassa 750/600 kg, tavaratila 404–1187 l, tankki 40 l
Hinta
42 543 euroa, koeajoauto 43 707 euroa (2022)
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Autoliitto: Tieverokeskustelu pitää käydä ennen vaaleja
Uusi Renault Clio nyt Suomessa
Uuden Nissan LEAFin ennakkomyynti on alkanut Suomessa
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Maanteillä siirrytään huomisesta alkaen takaisin kesänopeuksiin
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
SKAL vaatii ammattidieselin käyttöönottoa
Tällainen on Kian EV2
Kevätaurinko ja huonokuntoinen tuulilasi ovat vaarallinen yhdistelmä liikenteessä
Vuoden Yritysauto 2026 on Mercedes-Benz CLA
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Denon päivitti mobiilikaiuttimensa
Grado Signature S550
Russoundin monihuonelaitteita Suomesta
R2R-soundia melko edullisesti
Kardioidi minimonitori
AVM:n pronssijuhlat
Sepposet löysivät kodin yhteisöllisestä puutalokorttelista Turun Martissa
Rotelilta uusi Michi-vahvistin ja -cd-soitin
Regalta uusi levysoitinesivahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoliitto: Tieverokeskustelu pitää käydä ennen vaaleja
Uusi Renault Clio nyt Suomessa
Uuden Nissan LEAFin ennakkomyynti on alkanut Suomessa
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Maanteillä siirrytään huomisesta alkaen takaisin kesänopeuksiin
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
SKAL vaatii ammattidieselin käyttöönottoa
Tällainen on Kian EV2
Kevätaurinko ja huonokuntoinen tuulilasi ovat vaarallinen yhdistelmä liikenteessä
Vuoden Yritysauto 2026 on Mercedes-Benz CLA
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Tällainen on Kian EV2
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL