Koeajossa Nissan Micra IG-T 100 S/S Xtronic N-Connecta A: Persoonallinen lähestymistapa
Micran mallimerkinnässä oleva Xtronic ei tosiaankaan viittaa nelivetoon, vaan portaattomaan automaattivaihteistoon.
Nissan Micra mielletään kaupunkiautoksi, mutta se palvelee vähintään yhtä kyvykkäästi myös maantieajossa. 100-hevosvoimaisen automaatti-Micran koeajokulutus asettui 6,1 litraan sadalla kilometrillä. Luku vaikuttaa siedettävältä, joskaan ei alhaiselta – mutta pitää muistaa, että vaihteistona on portaaton CVT.
Micra soveltuu citykäytön ohella oivallisesti myös maantieajoon. Kaukovaloautomatiikka seuraa vakiona.
Takaviistosta Micra on perinteisemmän Nissanin näköinen.
Micran 3-sylinterinen, monipistesuihkutuksella ja turbolla toteutettu kierrosherkkä moottori vetää varsin pirteästi kiihdytyksissä. Nollasta sataan -arvo on vain 13,0 sekuntia, mutta Micra tuntuu CVT:n ansiosta käytännössä kuitenkin paljon hanakammalta, kuin mitä paperiarvo antaa ymmärtää, sillä liikkeelle päästyään auto kiihtyy mukavasti. Pikkumiinusta tulee siitä, että moottori täristää aavistuksen tyhjäkäynnillä. Vastaavasti manuaalivaihteinen 100 hv:n Micra kiihtyy sataseen 11 sekunnissa.
Micra on vuosien mittaan kasvanut selvästi isommaksi autoksi.
Kojelaudassa on ylellisen oloista vaaleaa nahkapäällystettä. Nahkakehäinen, alalaidastaan litteä ohjauspyörä ja pyöreät mittarit luovat urheilullisuutta.
Micra IG-T 100 Xtronic on automaattivaihteisena pikkuautoksi laadukkaan rento luotsattava maantieajossa. Kaupunkipyörityksessä ja pysäköintihalleissa se on ketterä. Maantieajossa nopeudella 80 km/h käyntinopeus on noin 1 750 r/min, jolloin melutaso jää korvaa miellyttävän matalaksi. Vastaavasti 100 km/h:n nopeudella kierrokset pysyttelevät sopivasti 2 000 minuuttikierroksen tuntumassa.
Keskinäiset vääntöerot
Micran 100-hevosvoimaisen automaatin ja 5-vaihteisen manuaaliversion suurin vääntömomentti on eriävä, sillä CVT:n kanssa paras vääntö on 144 Nm/2 000 r/min, kun taas manuaalivaihteisen arvoksi merkitään hieman korkeammat 160 Nm/2 750 r/min. CVT:n kera moottori siis vääntää hieman vähemmän, mutta samalla sopivasti alemmilla kierroksilla.
Pikkuauton nopeusnäytön suurin lukema 220 km/h viestii myös maantieominaisuuksista, vaikka niin korkealle ei tällä versiolla ylletäkään.
CVT-vaihteiston valitsin nahalla silatussa keskikonsolissa on melkein kuin kalliimman luokan autosta.
CVT-vaihteisto edellyttää hieman erilaista kaasujalkasykliä kuin perinteiset momentinmuuntimella toteutetut automaatit. Tosiasiassa CVT tekee Micrasta aika juhlavan kompaktiluokan pikkuauton. Ennen kaikkea se antaa vaivattomuutta kaupunkiajoon. CVT:llä ajamiseen tottuu nopeasti, ja Nissanin laatikossa pyritään virtuaalipykälien myötä pääsemään lähemmäksi perinteisen automaatin vaihtotuntumia.
Jousitus on vankka. Jonkun mielestä se voi olla pintakova, mutta se toimii aika hienosti kuopissa ja saa Micran tuntumaan pykälää isommalta, kuin mitä se on. Tämä piirre alleviivaa mallin soveltuvuutta yhtäläisesti maantieajoon. Täsmällinen ohjauksen keskialuetuntuma on sekin tärkeä asia pitkällä matkalla. Jos sattuu leikkaamaan mutkaisilla teillä keskiviivoja, kaistavahti täristää kevyesti ohjauspyörää ja pitää hyväntuulista pörinää.
Etuistuimet osoittautuivat oletettua mukavammiksi, ja ne antavat kohtuullisesti sivuttaistukea.
Takaistuimella polvitila riittää pitkäkoipiselle vain, jos etuistuimia ei säädetä kovin taakse.
Koeajon aikana törmäyksenestojärjestelmä kytkeytyi yllättäen muutaman kerran pois toiminnasta ilmoittaen, että etututka on peittynyt. Kyseessä oli mitä ilmeisimmin softahäiriö, koska auto oli kaikilla tapahtumakerroilla puhdas. Micran turvajärjestelmiin lukeutuu myös hätäjarrutustoiminto. Kuolleen kulman varoitusjärjestelmän saa lisävarusteena vain Teknaan. Risteävän liikenteen varoitinta ei ole tarjolla.
Nopea osoitesyöttö
Kojelaudan toiminnot ovat simppelit. Selkeät, pyöreät analogiset päämittarit ovat pikkuauton näytöiksi sporttiset. Asiallisen kokoinen 7-tuumainen kosketusnäyttö on käytännöllinen. Micran navigointilaitteen ohjelmointi sujuu helposti, ja sitä nopeuttaa kaikkien tietojen syöttö yhdelle riville. Kartan reittinäyttö saisi sen sijaan olla visuaalisesti selkeämpi.
Navigaattorin osoitetietojen syöttö tapahtuu uuden multimediajärjestelmän 7-tuumaisella kosketusnäytöllä yhdelle riville.
Tavaratilan suurin tilavuus on noin 1 000 litraa. Harmi vain, että laajennettu tila ei ole tasapohjainen.
Radion äänisäädöt löytyvät poikkeuksellisen nopeasti, ja radion äänenlaatu on tämän kokoiseksi autoksi varsin laadukas. Mukavaa on sekin, että Micraan saa useita erilaisia personointipaketteja, joiden avulla autosta pystyy muokkaamaan erottuvan.
Micran perustavaratila on – hataran oloista hattuhyllyä lukuun ottamatta – kätevän muotoinen. Laajennettu tavaratila ei ole valitettavasti tasapohjainen.↔
Juha Peltonen
Nissan Micra IG-T 100 S/S Xtronic N-Connecta A
Moottori
R3, turbo, 999 cm³, 74 kW (100 hv)/5000 r/min, 144 Nm/2000 r/min
Suorituskyky
0–100 km/h 11,0 s, huippunopeus 184 km/h
Kulutus
6,3 l/100 km, bensiini
CO2-päästöt
141 g/km
Voimansiirto
A (CVT), etuveto
Mitat
p. 3999, l. 1743, k. 1455 mm, akseliväli 1510 mm, omamassa 1060–1105 kg, kantavuus 565–520 kg, vetomassa 1200/555 kg, tavaratila 300–1004 l, tankki 41 l
Hinta
20 760 euroa, koeajoauto 21 277 euroa (2019)
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Joka neljäs ohittaa hirvivaaramerkin hiljentämättä
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Mitsubishiltä uusi Grandis sekä juhlavuoden ASX
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
EISA AWARDS 2026–2027
Gradon uudet Signature-kuulokkeet
Grimm Audion monoblokki
Buchardtin päivityspaketti
Hegeliltä kaksi integroitua vahvistinta
Vulkkanolta parempitasoinen levysoitin
Vestlydin uudet aktiviikaiuttimet
Velodynen uusi 1824
Q Acousticsilta uusi lattiakaiutin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Joka neljäs ohittaa hirvivaaramerkin hiljentämättä
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Mitsubishiltä uusi Grandis sekä juhlavuoden ASX
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Rengasasiantuntija kumoaa kolme sitkeää myyttiä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Mercedeksen uuden C-sarjan hiilijalanjälki kutistuu rajusti
Volkswagenin uuden sähköisen SUV-mallin, ID. Crossin, myynti on alkanut
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Jaguar paljastaa Type 01 mallin sisätilat
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL