Toyota Land Cruiserin ilme on muuttunut melkoisesti: konepelti on aiempaa matalampi, ja siinä on näkemistä parantava pokkaus.
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Mahtava peli maastossakin
Toyota nykyaikaisti järeän tosimaasturinsa olemusta. Koeajossa oli Land Cruiserin tuorein versio 7-paikkaisena Premium-mallina.
Toyota Land Cruiserin keulan uusilla muodoilla on parannettu kuljettajan näkyvyyttä erityisesti auton keskilinjan kohdalla. Sen lisäksi, että konepelti on madaltunut, sen keskellä on selvä madalluspokkaus.
Edeltävään malliin verrattuna sekä etuvalot että jäähdyttimen ilmanottoaukot ovat aiempaa korkeammalla – näillä muutoksilla parannetaan muun muassa kahluusyvyyttä. Katu-uskottavuutta antavat 19-tuumaiset kevytmetallivanteet.
Toyota Land Cruiser on kotonaan niin maastossa kuin valtateillä.
Takavinkkelistä uudistuneen Toyota Land Cruiserin tunnistaa uudelleenmuotoilluista led-takavaloista. Premium-malliversiossa on vakiona alumiiniset astinlaudat, mutta ne oli poistettu koeajoautosta edellistä koeajoa varten.
Apua maastoajoon
Toyota Land Cruiser suunniteltiin aikoinaan puhdasoppiseksi maasturiksi, mutta ajan mittaan se on jalostunut enemmänkin hienostuneeksi katumaasturiksi.
Vankan kantavan jousituksen reilujen joustovarojen kanssa kelpaa lähteä maastoon – jos nyt reilusti yli 100 000 euron hintaisen maasturin naarmutusriskiä viitsii edes harkita.
Toyota Land Cruiserin kyvyt eivät ihan hevin lopu. Kineettisdynaaminen jousitusjärjestelmä säätää maastoajossa kallistuksenvaimentimet löysemmiksi ja varmistelee pyörien suurimman mahdollisen joustovaran. Kätevä varuste on myös maastokamerajärjestelmä.
Kojelauta näyttöruutuineen edustaa selväpiirteistä Toyotaa.
Ryömintänopeuksien vakionopeudensäätimen voi aktivoida, kun käytetään alennusvaihteistoa. Valintakiekosta pysyy valitsemaan halutun ryömintänopeuden.
Takatasauspyörästön lukko pystyy kytkemään vain hitaalla nelivedolla silloin, kun keskilukko on kytkettynä.
Maantieajossa jousituksen pintakovuus korostuu terävissä kuopissa. Maantiellä hyötyy Premiumin mukautuvasta iskunvaimennuksesta, jonka kolme ajotilaa (comfort, normal ja sport) valitaan keskikonsolista vaihteenvalitsimen tuntumasta.
6-nopeuksinen automaatti sopii isoon dieselmaasturiin.
Kuulamutterivaihteella toteutetun ohjauksen keskialuetuntuma on takavedolla lähinnä tyydyttävä, mutta nelivedolla Toyota Land Cruiser muuttuu miellyttävän vakaaksi, ja ison auton ohjaus jämäköityy.
Neliveto kankeuttaa tietysti autoa kuin autoa, ja Toyota Land Cruiseria onkin ketterämpi käännellä silloin, kun ajetaan takavedolla.
Suorituskyky ja kulutus
Maantieajossa Toyota Land Cruiser on omimmillaan tasaisen vääntävässä etenemisessä, sillä absoluuttinen kiihtyvyys ei ymmärrettävästi lukeudu sen vahvuuksiin. Hidastuksista vastaavat joka kulmassa jäähdytetyt levyjarrut.
Automaattivaihteinen versio suoriutuu satasen kiihdytyksestä tehtaan mukaan 12,7 sekunnissa, kun manuaalivaihteiselle luvataan hiukan parempi (12,1 s) arvo.
Yli 2,3-tonnisessa maasturissa on yhteispaineruiskutteinen 2,8-litrainen D-4D-turbodiesel, joka vääntää enimmillään 450 Nm/1 600–2 400 r/min.
Sähkösäätöisissä etuistuimissa on hyvä sivuttaistuki. Etumatkustajan istuimessa ei ole korkeussäätöä.
Takaistuimissa on erilliset pituussäädöt, selkänojien kallistussäädöt ja istuinlämmittimet.
Koeajon keskikulutus oli auton ajotietokoneen mukaan 9,4 l/100 km, mitä ei voi pitää pahana raskaalle nelivetoautomaatille, joka on varustettu maastoajoon suunnitelluilla akselistoilla. Tehtaan ilmoittama keskikulutus on 7,4 l/100 km.
Hulppeat takatilat
Koska Toyota Land Cruiserissa yhdistyvät maasturi ja katumaasturi, Premiumissa on ylellinen nahkaverhoilu ja kojelaudan kapeat puupaneloinnit.
Maastoajoa silmällä pitäen tarttumakahvoja on kiitettävä määrä A- ja B-pilareissa sekä vielä omansa lisäistuimia varten. Mekaaninen käsijarru on maastoajossa hyvä varuste.
Takaluukku avautuu sivulle, ja takalasin pystyy avaamaan myös erikseen.
Tavaratilaa on parhaimmillaan noin 1,8 kuutiota.
Kuljettajan istuin antaa riittämiin sivuttaistukea, ja istuintyyny on tarpeeksi mittava myös pitkäjalkaiselle. Sähkösäädöt ovat täyttä asiaa, ja kokonaisuuden kruunaa tehokas sähkösäätöinen ristiseläntuki.
Ajoasennon säätää helposti sopivaksi, ja kulmikkaasta maasturista on oivallinen näkyvyys eri suuntiin.
Takaistuin lukeutuu Toyota Land Cruiserin parhaisiin ominaisuuksiin: takana on hulppeasti polvitilaa pitkillekin matkustajille, ja istuimia pystyy pituussäätämään mekaanisesti. Myös selkänojan kallistuskulmaa voi muutella, mutta reisituki jää vaatimattomaksi.
Lisäistuimet ja tavaratila
Takaistuimella matka taittuu katosta taittuvan näyttöruudun myötä – Premiumissa on Blue Ray -soitin kaukosäätimineen. Automaatti-ilmastoinnissa on omat säädöt myös takana istuville, mutta 3-tasoinen istuinten viilennys ei tuntunut 30 asteen helteellä kovin tehokkaalta.
Taakse kaipaa paria USB-porttia – edessä USB on hyvässä paikassa keskikonsolissa, jonka lokeron viilennys on mainio ominaisuus.
Sähköisesti nousevat ja laskevat lisäistuimet ovat Premiumissa vakiona.
Pyöreät, perusselkeät päämittarit ja 8-tuumainen kosketusnäyttö ovat tyylikkäät. Ohjauspyörän kehä on yhdistelmä nahkaa ja puuta. Jälkimmäistä on myös kojelaudassa, mutta ei ovipaneeleissa.
Toyota Touch 2 with Go -navigaattorin ohjelmointi sujuu erittäin helposti, ja JBL:n valmistama audiojärjestelmä toistaa mataliakin ääniä laadukkaasti.
Sähköisesti nousevat ja laskevat lisäistuimet ovat Premiumissa vakiona – muissa varusteversioissa 7-paikkaisuus on lisävaruste, ja silloin takapenkeissä on manuaalikäyttö. Penkkien käyttö tapahtuu oikean takaoven puolella olevista painikkeista. Lisäistuimilla polvitila riittää vain lapsille.
Ovela takaluukku
Takaluukun toimintaperiaatteissa on sovellettu 70-luvun alun isojen jenkkifarmarien oppeja. Luukku on saranoitu Japanin vasemmanpuoleista liikennettä ajatellen oikeasta laidasta, ja luukun pystyy lukitsemaan portaattomasti eri kulmiin.
Ahtailla pysäköintialueilla ostokset voi lastata avaamalla pelkän takalasin.
7-paikkaisen Toyota Land Cruiserin tavaratila on 104 litraa, mutta parhaimmillaan tasapohjaista tilaa saadaan 1 833 litraa.
Premiumissa vakiona olevan taka-akseliston ilmajousituksen avulla pystyy madaltamaan lastauskorkeutta.
Toyota Land Cruiser 2.8 D-4D 6 A/T Premium
Moottori
R4, turbo, 2755 cm³, 130 kW (177 hv)/3400 r/min, 450 Nm/1600–2400 r/min
Suorituskyky
0–100 km/h 12,7 s, huippunopeus 175 km/h
Kulutus
7,4 l/100 km, diesel
CO2-päästöt
194 g/km
Voimansiirto
A6, takaveto/neliveto
Mitat
p. 4840, l. 1885, k. 1845 mm, akseliväli 2790 mm, maavara 220 mm, kahluusyvyys 700 mm, omamassa 2320 kg, vetomassa 3000/750 kg, tavaratila 104–1833 l, tankki 87 l
Hinta
119 784 euroa, koeajoauto 119 784 euroa (2018)
Miellyttää
Muunneltavuus
Matkustamo on viihtyisä ja monipuolisesti muunneltava.
Ärsyttää
Lisäistuimet
Takimmaisten penkkien taittelu sujuu sähkötoimisuudesta huolimatta hankalasti.
Yllättää
Maasto-ominaisuudet
Toyota Land Cruiser on todellinen maastoauto.
Yhteenveto
Toyota Land Cruiser on parhaimmillaan sekä maantiellä että maastossa, mutta ohjaustuntuma on otollisin nelivedolla. 700 millin kahluusyvyys ja kolmen tonnin vetokyky ovat houkuttelevia ominaisuuksia.
(4,5 tähteä)
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Mulidine Hildegard
Devialetin ultimaatti haamu
Valmis koti kaipasi vain värejä
LINNin uusi kaiutin
Lumin N1 -verkkokeskitin
Cayin Jazz 70
Silent Angelin uusi monitoimilaite
Matrix Audion usb-kytkin
Wharfedalen neljä uutta subwooferia
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
Autojen ensirekisteröinnit selvässä kasvussa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL