Koiran kuljetuksen autossa on sujuttava turvallisesti sekä niin että koiralla on hyvä olla.
Juha Peltonen
Näin sujuu koiran kuljetus autossa - täsmäohjeet
Tässä jutussa palautetaan mieleen tärkeitä ohjeita, joita noudattamalla koira matkustaa autossa turvallisesti. Tärkein ohje koiran kuljettamiseen autossa on, että älä jätä koiraa kuumaan autoon!
Neljä tassua ja neljä kumitassua muodostavat parhaimmillaan hassunhauskan yhdistelmän. Autohullun koiran mielestä moottorin ääntä ei voita mikään, ja ohi vilistäviä maisemia on yliveto tiirailla lasin takaa.
Mikä olisi sitten paras tapa koiran kuljetukseen autossa? Jos koiralta itseltään kysytään, niin se matkustaa mieluiten etuistuimella istuen – josta näkee mukavasti ulos – tai takaistuimella loikoen.
Koiran kuljetus autossa häkissä vai valjaissa?
Koiran pitää matkustaa autossa paitsi rattoisasti myös ehdottoman turvallisesti, ettei se paiskaudu voimakkaasti jarrutettaessa edessä istuvien niskaan tai loukkaa itseään putoamalla taka- tai etujalkatilaan – koiran tassut murtuvat paljon herkemmin kuin ihmisen jalat, ja ne ovat vaikeammin parannettavissa. Häkki on järkevä vaihtoehto koiran kuljetukselle autossa.
– Kun 30–40-kiloinen koira sinkoutuu autokolarissa takapenkiltä edessä olijoiden niskaan, heillä ei ole suuriakaan mahdollisuuksia selvitä törmäyksestä lievin vammoin. Myös koiralle itselleen on turvallisempaa matkustaa autossa sopivassa häkissä, joka omalta osaltaan saattaa suojata koiraa kolarin aiheuttamilta vaurioilta, toteaa eläinlääkäri Mervi Ihantola.
Takaistuimelta eteen paiskautuvat ihmiset, lemmikkieläimet tai kevyenkin tuntuiset esineet painavat eteen sinkoutuessaan jopa tuhansia kiloja. 20-kiloinen koira painaa nopeudella 50 km/h tapahtuvassa törmäyksessä yllättäen yli 500 kiloa – ei ole mukava saada sellaista massaa niskaansa!
Cockerspanieli Indy ja Continental Bulldog Alma nauttivat automatkailusta. Esimerkkiauton tavaratilasta puuttuu kuitenkin tärkeä koirahäkki.
Juha Peltonen
Mukavuutta koiralle
Koirahäkin pohjalle saa mieluusti asettaa pehmeän pedin. Monesti häkki kuitenkin mielletään erheellisesti jonkinlaiseksi koiran vankityrmäksi, vaikka todellisuudessa koira pitää häkkiä ikään kuin pesänään.
– Häkki on turvallisin paikka koiran ja kanssamatkustajien kannalta. Ilman häkkiä oleva koira sinkoilee kolaritilanteessa tai äkkijarrutuksessa auton sisällä ja aiheuttaa vahinko sekä itselleen että muille matkustajille. Koira ei tarvitse autossa liikkumistilaa, sillä eiväthän ihmisetkään liiku autossa, tähdentää koira-asiantuntija Olli Wuorimaa Shetland Oy:stä.
– Halpaa ja huteraa kiinalaishäkkiä ei kuitenkaan kannata hankkia.
Farmari-, monikäyttö-, sedan- ja katumaasturityyppisissä autoissa myös takaistuin on hyvä matkustuspaikka, kunhan koira vain kiinnitetään auton turvavöihin oikeaoppisten kiinnitysvaljaiden avulla.
Cockerspanieli Indy ja Continental Bulldog Alma nauttivat automatkailusta. Esimerkkiauton tavaratilasta puuttuu kuitenkin tärkeä koirahäkki.
Juha Peltonen
Älä jätä koiraa autopätsiin!
– Todellinen varoituksen sana on paikallaan asiasta, joka on jokaiselle kyllä tuttu, mutta jonka suorastaan rikollisen monesti näkee silti unohtuvan. Jos automatkalla pysähtyy kesähelteellä vaikka vain viideksi minuutiksi, niin koiraa ei saa koskaan jättää yksin autoon suljettujen ikkunoiden taakse, tähdentää Olli Wuorimaa.
Aja siis auto aina mahdollisimman hyvään varjoon ja järjestä kunnollinen ristiveto riittävästi raotettujen sivulasien kautta. Jos autossa on kattoluukku, mitä kautta koira ei pääse hyppäämään ulos, se kannattaa pitää avattuna – jos aurinko ei pääse paistamaan sen kautta suoraan matkustamoon!
Varaa aina helteellä mukaan autoon kylmää vettä koiraa varten esimerkiksi termosastiaan. Muista, että nelijalkainen saa lämpöhalvauksen huomattavasti ihmistä herkemmin, ja että pieni koira sietää porotusta vielä paljon vähemmän kuin iso koira. Ihminenkään ei halua istua paksu talviturkki päällä paria tuntia 50-asteisessa pätsissä ilman juotavaa!
– Kesähelteellä auton ovia tai takaluukkua voi pitää parkissa oltaessa auki, kun koira on kuljetushäkissä, jos se turvallisuusseikat huomioiden on mahdollista. Silloin ei ole vaarana koiran karkaaminen, eikä auton sisälämpötila nouse yhtä korkeaksi, kuin mitä tapahtuu täysin suljetussa autossa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että auton sisälämpötila saattaa silti nousta niin korkeaksi, että koiraa ei saa jättää autoon, muistuttaa Olli Wuorimaa.
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Auto Bild 11/2026 on kaupoissa
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Opel – 60 vuotta sähköllä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Hyundailta uutuusmallien vyöry: 41 autojulkistusta Euroopassa vuoteen 2030 mennessä
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Kian GT-mallisto laajenee EV3 GT-, EV4 GT-, ja EV5 GT -malleilla
Polestar julkisti Formula 2030 -konseptiauton
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Passiivilinjalähde Sveitsistä
Velodynen uusi 1824
PMC Roadshow 2026 -esittelyviikonloput käynnistyvät pian!
Kukkia ja kirppislöytöjä – Yrittäjäperheen sydämellä sisustettu koti
Vincentin hybridietunen Bluetoothilla
Tanskan ProAcit
Karin ja Simon matkustavat suveksi Suomeen ja saaristoon
Puutalokoti Pietarsaaressa palasi 1950-luvulle
Lisää esoteriaa
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Auto Bild 11/2026 on kaupoissa
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Opel – 60 vuotta sähköllä
Hyundailta uutuusmallien vyöry: 41 autojulkistusta Euroopassa vuoteen 2030 mennessä
Kian GT-mallisto laajenee EV3 GT-, EV4 GT-, ja EV5 GT -malleilla
Polestar julkisti Formula 2030 -konseptiauton
Tällainen on uusi Audi A2 e-tron
Sähköautojen kysyntä ennätysvahvaa
Range Rover Electric – alkuperäisen luksusmaasturin uusi aikakausi
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Rengasasiantuntija kumoaa kolme sitkeää myyttiä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Mercedeksen uuden C-sarjan hiilijalanjälki kutistuu rajusti
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL