Opetuslupaopetus on Suomessa laadukasta – liikenneturvallisuus on parantunut
Nuorten liikenneturvallisuus on noussut isoksi puheenaiheeksi ja liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee ajokorttilakiin muutoksia. Autokoululiitto on kritisoinut nykyistä opetuslupajärjestelmää, vaikka opetusluvalla tuotetaan laadukkaimpia kuljettajia. Syyt ovat elinkeinopoliittiset.
Viime päivinä on uutisoitu, että yhä harvempi kokelas läpäisee ajotutkinnon ensimmäisellä yrityksellä. Autokouluala vaatiikin kaikille ajokorttia suorittaville lisää pakollista koulutusta. Erityisesti opetuslupaopetus on ollut alan hampaissa. Autokoululiitto haluaa, että opetusluvalla opettamisen ehtoja kiristetään, ja että opetusluvan saamisen edellytyksenä olisi opettajan pakollinen tieto- ja taitotason arviointi esimerkiksi ajo- ja teoriakokeella.
”Autokouluala on julistanut olevansa erittäin huolissaan opetuslupaopetuksen tasosta. Se on hyvin erikoista, sillä opetuslupaoppilaista 62 prosenttia läpäisi viime vuonna ajotutkinnon ensimmäisellä yrittämällä, kun autokouluoppilaiden läpimenoprosentti oli 52. Vielä räikeämpi ero on teoriakokeessa, jonka läpäisi ensimmäisellä yrityksellä peräti 88 % opetuslupaoppilaista. Autokoulussa oppinsa saaneista vain 72 % selvitti teoriakokeen kerralla”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen luettelee.
”Läpimenoprosentit kelpasivat Autokoululiitolle edunvalvonnan argumenteiksi vuosien ajan silloin kun autokoululaiset menestyivät kokeissa paremmin, mutta kun tilanne muuttui, niillä ei olekaan enää merkitystä.”
Vaikka autokouluala verhoaa vaatimukset opetuslupaopettajien tutkinnoista ja pakollisen autokouluopetuksen lisäämisestä liikenneturvallisuudesta huolehtimisen alle, niin taustalta löytyvät elinkeinopoliittiset syyt.
”Opetusmäärien lisääminen nostaisi autokouluopetuksen hintaa. Pakollista autokouluopetusta halutaan lisää myös opetuslupalaisille, jotta opetuslupa ei muuttuisi entistä houkuttelevammaksi”, Nieminen toteaa.
”Nykyisessä mallissa oleva minimimäärä pakollista opetusta riittää joillekin, mutta ei kaikille. Opettajan ammattitaitoa on saada oppilas ymmärtämään, milloin tämä on valmis kuljettajantutkintoon. Se, että moni ei läpäise ajokorttilakiuudistuksen myötä tiukentunutta ajokoetta on osoitus kokeen toimivuudesta.”
Parempaan päin
Liikenneturvallisuus on parantunut koko ajan. Nykyinen ajokorttilaki astui voimaan 1.7.2018. Vuosina 2014–2017 tapahtui keskimäärin 9 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, jossa oli kuljettajana 17- tai 18-vuotias henkilö. Vuosina 2019–2023 tällaisia onnettomuuksia tapahtui vuodessa keskimäärin 7,5. Viime vuonna luku oli kahdeksan. On hyvä huomata myös se, että ajokortillisten 17–18-vuotiaiden määrä on kasvanut vuoden 2018 lopusta vuoden 2024 loppuun 48 prosentilla.
”Julkisesta keskustelusta saa helposti kuvan, että nuorten liikenneturvallisuus olisi huonontunut merkittävästi. Se kuva on väärä. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseksi entisestään. Tämä on erittäin tärkeä asia”, Nieminen sanoo.
”Uudet toimenpiteet pitää kohdentaa oikein eli sääntöjen rikkojiin. Seuraamusjärjestelmää pitäisi kiristää niin, että nuorille liikenneturvallisuuden vaarantajille määrättäisiin entistä kovempia ajokieltoja, enemmän pakollista ajokieltokoulutusta sekä madallettaisiin kynnystä uusinta-ajokokeen määräämiselle. Hyvin käyttäytyvää ja vastuunsa kantavaa ylivoimaista enemmistöä ei pidä rangaista.”
”On erittäin tärkeää, että kaikki päätökset ajokorttilakiasiassa tehdään tietoon perustuen eikä yksittäisten toimijoiden heittojen pohjalta. On selvitettävä tarkkaan syy- ja seuraussuhteita ja tehtävä mahdollisia muutoksia sen perusteella.”
Autobild / Autoliitto
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Matriisilediajovalot valaisevat tehokkaasti sekä lähi- että kaukovaloilla.
Juha Peltonen
Matriisilediajovalot valaisevat tehokkaasti sekä lähi- että kaukovaloilla.
Juha Peltonen
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Auto Bild 11/2026 on kaupoissa
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Opel – 60 vuotta sähköllä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Hyundailta uutuusmallien vyöry: 41 autojulkistusta Euroopassa vuoteen 2030 mennessä
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Kian GT-mallisto laajenee EV3 GT-, EV4 GT-, ja EV5 GT -malleilla
Polestar julkisti Formula 2030 -konseptiauton
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Loppuun asti mietitty hirsitalo syntyi maiseman ehdoilla
FiiO:lta el34-putkivahvistin
Naim Uniti Star ilman cd-soitinta
Kymppitonnin mc-äänirasia
EverSololta ab-luokan päätevahvistin
T+A:n uudet lippulaivat
McIntosh CS7500 AC
Amphion aktiivisena
Taiteilija Marianne Huotari: ”Värit tekevät minut onnelliseksi”
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Auto Bild 11/2026 on kaupoissa
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Opel – 60 vuotta sähköllä
Hyundailta uutuusmallien vyöry: 41 autojulkistusta Euroopassa vuoteen 2030 mennessä
Kian GT-mallisto laajenee EV3 GT-, EV4 GT-, ja EV5 GT -malleilla
Polestar julkisti Formula 2030 -konseptiauton
Tällainen on uusi Audi A2 e-tron
Sähköautojen kysyntä ennätysvahvaa
Range Rover Electric – alkuperäisen luksusmaasturin uusi aikakausi
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Rengasasiantuntija kumoaa kolme sitkeää myyttiä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Mercedeksen uuden C-sarjan hiilijalanjälki kutistuu rajusti
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL