Renkaiden kuluminen ei katso kalenteria – tarkista, että renkaasi ovat valmiina syksyyn
Moni autoilija harkitsee uusia kesärenkaita keväällä. Renkaiden kuluminen ei kuitenkaan noudata kalenteria, Nokian Renkaiden asiantuntija muistuttaa.
Hän suosittelee tarkistamaan renkaiden kunnon huolellisesti juuri nyt, sillä syksy, joka on usein rankkasateiden täyttämä, on se vuodenaika, jolloin kesärenkaiden vesiliirto-ominaisuudet joutuvat todelliseen testiin.
Nopeus, rankkasade ja kuluneet renkaat lisäävät vesiliirtoriskiä
Vesiliirtoon joutuu, kun tiellä on runsaasti vettä ja ajonopeus liian suuri olosuhteisiin nähden. Tällöin renkaat menettävät hetkellisesti kosketuksen tienpintaan ja kuljettaja menettää auton hallinnan. Ilmiö on erityisen yleinen tähän aikaan vuodesta, sillä toistuvat rankkasateet ja kuluneet kesärenkaat ovat valitettavan huono yhdistelmä.
"Tärkeintä on hidastaa vauhtia rankkasateessa ajettaessa. Mutta jos tarkastellaan renkaiden roolia vesiliirron ehkäisyssä, on riittävä urasyvyys avaintekijä. Tarpeeksi syvät urat varastoivat vettä ja ohjaavat veden pois renkaan ja tien välistä, jolloin rengas säilyttää pidon tiehen", sanoo Nokian Renkaiden kehityspäällikkö Samu Lepistö.
Autonrengasliiton tekemän kyselyn mukaan noin puolet suomalaisista autoilijoista ajaa renkaansa lain sallimaan minimiurasyvyyteen eli 1,6 millimetriin ennen uusien hankkimista. Sitä käytäntöä Samu Lepistö ei suosittele.
"Uuden kesärenkaan urasyvyys on tyypillisesti noin 8 mm. Siitä on pitkä matka 1,6 millimetriin, jolloin renkaan vesiliirto-ominaisuudet ovat luonnollisesti jo huomattavasti heikommat", Lepistö sanoo. "Testiemme mukaan renkaan kyky vastustaa vesiliirtoa 80 km/h nopeudessa heikkenee selvästi, kun urasyvyys laskee alle neljän millimetrin. Siksi suosittelemme uusien kesärenkaiden hankintaa siinä vaiheessa."
Lepistö korostaa eroa märkäpidon ja vesiliirto-ominaisuuksien välillä. Märkäpito, eli renkaan kyky säilyttää pito ja jarrutusteho märällä tiellä, mitataan yleensä noin yhden millimetrin vesikerroksella. Vesiliirtotestit tehdään huomattavasti syvemmässä vedessä, tyypillisesti 7–10 millimetrissä.
Tämä tarkoittaa sitä, että EU-rengasmerkinnöissä näkyvä märkäpitoluokitus ei kerro, miten rengas käyttäytyy rankkasateessa.
"Joissain tapauksissa rengas voi toimia kostealla tiellä vielä kuluneenakin, jos siinä on hyvä märkäpitoon suunniteltu kumiseos myös matalammilla urasyvyyksillä, ja jos rengas on kulunut nopeasti eikä ole vielä alkanut kovettua, mikä yleensä tapahtuu renkaan vanhetessa", Lepistö selittää. "Mutta syvemmässä vedessä, kuten urautuneella tiellä rankkasateessa, vesiliirtoriski kasvaa nopeasti."
Oikea rengaspaine tuo kulutuspinnan teknologian hyödyt esiin
Urasyvyyden ja pintamallin lisäksi myös kulutuspinnan muotoilu ja rengaspaine vaikuttavat renkaan turvallisuuteen rankkasateessa ja syvässä vedessä.
"Urat auttavat veden varastoinnissa, mutta pyöreä ja kapea kosketuspinta toimii kuin veneen keula – se ohjaa vettä renkaan sivuille, jolloin vähemmän vettä kulkee renkaan ja tien välistä", Samu Lepistö sanoo. Kosketuspinnalla tarkoitetaan sitä osaa renkaasta, joka on suoraan kosketuksissa tienpintaan ajon aikana.
Jotta kulutuspinnan muotoilu, jota Lepistö ja muut rengaskehittäjät optimoivat huolellisesti, toimisi parhaalla mahdollisella tavalla, kuljettajan on huolehdittava riittävästä rengaspaineesta.
"Jos rengas on alipaineinen, kulutuspinnan muotoilu ei toimi suunnitellusti."
Voisiko syksy olla täydellinen aika hankkia uudet kesärenkaat?
Turvallisen ajon varmistamiseksi märällä syyskelillä Samu Lepistö suosittelee rengaspaineen ja urasyvyyden tarkistusta. Rengaspaineen voi tarkistaa ja renkaat täyttää maksutta monilla huoltoasemilla sekä rengasliikkeissä. Urasyvyyden voi mitata helposti kotona kahden euron kolikolla: jos hopeareunus näkyy, kun kolikko asetetaan pääuraan, urasyvyys on alle 4 mm – ja on aika hankkia uudet kesärenkaat.
"Pitkän ajontäyteisen kesän jälkeen renkaat voivat olla kuluneet, ja syksy tuo tullessaan kesärenkaille kaikista riskialttiimmat olosuhteet. Renkaiden kuluminen ei seuraa vuodenaikoja, vaan se riippuu pääasiassa ajokilometreistä", Lepistö muistuttaa.
"Kuluneiden kesärenkaiden vaihtaminen nyt takaa myös lähes uudet renkaat kevääksi, jolloin vaihtelevat lämpötilat vaativat renkaalta luotettavaa suorituskykyä."
Syksyllä rengasostoksille suuntaaville Lepistö suosittelee laatuun panostamista.
"Edullisilla renkailla voi olla hyvät ominaisuudet jossain osa-alueessa, mutta ne harvoin toimivat hyvin kaikissa olosuhteissa, toisin kuin premium-renkaat."
Vinkkejä vesiliirtoriskin vähentämiseen
- Käytä laadukkaita renkaita, joiden urasyvyys on vähintään 4 mm.
- Tarkista rengaspaine säännöllisesti. Liian matalat rengaspaineet kasvattavat vesiliirron riskiä.
- Hidasta vauhtia sateella ajaessasi.
- Vältä ajamista vettä täynnä olevissa urissa, joissa vesiliirtoriski on suurempi.
- Jos autosi joutuu vesiliirtoon, pysy rauhallisena. Älä jarruta, vaan pidä ratti suorassa ja suunta eteenpäin, jotta vältät yliohjauksen, kun pito palautuu.
Autobild / Nokian Renkaat
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
JAC E30X on yksi uusi kiinalaistulokas, joka on mukana listoilla.
JAC E30X on yksi uusi kiinalaistulokas, joka on mukana listoilla.
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Kuulain sävyin sisustettu CLT-talo nousi Oulujoen varteen
Finarten Larissa Immonen-Sharma: ”Kauniit asiat vetävät minua puoleensa”
Saarimökki on elämäntapa: Kiire jää jo rantaan
Luxmanilla sata täynnä
Voxativen uusi koko kaistan kaiutin
Steinway Lyngdorfin softapäivitys
Emma ja Lassi toteuttivat unelmansa: ”Talon rakentaminen kannattaa kokea, jos on halua oppia uutta”
Tannoyn uudet seinäkaiuttimet
QUADilta uusi 3-sarjan cd-pyöritin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
FOKUS MEDIA
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
Polestar käynnistää historiansa suurimman mallistolaajennuksen
Auto Bild 3/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Continental tuo markkinoille teiden kulumista vähentävän nastarenkaan
Kia julkisti uuden K4:n hinnat – hatchback 27 390 €, farmari 29 390 €
Uusi täyssähköinen Volvo EX60 on auto, jonka kanssa voi keskustella luonnollisesti
Volvo EX60 Cross Country on suunniteltu tekemään ja näkemään enemmän
Tässä on CUPRA Leon Sportstourer -nelivetofarmari
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Kia EV5 tähtää suosikkisegmenttiin tilalla ja viimeistelyllä
Nissan esittelee koko henkilöautomalliston kattavan 5 vuoden takuun
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL