Praga Bohema (kuvituskuva)
Praga
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Autonomisista autoista tasoilla 1–6 on käyty ankaraa polemiikkia ainakin 25 vuoden ajan. Joidenkin mielestä itseajavat autot ovat, etenkin täysin autonomisina, edelleen keskeneräisiä raakileita, eivätkä ne missään tapauksessa sovi Pohjolaan eivätkä etenkään Suomeen, jonka erityisolosuhteet ovat vailla vertaa koko maailmassa.
Suomessa kerrotaan olevan autonomista autoilua ajatellen ainutlaatuisen vaikeat olosuhteet, jossa teknistä haittaa aiheuttavat esimerkiksi jää- ja lumipeite, kura, säkkipimeys sekä hernerokkasumu. Myöskään tekoälyn päätöksenteon luotettavuus ei laajoissa piireissä nauti kannatusta. Kokonaan oma lukunsa ovat vastuu- ja turvallisuuskysymykset. Täyden autonomian on arveltu olevan teknisesti paljon vaikeampi toteuttaa Suomessa, kuin on alun perin ajateltu.
Mallioppilas Suomi
Ajat kuitenkin muuttuvat. Nyt Mallioppilas Suomi on tullut toisiin ajatuksiin:
”Ei kattava autonominen ajaminen ole mitään rakettitiedettä. Eivätkä Suomen olosuhteet ole tässä suhteessa muihin maihin nähden mikään poikkeus. Sellainen on kuulopuheesta johtuvaa harhaluuloa, sillä on sitä muuallakin lämmintä tai kylmää. Tekoäly, tai kuten joskus on tapana sanoa keinoviisaus, on tullut jäädäkseen ja sen ehdoilla edetään. Suomessa tullaan jo vuonna 2028 luomaan useita kymmeniä tekoälyä ja autonomista ajamista palvelevia startup-yrityksiä, jotka tulevat nostamaan maamme parhaassa tapauksessa Pohjolan maarankingissa toiselle sijalle. Ja siihen on syytäkin, koska maan talous on saatava nousuun – ja siihen liittyen, Suomessa aiotaan siirtyä yksinomaisesti täysautonomisiin uusiin autoihin niinkin nopealla aikataululla kuin vuoden 2031 alusta”, selittää virkamies, joka ei halua nimeään julkisuuteen.
”Öinen kulkija”
Mutta eivätkö maamme olosuhteet usein aseta täydellisiä rajoituksia autonomisesti ajavien autojen järjestelmille, joiden sensorit muuttuvat kuran, lumen tai pelkästään kuuran vuoksi ”sokeiksi”? Tällöinhän aiheutuu hyvin helposti vakavia vaaratilanteita.
”Täysin autonomisilla autoilla ajaminen sakeassa lumipyryssä tai erittäin kuraisilla teillä ei ole todellisuudessa minkäänlainen tekninen ongelma, vaan tässä kohdin puhutaan kansalaisten asennekysymyksestä. Ajetaanhan huvipuistoissakin törmäilyautoilla melkoisia pamahduksia, joiden jälkeen autoissa olijat nousevat hymyillen ajoneuvoistaan. Tällä en toki millään muotoa viittaa mahdollisiin täysautonomisten autojen järjestelmien virhearviointien aiheuttamiin kolareihin. Sillä mikä voisi mennä pieleen täysin autonomisten autojen algoritmien kanssa meidän multivariantissa ilmastossamme?” hän puntaroi.
”Mitä tulee mainittuihin ’vaaratilanteisiin’, ei maailman nopein kansa ole ennenkään sakealla lumisateella ollut sokerista tehty. Mikäli auton sensorit muurautuvat umpeen, niin kuljettaja käy nopeasti harjaamassa sensorit, valot ja ikkunat. Ja jos täysautonominen auto sattuisi samaan aikaan aktivoitumaan ja lähtemään itsekseen liikkeelle, siihen ehtii kyllä yleensä nousta, kunhan ei aikaile. Pimeällä on toki hankalampaa öisen kulkijan kyytiin yrittää”, virkamies ilmentää näkemyksiään.
AutoSake-kurssit
Autonomista, sakeassa lumipyryssä ajamista varten tullaan järjestämään nk. AutoSake-kursseja, joita järjestetään käytännöllisesti hiihtoputkissa, ympärivuotisesti. Lisäksi ulkokursseja pidetään valaisemattomilla hiihtoladuilla, jolloin saadaan opetuksellista käytännön tuntumaa mahdollisiin vastaantulijoihin. pääasiassa pikahiihtäjiin, sekä heihin kohdennettaviin salamannopeisiin, manuaalisesti tapahtuviin väistöliikkeisiin tilanteissa, joissa autonomisen ajon sensorit ovat halvaantuneita.
Manuaalinen väistö merkitsee käytännössä sitä, että liikenteessä yksi autonomisessa autossa olijoista joutuu aina toimimaan valvojana, tekoälyn ohittavana ”kipinämikkona”, valmiina ottamaan ohjauksen haltuunsa siltä varalta, että auton järjestelmät menisivät niin sanottuun diagnostiseen umpisolmuun.
Tarkempia lisätietoja AutoSake-kursseista annetaan Valtion Autonomisen Liikuntaministeriön vaihteen kautta, arkisin klo 08.00–08.15. Peruskurssin hinnasta neuvotellaan edelleen, mutta se ei liene aivan ilmainen.
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Cupra Raval maailmanensi-illassa – pian myös Suomessa
Käytettyjen autojen kaupan hiljainen alkuvuosi kääntyi maaliskuussa nousuun
Mercedes-Benz steer-by-wire tulee saataville syksyllä
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Tänä viikonloppuna kannattaa vierailla Helsingissä hifin merkeissä
Denon päivitti mobiilikaiuttimensa
Grado Signature S550
Cambridge Audion Minx on nyt MSX
Russoundin monihuonelaitteita Suomesta
Loft-asunto Tampereella on kakkoskoti, työn ja rauhoittumisen paikka
QUADilta lisää platinaa
Pro-Jectin kompakti levypesuri
Putkiääntä transistoreista
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
Cupra Raval maailmanensi-illassa – pian myös Suomessa
Käytettyjen autojen kaupan hiljainen alkuvuosi kääntyi maaliskuussa nousuun
Mercedes-Benz steer-by-wire tulee saataville syksyllä
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
Auto Bild 5/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Tällainen on Kian EV2
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL