Suomessa uusien autojen kauppa EU-maita jäljessä – keski-ikä jo liki 14 vuotta
Vuonna 2025 uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit laskivat ennustetusti. Vuonna 2026 kasvua autokauppaan tuo käynnissä oleva romutuspalkkiokampanja, tuloveron alennukset ja täyssähköisten työsuhdeautojen hankintakannustimen jatkuminen.
Vuonna 2025 henkilöautojen keski-ikä Suomen autokannassa oli 13,9 vuotta. Kaikkein vanhimmilla autoilla Suomessa ajetaan Itä-Suomessa ja Pohjanmaan maakunnissa, joissa henkilöautot ovat keskimäärin yli 15-vuotiaita.
Traficomin liikennekäytössä olevien henkilöautojen vuoden 2025 tilastoja ei voi suoraan verrata edellisvuoteen. Traficom poisti vuoden 2025 aikana liikennekäytöstä noin 105 000 sellaista henkilö- ja pakettiautoa, joita ei ollut katsastettu vuosiin ja ajoneuvovero oli ollut maksamatta niin ikään usean vuoden ajan. Näiden autojen keski-ikä oli 35 vuotta. Tämän sinällään täysin perustellun toimenpiteen seurauksena autokannan tilastollinen keski-ikä laski 13,2 vuoteen. Samalla liikennekäytössä olevan henkilöautokannan koko laski noin 71 000 autolla edellisvuodesta.
”Todellisuudessa autokantamme keski-ikä ei nuorentunut viime vuonna, vaan vertailukelpoinen henkilöautojen keski-ikä oli 13,9 vuotta, eli se kasvoi 0,3 vuotta edellisvuodesta. Samaan aikaan romutettujen autojen keski-ikä kasvoi 0,2 vuodella jo 23 vuoteen. Uusien henkilöautojen myyntimäärän jäätyä alimmalle tasolleen sitten vuoden 1994 eli 71 888 kappaleeseen, laski uusina ostettujen henkilöautojen määrä 12 autoon 1 000 asukasta kohden. EU-maissa uusia autoja rekisteröidään keskimäärin 24 kappaletta 1 000 asukasta kohden. Suomi on tässä tilastossa viimeisten joukossa”, summaa Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.
Ilman Traficomin tekemää massaliikennekäytöstäpoistoa autokantamme keski-ikä olisi noussut edelleen vuonna 2025. Samoin henkilöautokannan koko olisi kasvanut aiempien vuosien tapaan noin 0,6 prosentilla.
Romutuspalkkio ja täyssähköisten työsuhdeautojen hankintakannustin piristävät henkilöautomarkkinaa
Vuodelle 2026 autoala ennustaa lievää kasvua uusien autojen kauppaan. Uusien henkilöautojen ensirekisteröintejä kirittävät muun muassa käynnissä oleva romutuspalkkio ja ansiotuloverojen kevennykset. Hallitus teki oikeaan aikaan päätöksen henkilöautojen romutuspalkkiosta, joka on taloustilanteeseen nähden lähtenyt hyvin liikkeelle.
Romutuspalkkiohakemuksia oli tammikuun ensimmäisten viikkojen aikana kertynyt Traficomille 244 kpl ja romutuspalkkiokampanjan 20 miljoonan euron määrärahasta oli varattu hieman yli puoli miljoonaa euroa. Yli puolessa tähän mennessä tulleista hakemuksista romutuspalkkiota on haettu uuden täyssähköisen auton hankintaan.
”Romutuspalkkion lisäksi toinen merkittävä automarkkinoita piristävä tekijä on täyssähköisten työsuhdeautojen verokannustimen jatkuminen vuoden 2029 loppuun. Kaikkiaan Suomessa henkilöautojen sähköistyminen jatkui vahvana vuonna 2025. Ladattavien autojen osuus ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli lähes 60 prosenttia. Täyssähköisten osuus oli 37,2 prosenttia ja lataushybridien 20,2 prosenttia. Käyttövoimasiirtymä on edennyt vauhdikkaimmin työsuhdeautoissa, joista jo lähes neljä viidestä, 79 prosenttia, on ladattavia. Yritysten hankkimien autojen merkitys on autokaupalle erityisen suuri kuluttajakysynnän ollessa vielä heikkoa”, muistuttaa Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala.
Pakettiautot olivat vuoden 2025 valopilkku autokaupassa
Vuoden 2025 uusien autojen kaupassa valopilkkuna on ollut pakettiautojen ensirekisteröintien 7,2 prosentin kasvu edellisvuoteen nähden. Merkittävää pakettiautojen ensirekisteröinneissä on kasvava nolla- ja vähäpäästöisten autojen määrä. Ensirekisteröidyistä pakettiautoista 22,5 prosenttia oli ladattavia. Täyssähköisten pakettiautojen osuus oli 18,3 ja ladattavien hybridien 4,2 prosenttia. Pakettiautomarkkinan kasvun odotetaan jatkuvan myös vuonna 2026.
Myös uusien kuorma-autojen kysyntään odotetaan varovaista kasvua vuodelle 2026. Erityisesti kevyiden kuorma-autojen myynnin odotetaan kasvavan, kun ajokorttilainmuutos, joka sallii alle 4250 kg painoisten sähkö- ja kaasukäyttöisten autojen ajamisen B-luokan ajokortilla tietyin reunaehdoin, astuu voimaan. Kuorma-autojen ensirekisteröinneissä käyttövoimamurros näkyy kaasukuorma-autojen lisääntymisenä. Vuonna 2025 kaasun osuus käyttövoimana uusissa kuorma-autoissa oli 8 prosenttia ja sähkön osuus oli 3,1 prosenttia.
Käytettyjen autojen markkinalla oli vilkasta
Käytettyjen autojen kaupassa liikkui vuoden 2025 aikana yhteensä noin 643 000 henkilöautoa, ja lukumäärä kasvoi edellisvuoteen nähden 4,1 prosenttia. Kysyntä käytettyjen autojen kaupassa kohdistui edullisemman hintaluokan autoihin ja kauppamäärä kasvoi eniten yksityishenkilöiden käymässä kaupassa. Autoliikkeiden kautta kulki vuonna 2025 noin 325 500 käytettyä henkilöautoa, mikä on noin prosentin enemmän kuin vuonna 2024.
Vuoden 2025 automarkkina pähkinänkuoressa:
Ensirekisteröinnit 2025 (muutos % vuoteen 2024):
Henkilöautot 71 888 (-3,0 %)
Pakettiautot 10 435 (7,2 %)
Kuorma-autot 2 929 (-15,0 %)
Linja-autot 420 (-24,9 %)
Käytettynä myydyt autot 2025, koko markkina (muutos % vuoteen 2024):
Henkilöautot 642 971 (+4,1 %)
Pakettiautot 74 245 (+2,4 %)
Kuorma-autot 16 380 (+1,3 %)
Linja-autot 1 207 (+19,1 %)
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Niin sanottu Scudetto-keulasäleikkö sekä 3+3 ajovaloa ovat uudelle Alfa Juniorille ominaisia tunnistuspiirteitä. Testiautossa oli kohtalaiset matriisiledilähivalot, mutta kaukovalot eivät olleet samaa tasoa.
Juha Peltonen
Niin sanottu Scudetto-keulasäleikkö sekä 3+3 ajovaloa ovat uudelle Alfa Juniorille ominaisia tunnistuspiirteitä. Testiautossa oli kohtalaiset matriisiledilähivalot, mutta kaukovalot eivät olleet samaa tasoa.
Juha Peltonen
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Lisää ominaisuuksia, enemmän teknologiaa, enemmän käytännöllisyyttä: Audi Q3 -malli päivittyy
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tällainen on uusi Jeep Compass - hybridinä ja täyssähkönä
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Kia PV5 Cargo nyt saatavilla kolmen istuttavalla ohjaamolla
Apple Music tulossa yli kahteen miljoonaan Volvo -autoon - jopa kolmen kuukauden tilaus maksutta
Uusi Dacia Striker: Kolmen korimallin parhaat puolet samassa paketissa
Ajokortin ikäpoikkeusluvan myöntämisen perusteet muuttuivat
Bentleyn uudelle mallisarjalle nimi
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Koeajossa Škoda Superb Combi: Pitkälle sähköisesti
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Vincentin uusi integroitu vahvistin ja cd-soitin
Cabasse Murano Grande
Tekstiilitaiteilija Anne Kyyrö Quinnin upea koti Italiassa
Vulkkanolta parempitasoinen levysoitin
Klipsch kapinallisena
Yli kymmenen vuoden unelma toteutui: Kakkoskotina pohjalaistalo maalla
Inspiraationa elokuvien kodit: Jotain vanhaa, jotain tuunattua ja jotain uutta
PureAudioProjectin baffeli Voxativ-diskantilla
Sudenkorento kuparisena
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Lisää ominaisuuksia, enemmän teknologiaa, enemmän käytännöllisyyttä: Audi Q3 -malli päivittyy
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tällainen on uusi Jeep Compass - hybridinä ja täyssähkönä
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Kia PV5 Cargo nyt saatavilla kolmen istuttavalla ohjaamolla
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Lisää ominaisuuksia, enemmän teknologiaa, enemmän käytännöllisyyttä: Audi Q3 -malli päivittyy
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tällainen on uusi Jeep Compass - hybridinä ja täyssähkönä
Kia PV5 Cargo nyt saatavilla kolmen istuttavalla ohjaamolla
Apple Music tulossa yli kahteen miljoonaan Volvo -autoon - jopa kolmen kuukauden tilaus maksutta
Uusi Dacia Striker: Kolmen korimallin parhaat puolet samassa paketissa
Ajokortin ikäpoikkeusluvan myöntämisen perusteet muuttuivat
Bentleyn uudelle mallisarjalle nimi
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
Käytettyjen autojen myynti kääntyi laskuun
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Kian kompaktilla sähköautolla jopa 453 kilometrin range – eikä hintakaan huimaa
XPENG X9 saavutti kaksoisvoiton maailman suurimmassa sähköautotestissä
Autolla etelään kesällä? Asiantuntijan vinkit turvalliseen ajamiseen Euroopassa
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
Kia PV5 Passenger -mallisto laajentuu 7-paikkaiseksi – auton hinta enintään 49 990 €
Valmistaudu kesän automatkoille: nämä seitsemän tarkistusta parantavat turvallisuutta
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tällainen on uusi Jeep Compass - hybridinä ja täyssähkönä
Spontaani yöpymishetki: uusi Camping-paketti muuttaa ID. Buzzin joustavaksi retkeilyautoksi
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL