Volkswagen Transporter on erinomainen talviajossa.
Oskari Pentti
Paku puntariin - Koeajossa Volkswagen Transporter
Nelivetoinen Volkswagen Transporter näytti osaamistaan vaativassa talvikelissä.
Volkswagenin uusi Transporter valittiin vuoden 2016 pakettiautoksi. Koeajoimme aiemmin lyhytakselivälisen etuvedon, jossa oli 102-hevosvoimainen moottori ja manuaalivaihteisto. Transporterista on tarjolla myös meikäläiseen talveen paremmin sopiva vaihtoehto eli neliveto, jota kokeilimme 150-hevosvoimaisella moottorilla varustettuna pitkäakselivälisenä versiona.
Kerrankin koeajoauto ja keli sattuivat kohdilleen paremmin kuin hyvin. Valitettavan usein käy niin, että urheilullisen auton koeajon aikana sataa vettä ja suorituskykymittaukset uhkaavat jäädä haaveeksi. Tai sitten nelivedon koeajon aikana lämpötila nousee reilusti plussalle, ja kaivattu lumi ja liukkaus valuvat sadevesiviemäriin.
Mutta Volkswagen Transporterin 4Motion-mallin koeajon aikana vallitsi auton kannalta ihannekeli: lumimyräkkä oli juuri riepotellut Etelä-Suomea.
Volkswagen Transporterin nelivetoisuus tuntuu olevan optimaalinen voimansiirtotapa varsinkin talvella.
Oskari Pentti
Perusajossa lähes etuvetoinen
Vetotapakiistely käy usein lähes yhtä kiivaana, kuin mitä kiistellään nasta- ja kitkarenkaiden paremmuudesta. Toisten mielessä tavara-auton on oltava ehdottomasti takavetoinen, jolloin vetävillä pyörillä on kuorma päällä ajettaessa kuormaa ja eteneminen sen myötä varmempaa. Toisaalta kevytperäinen takaveto jää talvikeleillä helposti kiinni jopa lähes tasaisella tiellä.
Etuveto etenee puolestaan tyhjänä varmemmin, koska moottori takaa riittävästi painoa vetäville pyörille. Täydellä kuormalla etuvedon vetopito heikkenee jyrkissä ylämäissä, koska perä on keulaa alempana ja painoa siirtyy taka-akselille. Transporter 4Motionilla ajavan ei tarvitse ottaa osaa vetotapakeskusteluun, sillä tässä mallissa vetotapa ei ole kompromissi.
Normaaleissa ajotilanteissa – silloin, kun pito on hyvä – Haldex-kytkimellä toteutettu nelivetoinen on 95-prosenttisesti etuvetoinen. Kun etupyörien pito heikentyy, sähköisesti ohjattu monilevykytkin jakaa voimaa taka-akselille enimmillään jakosuhteella 50:50.
Takapyöräveto yhtyy leikkiin mukaan riittävän aktiivisesti, ja sutiminen on liikkeellelähdöissä olematonta muulloin paitsi silloin, jos kaikki pyörät pyrkivät sutimaan. Tämä tuntui olevan mahdollista, kun tienpinta oli liukkaimmillaan ja kytkinpolkimen vapautti huolettomammin ja runttasi kaasun heti pohjaan.
AdBlue-lisäainetta käyttävän Euro 6 -päästönormit täyttävän 150-hevosvoimaisen turbodieselin voimavarat riittävät varsin hyvin.
Nelivetoisuus ei tee Volkswagen Transporterista maasturia, mutta eteneminen on kaksivetoiseen verrattuna varmempaa pak-summassakin hangessa.
Oskari Pentti
Ei maastomönkijäksi
Korkeahko maavara auttaa etenemisessä melkoisesti. Volkswagen Tranporter 4Motion etenee paksummassakin hangessa kakomatta, jos ajoalusta mahdollistaa kohtalaisen vauhdinpidon. Pelkkä neliveto ei kuitenkaan tee autosta maastoautoa. Jos on edettävä kävelynopeutta ja noustava ylämäkeen, Transporterin ykkösen välitys ei ole riittävän tiheä ja moottori sammahtaa.
Pitää kuitenkin muistaa, että Volkswagen Transporteria ei ole tarkoitettu maastomönkijäksi. Ja siinä vaiheessa, kun kaksivetoisen pakettiauton kanssa joutuu tekemään tosissaan töitä, 4Motion puksuttaa eteenpäin ilman vaikeuksia.
Eritoten tavaraautossa nelivetoisuus tuntuu olevan optimaalinen voimansiirtotapa varsinkin talvella. Nelivetoisella ajettaessa ei tarvitse miettiä, lastaako tavarat kuormatilan etu- vai takapäähän, jotta vetävillä pyörillä olisi riittävästi painoa. Eikä ensimmäisten lumisateiden tullessa tarvitse heti huolestua siitä, pääseekö tavaroiden kanssa perille – useimmiten nimittäin pääsee! Varsin hyvä maavara mahdollistaa parkkipaikan hakemisen myös auravallin toiselta puolelta.
Henkilöautomaista ajettavuutta
T6 Transporterin ohjaamo ja ajettavuus ovat varsin henkilöautomaiset. Kolmelle rekisteröidyn ohjaamon tilat riittävät kohtalaisen hyvin, mutta suotavaa on, että keskimmäinen matkaaja on hieman sirompirakenteinen.
Kolmelle rotevalle miehelle on sivuttaissuunnassa hieman tiivis tunnelma, ja turvavöitä kiinnitettäessä vaaditaan taiturointia, sillä turvavöiden lukot jäävät pakaroiden alle. Kojelautaan istutetun vaihteenvalitsimen kotelointi verottaa hieman keskipaikkalaisen polvitilaa.
Volkswagen Transporterin ohjaamo on varsin henkilöautomainen. Vaihteenvalitsimen vaatima kotelointi rajoittaa hieman jalkojen asentoa keskipaikalla.
Oskari Pentti
Hallintalaitteet ovat varsin henkilöautomaisilla paikoilla. Polttoainekäyttöisen lisälämmittimen kytkimet löytyvät katosta taustapeilin takaa. Paikka on ihan luonteva ja lämmittimen käyttäminen helppoa.
Henkilöautomaisesta ohjaamosta ja ajettavuudesta huolimatta kokonaisuus on kuitenkin hyvin toimiva tavaraauto. Selkeämuotoisessa kuormatilassa on kunnolliset kuormansidontalenkit ja helppokäyttöiset luukut.
Kuten tavara-autossa kuuluukin on kuormatila selkeä ja ovet aukeavat riittävästi.
Oskari Pentti
Mikä miellyttää ja ärsyttää?
Miellyttää: Pito. Nelivetoisen Volkswagen Transporterin pito on todella hyvä ja eteneminen vakaata.
Ärsyttää: Neljä vuodenaikaa. Olisipa aina talvi, sillä Transporter 4Motion on parhaimmillaan liukkailla keleillä.
Yllättää: Henkilöautomaisuus. Transporter on yllättävän henkilöautomainen niin ajettavuuden kuin ohjaamon osalta.
Yhteenveto: Neliveto ei tee Transporterista maastoautoa, vaikka se parantaakin pakettiauton etenemiskykyä. Ykkösen välitys on maastoajoon liian pitkä. Vetotapa on kuitenkin paras mahdollinen juuri tavara-autoon, sillä näin pito riittää hyvin sekä tyhjänä että täyteen kuormattuna.
Volkswagen Transporter Pitkä 2.0 TDI 110 kW 4Motion
Moottori: R4, turbo, 1968 cm3, 110 kW (150 hv)/3250–3750 r/min, 340 Nm/1500–3000 r/min Suorituskyky 0−100 km/h ei ilm., huippunopeus 179 km/h
Kulutus: 6,6 l/100 km, diesel
CO2-päästöt: 174 g/km
Voimansiirto: M6, neliveto
Mitat: p. 5304 mm, l. 1904 mm, k. 1990 mm, akseliväli 3400 mm, omamassa 2011 kg, kantavuus 990 kg, perävaunu jarruin/jarrutta 2500/750 kg, tankki 80 l
Tavaratila: p. 2605/2800 mm, l. 1700 mm, k. 1 410 mm, tilavuus 6,7 m3
Hinta: 43 402 euroa
Oskari Pentti
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Volkswagen ID. Buzz -mallisto uudistuu – uusi nelivetoversio mukaan valikoimaan
Tutkijat määrittelivät ajonautinnon
Neliveto saapui Kian EV3-mallistoon – tässä hinnat
Auto Bild 7/2026 on kaupoissa
Jaguar Type 01 - nimi uudelle aikakaudelle
Ensivilkaisu uuteen Audi Q9:ään
Uusi AION UT ennakkomyyntiin
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Talvirenkaat eivät ole turvallinen valinta kesällä - asiantuntija kertoo miksi
Polestar päivittää SUV-mallistoaan – uusimmat Polestar 3 - ja Polestar 4 -mallit nyt tilattavissa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Koeajossa Škoda Superb Combi: Pitkälle sähköisesti
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Loft-asunto Tampereella on kakkoskoti, työn ja rauhoittumisen paikka
Cambridge Audiolta miniaktiivit
Janne Kataja: ”Taulut ovat kuin lisäikkunoita ja kurkistuksia toiseen todellisuuteen”
Dorpon uusi monilähdemusiikkisoitin
Musical Fidelityn M-sarja uudistuu
Viekoittelevan herkullinen varhaiskaaligratiini
Ø Audiolta uusi lattiakaiutin
Vincent juhlii uudella esivahvistimella
Vanhan talon tunnelma uudessa talossa
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
FOKUS MEDIA
Loft-asunto Tampereella on kakkoskoti, työn ja rauhoittumisen paikka
Cambridge Audiolta miniaktiivit
Janne Kataja: ”Taulut ovat kuin lisäikkunoita ja kurkistuksia toiseen todellisuuteen”
Dorpon uusi monilähdemusiikkisoitin
Musical Fidelityn M-sarja uudistuu
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Volkswagen ID. Buzz -mallisto uudistuu – uusi nelivetoversio mukaan valikoimaan
Tutkijat määrittelivät ajonautinnon
Neliveto saapui Kian EV3-mallistoon – tässä hinnat
Auto Bild 7/2026 on kaupoissa
Jaguar Type 01 - nimi uudelle aikakaudelle
Ensivilkaisu uuteen Audi Q9:ään
Uusi AION UT ennakkomyyntiin
Talvirenkaat eivät ole turvallinen valinta kesällä - asiantuntija kertoo miksi
Polestar päivittää SUV-mallistoaan – uusimmat Polestar 3 - ja Polestar 4 -mallit nyt tilattavissa
Kesäinen konseptiauto - Renault 4 JP4X4 Concept
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Polestarilta tulossa neljä uutta automallia
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
Polestar päivittää SUV-mallistoaan – uusimmat Polestar 3 - ja Polestar 4 -mallit nyt tilattavissa
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Vuoden 2025 myydyin auto Suomessa uudistuu
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Opelilta uusi C-segmentin SUV Euroopan tuotantoon
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Hyundai IONIQ 5 -mallistoon suuri uudistus – uusi kilpailukykyinen hinnoittelu alkaa 43 399 eurosta
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL