Mercedes-Benz myi ensi kertaa historiassa yli kaksi miljoonaa autoa
Mercedes-Benz myi maailmanlaajuisesti vuonna 2016 enemmän henkilöautoja kuin koskaan yhtiön historian aikana. Kuudes peräkkäinen ennätysvuosi nosti valmistajan ensimmäistä kertaa yli kahden miljoonan auton rajapyykin, kun asiakkaille toimitettiin yhteensä 2 083 888 uutta Mercedes-Benziä. Myynti kasvoi edellisvuodesta 11,3 %, mikä oli ennätystulos myös saksalaisten premium-merkkien joukossa. ”Olemme kiivenneet premium-segmentin huipulle”, Daimler AG:n pääjohtaja Dr. Dieter Zetsche kiteyttää.
Emoyhtiön hyvä menestys heijastui kaikkialle: Mercedes-AMG-malleja myytiin 99 235 (+ 44,1 %) ja smarteja 144 479 kappaletta (+21 %). AMG-mallien kysyntä on yli kolminkertaistunut kolmessa vuodessa, ja vastaavasti smartin fortwo- ja forfour-malleja myytiin enemmän kuin kertaakaan yhden vuoden aikana. AMG:n päämarkkina-alueet ovat Yhdysvallat, Saksa ja Kiina, smartin puolestaan Saksa, Italia ja Kiina, jossa tämän kaikkien kaupunkiautojen esikuvan kysyntä loikkasi viime vuonna 60 prosentin kasvuun.
Kompaktimalleilla 637 000 kappaleen ennätysmenekki
Eurooppa oli vankasti Mercedes-Benzin merkittävin markkina-alue vuonna 2016 lähes 900 000 auton osuudella. Kasvuprosentti oli 12,4 erityisesti E-sarjan ja SUV-malliston voimakkaan kysynnän siivittämänä. Lähes 294 000 autoista myytiin Saksaan. Euroopan vahvinta kasvu oli Espanjassa (+ 18,2 %). Kiinan kasvuprosentti oli vakuuttava 26,6, ja maassa myytiin 472 844 Mercedes-Benziä.
Kompaktikokoluokan malleista on kasvanut lyhyessä ajassa merkittävä osa Mercedes-Benzin menestyksestä. A-, B-, CLA-, CLA Shooting Brake ja GLA-malliston autoja myytiin maailmanlaajuisesti 636 903 kappaletta.
Yksittäisistä malleista kysytyin oli C-sarja 425 000 sedan- ja farmarimallin menekillään. E-sarjan sedan- ja farmarimalleja toimitettiin yli neljännesmiljoona, ja kasvua kertyi 7,9 %.
Mercedes-Benz GLC.
Myös Mercedes-Benzin SUV-panostukset kantavat hedelmää, sillä maasturien menekki lisääntyi 34,3 % yhteensä 706 170 autoon. GLA, GLC, GLC Coupé, GLE, GLE Coupé, GLS ja G-sarja tekivät näin yhden vuoden myyntiennätyksensä. Erityisesti GLC:n kysyntä oli vahvaa, ja G-sarjaa myytiin ensimmäistä kertaa yhden vuoden aikana lähes 20 000 kappaletta. Mercedes-Benz GLC:n tuotanto alkaa Suomessa alkavan kevään aikana.
Mercedes-Benzin ”unelma-autojen vuosi” 2016 toi SL:lle, SLC:lle sekä C- ja S-sarjan Cabrioleteille vahvan kasvusykäyksen: roadstereita, avomalleja ja coupéita myytiin noin 140 000 kappaletta, ja luokan kysyntä kasvoi 10,5 %. V-sarjan vuosi oli niin ikään loistava ja päätyi 46 695 auton menekkiin sekä 48,2 prosentin kasvulukuihin.
Suomessa rekisteröintiennätys
Mercedes-Benz saavutti kaikkien aikojen suurimman henkilöautojen rekisteröintilukunsa Suomessa koskaan. Uusia Mercedes-Benz-henkilöautoja ensirekisteröitiin vuonna 2016 yhteensä 5879 kappaletta. Mercedes-Benz henkilöautojen ensirekisteröinnit kasvoivat 14 prosenttia, kun koko henkilöautomyynti lisääntyi Suomessa 9,4 %.
Mercedes-Benzin markkinaosuus oli 4,9 %, jolla saavutettiin 10. suosituimman henkilöautomerkin asema. Kasvua edelliseen vuoteen 2015 oli 718 autoa. Premium-merkeistä Mercedesin kasvu oli kaikkein voimakkainta ja 2. nopeinta kymmenen myydyimmän automerkin joukossa.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Rega lähtökuopissa
Hallittua suuntaavuutta
Elac nostalgisena
Nagran uusi päätevahvistin
Uniikki ullakkoasunto hurmasi avaruudellaan ja valoisuudellaan
Focal Mu-so Hekla
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
Yli satavuotiaan huvilan remontointi vaatii sopivasti suuruudenhulluutta
Korkealaatuinen kytkentävirtalähde
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
Autojen ensirekisteröinnit selvässä kasvussa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Tällainen on täysin uusi Hyundai Bayon
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL