Auto kannattaa huollattaa säännöllisesti
Vianor
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Käytettyjen autojen myynti on kasvanut Suomessa vuonna 2024. Kasvu kolmantena vuosineljänneksenä oli vahvinta sitten vuoden 2021. Monet auton omistajat kuitenkin unohtavat keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat auton arvoon ja turvallisuuteen.
Rengas- ja autohuoltoketju Vianorin mukaan säännöllinen huolto vaikuttaa suuresti ajoneuvon jälleenmyyntiarvoon.
Käytettyjen autojen kysyntä on tällä hetkellä korkealla. Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan vuoden 2024 kolmannella vuosineljänneksellä myytiin lähes 168 400 käytettyä henkilöautoa, mikä teki siitä vahvimman neljänneksen käytettyjen autojen myynnissä sitten vuoden 2021.
"Ihmiset tekevät usein pikaisia korjauksia ennen myyntiä, kuten naarmujen korjausta tai auton vahausta – mutta arvon todelliseen säilyttämiseen ja maksimoimiseen tarvitaan säännöllistä huoltoa”, sanoo Vianorin autohuollon päällikkö Jarkko Jalava.
Suomen autokanta ikääntyy. Vianor, jolla on Suomessa 105 palvelupistettä mukaan lukien Vianor partnerit, on huomannut, että taloudellisesti vaikeat ajat ovat saaneet monet vähentämään vanhempien autojensa huoltoa ja ylläpitoa. Tämä voi vaikuttaa auton arvoon, kun on aika laittaa se myyntiin.
"Jotkut tyytyvät pintapuolisiin pikakorjauksiin, vähän kuin kodin stailaukseen ennen myyntiä. He keskittyvät näkyvimpiin ongelmiin, kuten tuulilasin halkeaman korjaamiseen tai auton pesuun, mikä on toki hyvä asia. Kuitenkin, jotta auton arvo todella säilyisi, sitä tulisi huoltaa valmistajan huolto-ohjelman mukaisesti”, Jalava toteaa.
Pidä jarrut kunnossa
Auto, jonka jarrut vinkuvat tai jarrutettaessa poljin tärisee, on vaikea myydä. Nämä ovat selkeitä merkkejä siitä, että jokin on vialla, ja pahimmassa tapauksessa koko jarrujärjestelmä voi vaatia uusimista. Tässä kolme vinkkiä:
Vaihdata jarruneste kahden vuoden välein. Jarruneste suojaa jarrujärjestelmää ruostumiselta ja voitelee tiivisteet ja tiivistepinnat. Vanha neste voi vahingoittaa jarruja, mikä voi johtaa koko järjestelmän uusimiseen.
Tarkistuta jarrujärjestelmä säännöllisesti autokorjaamossa. Varmista, että kaikki osat – kuten jarrupalat, jarrulevyt ja jarrunesteet – huolletaan ja korjataan tarpeen mukaan. Laiminlyönti voi johtaa laajempiin ja kalliimpiin korjauksiin.
Tee aika ajoin hallittuja, hieman voimakkaampia jarrutuksia. Tämä estää lian ja ruosteen kertymistä ja on hyödyllistä jarrupaloille ja -levyille. Käytä myös seisontajarrua säännöllisesti, jotta ruoste ei heikennä sen toimintaa.
Tarkistuta pyörien ohjauskulmat kerran vuodessa
Auton jälleenmyyntiarvon kannalta on tärkeää huolehtia, että pyörien ohjauskulmat ovat kohdallaan. Oikein suunnatut pyörät vähentävät polttoaineen kulutusta ja tekevät autosta vakaamman ja turvallisemman ajaa. Pyörien väärä asento saa renkaat kulumaan nopeammin ja rasittaa mm. jousitusta ja tukivarsia, mikä voi johtaa kalliisiin korjauksiin. Ohjauskulmien säädöstä koituva kustannus on pieni verrattuna vahinkoihin, joita huono suuntaus voi ajan mittaan aiheuttaa.
Dokumentointi lisää arvoa
On myös tärkeää dokumentoida huollot ja korjaukset huolellisesti, korostaa Jalava:
"Säännöllinen huolto ja huoltohistoria vaikuttavat erittäin positiivisesti auton arvoon. Ostajat arvostavat hyvin huollettua autoa, jossa on täydellinen huoltokirja. Sähköautojen ja ladattavien hybridien kohdalla tämä on erityisen tärkeää, sillä monet ovat vielä epävarmoja käytetyn sähköauton ostamisessa. Ilman dokumentaatiota myynti voi olla hankalaa."
Pese autosi säännöllisesti
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, säännöllinen auton pesu suojaa ruosteelta ja maalivaurioilta: "Pieni vaivannäkö, joka tekee suuren eron auton laadun tunnussa. Jos ajat päivittäin, pyri pesemään auto kerran kuukaudessa. Tämä on erityisen tärkeää talvella, kun tiesuola ja hiekoitushiekka laittavat auton maalipinnan koville", sanoo Jalava.
Vianor tarjoaa määräaikaishuoltopalvelua, joka tehdään autonvalmistajan ohjeiden mukaisesti, sekä auton kuntotarkastuspalvelua erityisesti vanhemmille autoille – yksinkertainen tapa varmistaa, että autosi pysyy hyvässä kunnossa.
AutoBild / Vianor
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Manthey Kit Porsche 911 GT3:lle (992.2) – rataspesialisti huippuluokan aerodynamiikalla
Citroën C3 nyt myös taloudellisena C3 Hybrid -versiona
Fiskars lanseeraa uudet lumityökalut autoilijoille
Euroopassa autojen ensirekisteröinnit kasvussa – autovero romahduttanut Viron ensirekisteröinnit
Mercedes 35 hp: ensimmäisestä Mercedesistä 125 vuotta
Käytetyt tuontiautot vähäpäästöisempiä kuin uudet – käytettyjen rooli päästöjen vähentämisessä on tunnustettava
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
Koeajossa Citroën Berlingo Van BlueHDi 130 XL EAT8: Tavarajuna
Koeajossa Volkswagen Passat Variant Elegance Business 1.5 eTSI 110 kW (150 hv) DSG: Vain farkkuna
Koeajossa BMW iX2 xDrive30: Kokoisekseen taloudellinen
Koeajossa Toyota Yaris Hybrid 130 Premiere Edition: Lisää paukkua
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Plug-in Hybrid Premiere Edition: Kiitettävästi sähköllä
Koeajossa Alfa Romeo Stelvio 2.0 Q4 AT8 Tributo Italiano: Italialainen ylistys
Koeajossa BYD Seal Excellence AWD: Urheilullista tyyliä Kiinasta
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Modernissa kodissa on ajatonta estetiikkaa ja paljon itse tehtyä
System Audion hopeanuolet
Ajattomasti sisustettu koti Tapiolan sydämessä
Regan uusi neodyymiäänirasia
Regan uudet lippulaivamallit
Tyylikäs kuulokevahvistin Serbiasta
Vain 1200
Näyttelijä Linnea Leino: ”Sisustustyylini on värikäs ja keräilevä, lämmin ja kodikas”
Dac triodeilla
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Manthey Kit Porsche 911 GT3:lle (992.2) – rataspesialisti huippuluokan aerodynamiikalla
KOEAJOT
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
Koeajossa Citroën Berlingo Van BlueHDi 130 XL EAT8: Tavarajuna
Koeajossa Volkswagen Passat Variant Elegance Business 1.5 eTSI 110 kW (150 hv) DSG: Vain farkkuna
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Manthey Kit Porsche 911 GT3:lle (992.2) – rataspesialisti huippuluokan aerodynamiikalla
Citroën C3 nyt myös taloudellisena C3 Hybrid -versiona
Fiskars lanseeraa uudet lumityökalut autoilijoille
Euroopassa autojen ensirekisteröinnit kasvussa – autovero romahduttanut Viron ensirekisteröinnit
Mercedes 35 hp: ensimmäisestä Mercedesistä 125 vuotta
Käytetyt tuontiautot vähäpäästöisempiä kuin uudet – käytettyjen rooli päästöjen vähentämisessä on tunnustettava
Liikenteessä on yli 85 000 laitonta henkilöautoa – tarkasta, onko omasi yksi niistä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Tällainen on uudistunut Dacia Jogger
Suomen suurin vaihtoautoketju menee vastavirtaan ja kääntää selkänsä Black Fridaylle
Uudistunut smart rikkoo myyntiennätyksiä
Tällä rahalla saa Mitsubishi Eclipse Cross -täyssähköauton
Citroën tuo markkinoille Suomen pienimmän, ketterimmän ja edullisimman täyssähköpakettiauton - Uusi ë-C3 Van on täällä
Käytettynä ostetun auton voi palauttaa - ja suomalaiset tykkäävät siitä
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Kia PV5:lle Guinnessin maailmanennätys: 693,38 km täydellä kuormalla ja yhdellä latauksella
Opel jysäyttää uuden hintapommin – Fronteran yli 400 km WLTP-toimintamatkan sähköversio alle 30 000 euron
DS N°8: 750 kilometrin täyssähköinen toimintamatka ilman välilatausta - testattu ja todennettu maantiellä
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LAKI LEHTONEN
Yrittääkö auton myyjä vetäytyä vastuusta? Tunne käytetyn auton takuun ja virhevastuun erot
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI