Oho! Uusia huhuja Apple Car’ista: Valmistuuko se kenties yhteistyössä Hyundain kanssa?
Vaikka huhut liikkuvat villeinä, korostettakoon, että otsikossa mainitusta asiasta ei siis ole ainakaan toistaiseksi olemassa minkäänlaista päätöstä.
Applen ensimmäisestä autosta on tunnetusti liikkunut erilaisia huhuja jo vuosien ajan.
Sanotaan, että kalifornialainen teknologiaryhmä siirtyy sähköautoliiketoimintaan, ja että se tarjoaisi autonomista kuljetuspalvelua työntekijöilleen. Nyt on olemassa vihjeitä todellisesta Apple-autosta, joka voi toteutua yhdessä Hyundain kanssa!
Kuten eteläkorealainen The Korea Economic Daily -lehti kertoo, Apple ja Hyundai neuvottelevat mahdollisesta yhteistyöstä.
Autovalmistajan sanotaan antaneen seuraavan lainauksen: "Apple käy neuvotteluja useiden kansainvälisten autovalmistajien kanssa. Hyundai on yksi niistä, ja olemme neuvottelujen alkuvaiheessa. Mitään ei ole toistaiseksi päätetty."
Hyundai on kuitenkin tällä välin muuttanut tätä lausuntoa siten, että Appleen ei ole konkreettista viittausta yhteistyökumppanina. Koska Apple pitää yleensä salassapitoa erittäin tärkeänä, syy korealaisen autonvalmistajan myöhemmin muuttuneisiin lausuntoihin voi olla se, ettei Hyundailla haluta vaarantaa mahdollista yhteistyötä.
Kalifornian Cupertinossa päämajaansa pitävä tekninen jättiläinen, Apple, ei ole toistaiseksi antanut lausuntoa huhuihin liittyen. Siitä huolimatta lukemattomat tiedotusvälineet ottivat uutiset vastaan, millä oli alun perin myönteisiä vaikutuksia Hyundain suhteen.
Heti, kun mahdollinen yhteistyö Applen kanssa tuli tunnetuksi, autonvalmistajan osakekurssi nousi 23,8 prosenttia eli korkeimmalle tasolle seitsemään vuoteen.
Apple Car – sarjatuotantoon vuonna 2024?
Tällä hetkellä ei siten ole tarkempia tietoja liittyen Apple Car’iin, mutta liikkeellä on sitäkin enemmän huhuja.
Reuters-uutistoimiston mukaan Applen ja Hyundain välisestä kumppanuudesta ilmoitettaisiin maaliskuussa 2021. Sen jälkeen asiat voivat tapahtua nopeasti: prototyyppi, ns. Beta-versio, olisi tarkoitus julkistaa vuonna 2022, ja sarjatuotantoversio rakennettaisiin Yhdysvalloissa alkaen vuodesta 2024.
Mahdollinen tuotantokapasiteetti voisi olla noin 400 000 autoa vuodessa.
Nämä tiedot ovat jyrkässä ristiriidassa yhdysvaltalaisen uutisportaalin, Bloombergin, äskettäin raportoimien tietojen kanssa.
Vastaavasti Apple Car on edelleen kaukana mahdollisesta sarjatuotannosta, jonka toteutumisaika olisi vähintään viidestä seitsemään vuoteen.
Nämä päinvastaiset huhut heijastavat Apple Car’in tiedotustilannetta melko asianmukaisesti. Lopultakin vaikuttaa siltä, että Applen sähköauto on todella tulossa – joko ennemmin tai myöhemmin.
Auto Bild Jan Götze / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Tällainen on täysin uusi Hyundai Bayon
Kia K4 HEV laajentaa Kian sähköistettyä tarjontaa perheautojen segmentissä
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Michi Prestige -sarja täydentyy
Lähtötason hifiä halvalla
PMC Roadshow 2026 -esittelyviikonloput käynnistyvät pian!
Elac nostalgisena
Loppuun asti mietitty hirsitalo syntyi maiseman ehdoilla
Heedin superintegroitu
Naim Uniti Star ilman cd-soitinta
Kymppitonnin mc-äänirasia
Devialetin ultimaatti haamu
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Tällainen on täysin uusi Hyundai Bayon
Kia K4 HEV laajentaa Kian sähköistettyä tarjontaa perheautojen segmentissä
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL