Satakunnan pelastuslaitokselle viisi Kia Sportagea
Satakunnan pelastuslaitokselle luovutettiin tällä viikolla viisi Kia Sportage -autoa. Nelivetoiset Kia Sportaget tulevat pelastuslaitokselle ns. tarkastusajoneuvoiksi, joilla suoritetaan tehtäviä Satakunnan alueella. Autot luovutettiin pelastuslaitokselle Rinta-Joupin Autoliikkeen Porin toimipisteestä.
”Meille on tärkeää, että pystymme hankkimaan autot paikalliselta toimijalta, jossa pystymme myös huollattamaan ne”, kertoo aluepalopäällikkö Risto Rajala Satakunnan pelastuslaitokselta.
Autot sijoitetaan Poriin, Raumalle, Ulvilaan, Säkylään ja Kankaanpäähän. Satakunnan pelastuslaitoksella on yhteensä 27 tarkastusautoa.
”Autot ovat meillä vähintään neljä vuotta. Autoissa on tietty pohjaväri, hälytysvilkut sekä teipatut tunnukset. Lisäksi takatilaan asennetaan sammuttimet. Autoilla suoritetaan erilaisia tehtäviä Satakunnan alueella, mutta harvemmin hälytysajoja”, kertoo kalustomestari Janne Vuorela Satakunnan pelastuslaitokselta.
Pelastuslaitos seuraa liikenteen sähköistymistä tarkasti.
”Haluamme olla sähköistymisessä mukana. Sähköauto voisi soveltua meille tehtäviin, joissa reitti on täysin varma. Pelastuslaitos ei voi kuitenkaan joutua autettavan asemaan, joten sähköauto ei vielä sovellu kaikkiin tehtäviin, vaikka autojen ominaisuudet jatkuvasti kehittyvätkin”, Risto Rajala toteaa
Kia-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
Auto Bild 5/2026 on kaupoissa
Autoliitto: Tieverokeskustelu pitää käydä ennen vaaleja
Uusi Renault Clio nyt Suomessa
Uuden Nissan LEAFin ennakkomyynti on alkanut Suomessa
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Maanteillä siirrytään huomisesta alkaen takaisin kesänopeuksiin
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
SKAL vaatii ammattidieselin käyttöönottoa
Tällainen on Kian EV2
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Suurtalouskeittiöstä rakennettiin tyylikäs kokonaisuus kierrätysmateriaaleista
GGNTKT:n pieni mutta kyvykäs
Elämänlaatu vei voiton: Nelly ja Matthias perustivat kodin Suomeen
Koti ja keittiön Kaunein koti 2025 -äänestyksen voitti tämä koti: Takaisin Pohjois-Karjalaan ja projektiksi autiotalo
Kaiutin 1 000 000 eurolla
Luminin uusi suoratoistoesivahvistin
70 tunnin akunkesto
R2R-soundia melko edullisesti
AVM:n pronssijuhlat
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
FOKUS MEDIA
Suurtalouskeittiöstä rakennettiin tyylikäs kokonaisuus kierrätysmateriaaleista
GGNTKT:n pieni mutta kyvykäs
Elämänlaatu vei voiton: Nelly ja Matthias perustivat kodin Suomeen
Koti ja keittiön Kaunein koti 2025 -äänestyksen voitti tämä koti: Takaisin Pohjois-Karjalaan ja projektiksi autiotalo
Kaiutin 1 000 000 eurolla
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
Auto Bild 5/2026 on kaupoissa
Autoliitto: Tieverokeskustelu pitää käydä ennen vaaleja
Uusi Renault Clio nyt Suomessa
Uuden Nissan LEAFin ennakkomyynti on alkanut Suomessa
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Maanteillä siirrytään huomisesta alkaen takaisin kesänopeuksiin
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
SKAL vaatii ammattidieselin käyttöönottoa
Tällainen on Kian EV2
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Tällainen on Kian EV2
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL