Toyota: Julkaisi kaksi tarkastuskampanjaa
Turvallisuus on Toyotan tärkein prioriteetti. Mikäli Toyota-autoissa havaitaan turvallisuuteen liittyviä potentiaalisia ongelmia, halutaan vaikuttaa tilanteeseen mahdollisimman nopeasti.
Tästä johtuen Toyota Motor Corporation julkaisi tänään, 2.12.2020 kaksi (2) tarkastuskampanjaa, yhden (1) liittyen Toyota Hilux -mallin jarrutehostimeen ja yhden (1) liittyen Toyota Aygo -mallin takaturvavöihin.
Ensiksi mainitun kampanjan piiriin kuuluu Suomessa 298 autoa.
Viimeksi mainitun kampanjan piiriin ei kuulu Suomessa yhtään autoa.
Tarkastuskampanja jarrutehostimeen
Kampanjan piiriin kuuluvat kesäkuun 2018 - lokakuun 2019 välillä valmistetut Hilux -mallit. Tällaisia autoja on Suomessa 298 kappaletta.
Mahdollisessa ongelmatilanteessa jarrutehostimen tehostusta säätävä komposiittirakenteinen mäntä voi haljeta. Tällaisessa tapauksessa ajoneuvon jarrut toimivat edelleen, mutta jarrujen alipainetehostus ei välttämättä toimi oikein.
Koska kyseessä on olennainen osa ajoneuvon turvallisuutta, on Toyota päättänyt julkaista tarkastuskampanjan.
Tietojemme mukaan viallinen jarrutehostin ei ole aiheuttanut yhtään onnettomuutta eikä muita vaaratilanteita.
Kampanjan piiriin kuuluvien autojen omistajille tullaan lähettämään tarkastuskutsu. Tarkastuksen yhteydessä jarrutehostimen sarjanumero tarkastetaan, ja mikäli se kuuluu tiettyyn erään vaihdetaan jarrutehostin veloituksetta uuteen.
Tarkastuskampanja takaturvavöihin
Kampanjan piiriin kuuluvat 27.8.2020 - 8.10.2020 välillä valmistetut Aygo -mallit. Tällaisia autoja ei ole Suomessa.
Mahdollisessa ongelmatilanteessa takaturvavöiden lukon ja kiinnityspisteen välinen vyömateriaali sisältää valmistusvirheen, jonka seurauksena vyö ei välttämättä toimi suunnitellulla tavalla.
Tietojemme mukaan yhtään ongelmatilannetta, onnettomuutta tai vaaratilannetta ei ole tapahtunut.
Kampanjan piiriin kuuluvien autojen omistajille tullaan lähettämään maittain tarkastuskutsu. Tarkastuksen yhteydessä takaturvavöiden lukkokappaleet vaihdetaan veloituksetta uusiin.
Toyota-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Autoilun edellytykset on turvattava Suomessa
Vesiliirto voi yllättää märällä tiellä – näin pienennät riskiä
Ajoneuvojen kierrätys kasvussa - ennätyslukemiin silti vielä matkaa
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
IsoAcousticsin GAIA Titan Neo -kuluttajille
T+A:n uudet lippulaivat
Børresenin M-sarja Gold Signature -versiona
Huippuluokan säätöä äänirasioille
Tanskan ProAcit
Karin ja Simon matkustavat suveksi Suomeen ja saaristoon
Puutalokoti Pietarsaaressa palasi 1950-luvulle
Lisää esoteriaa
Velodynen uusi 1824
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Autoilun edellytykset on turvattava Suomessa
Vesiliirto voi yllättää märällä tiellä – näin pienennät riskiä
Ajoneuvojen kierrätys kasvussa - ennätyslukemiin silti vielä matkaa
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoilun edellytykset on turvattava Suomessa
Vesiliirto voi yllättää märällä tiellä – näin pienennät riskiä
Ajoneuvojen kierrätys kasvussa - ennätyslukemiin silti vielä matkaa
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Rengasasiantuntija kumoaa kolme sitkeää myyttiä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Mercedeksen uuden C-sarjan hiilijalanjälki kutistuu rajusti
Volkswagenin uuden sähköisen SUV-mallin, ID. Crossin, myynti on alkanut
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Jaguar paljastaa Type 01 mallin sisätilat
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL