Autoalan Keskusliitto jakoi vastuullisuuspalkinnot ensimmäistä kertaa - tässä palkitut
Tampereen Huoltoykkönen, Auto-Uuttera, Autosalpa ja Scania Suomi palkittiin.
Autoalan Keskusliitto (AKL) myönsi ensimmäistä kertaa vastuullisuuspalkinnot AKL:n vastuullisuuskilpailuun osallistuneelle jäsenyritykselleen. Palkintoja jaettiin neljä, yksi kustakin liikevaihdon kokoluokasta. Palkinnot jaettiin AKL Summit -tapahtumassa 11.2.2026 Espoossa.
Vastuullisuuspalkinto myönnetään vuosittain jäsenyritykselle, joka on esimerkillisesti noudattanut toiminnassaan AKL:n 1.1.2025 voimaan tulleita vastuullisuusperiaatteita, joilla vahvistetaan autoalan sitoutumista vastuulliseen ja ympäristöystävälliseen liiketoimintaan ja tarjotaan jäsenyrityksille selkeät toimintamallit. Yritys toteuttaa myös vapaaehtoisesti AKL:n vastuullisuusperiaatteita laajempia lisätoimenpiteitä, mikä nostaa sen erityiseen asemaan omassa kokoluokassaan.
Vastuullisuuspalkinnon jakaminen on osa AKL:n vastuullisuustyötä, jonka tavoitteena on tukea sen jäsenyrityksiä vähentämään niiden liiketoiminnasta syntyneitä ympäristövaikutuksia, auttaa jäsenyrityksiä toteuttamaan sosiaalista vastuutaan mm. työntekijöiden suhteen sekä harjoittamaan hyvää hallintotapaa liiketoiminnassaan.
- Vastuullisen liiketoiminnan toteuttamisen tueksi koulutamme jäsenyrityksiä säännöllisesti työehtosopimusten sisällöistä ja noudattamisesta sekä kuluttajansuoja- ja muun lainsäädännön muutoksista. AKL:n kauppa-, osamaksurahoitus- sekä korjaamotoiminnan sopimusehdoilla myös turvataan AKL:n jäsenyritysten asiakkaiden oikeuksia, vastuullisuusasiantuntija Ville Mirsch kertoo.
Voittajat valitsi ulkopuolinen asiantuntijaraati: Harri Heinaro johtava asiantuntija Motiva, Pauliina Hiienkoski vastuullisuuspäällikkö Fennia ja Mia O’Neill rehtori ja toimitusjohtaja Suomen ympäristöopisto SYKLI.
Raati painotti yrityksen toiminnan arvioinnissa sitä miten vastuullisuustyö näkyy käytännössä ja millaisia myönteisiä vaikutuksia sillä on yhteiskuntaan ja yrityksen haluun kehittää oman organisaation toimintaa ja omaa alaa laajemminkin.
Palkitut yritykset liikevaihtoluokittain:
Alle 8 M€
Tampereen Huoltoykkönen Oy. Yhtiö on kehittänyt järjestelmällisesti toimintaansa, prosesseja ja raportointia.
Tampereen Huoltoykkönen on täyden palvelun autohuoltamo. Yritys toimii Toyota- ja Nissan-merkkihuoltoina ja huoltaa ja korjaa myös muut autot merkistä tai käyttövoimasta riippumatta.
8-50 M€
Auto-Uuttera Oy. Yhtiö on tehnyt vastuullisuustyötä pitkäjänteisesti ja järjestelmällisesti. Se on hyödyntänyt erilaisia standardeja ja mittaristoja kattavasti ja tavoitteellisesti ja tuonut esille hyvin useita käytännön toimenpiteitä.
Auto-Uuttera on Suomen johtava ajoneuvologistiikan toimija. Logistiikan lisäksi yhtiön toimintaan kuuluu mm. uuden auton toimitukseen liittyviä asioita laadunvalvonnasta auton varusteluun ja verotukseen.
50-200 M€
Autosalpa Oy. Yhtiö on tehnyt tavoitteellista ja pitkäjänteistä työtä monipuolisista lähestymiskulmista: vastuullisuus ei ole vain päästövähennyksiä, se on myös harmaan talouden kitkentää ja sosiaalista vastuuta ja työturvallisuutta, muun muassa.
Autosalpa on suomalainen perheyritys, joka on palvellut autoilijoita jo lähes 70 vuotta. Yrityksellä on Volvo-, Renault-, Dacia- ja Nissan-merkkiedustukset.
Yli 200 M€
Scania Suomi Oy. Kategoriassa kaikilla hakijoilla oli pitkälle kehittyneet järjestelmät, joten raati keskittyi arvioimaan hakemusten vaikuttavuutta ja kädenjälkeä eli vaikutusta organisaation sidosryhmiin. Voittaja onnistui kuvaamaan vaikuttavia vihreän siirtymän toimia yhteistyön avulla ja toiminnan tavoitteet olivat erittäin kunnianhimoisia, muun muassa Scope 3:n sisällyttäminen tavoitteisiin.
Scania on yksi maailman johtavista kuorma- ja linja-autojen sekä meri- ja teollisuusmoottoreiden valmistajista. Suomessa Scania on alansa edelläkävijä.
Autobild / Autoalan Keskusliitto
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Joka neljäs ohittaa hirvivaaramerkin hiljentämättä
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Mitsubishiltä uusi Grandis sekä juhlavuoden ASX
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Autokaupan alkuvuodessa suunta parempaan – kiinnostus sähköautoihin kasvaa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
EISA AWARDS 2026–2027
Gradon uudet Signature-kuulokkeet
Grimm Audion monoblokki
Buchardtin päivityspaketti
Hegeliltä kaksi integroitua vahvistinta
Vulkkanolta parempitasoinen levysoitin
Vestlydin uudet aktiviikaiuttimet
Velodynen uusi 1824
Q Acousticsilta uusi lattiakaiutin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Joka neljäs ohittaa hirvivaaramerkin hiljentämättä
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Mitsubishiltä uusi Grandis sekä juhlavuoden ASX
Autokaupan alkuvuodessa suunta parempaan – kiinnostus sähköautoihin kasvaa
Väsynyt kuljettaja on iso riski liikenteessä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Rengasasiantuntija kumoaa kolme sitkeää myyttiä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Mercedeksen uuden C-sarjan hiilijalanjälki kutistuu rajusti
Volkswagenin uuden sähköisen SUV-mallin, ID. Crossin, myynti on alkanut
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Jaguar paljastaa Type 01 mallin sisätilat
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL