Tetris-pelin oppien pitkä oppimäärä voi auttaa auton oikeaoppisessa (ja tehokkaassa) pakaammisessa.
Dacia UK
Kuka väitti, ettei Tetris olisi avuksi tehokkaassa auton tavaratilan pakkaamisessa? Nyt Tetriksen brittiläinen maailmanmestari todistaa toisin!
Auton tavaratilan oikeaoppinen pakkaaminen aiheuttaa monesti murinatilanteita sekä brittiläisten autolomailijoiden että varmaankin myös suomalaisten autolomailijoiden keskuudessa.
Briteistä yksi viidestä eli 19 % tutkimuksessa kertoi riitojen aiheutuneen tavaroista, joita ei kiireessä muistettukaan pakata mukaan lomamatkalle.
Auttaakseen luomaan tänä kesänä lisää tilaa auton tavaratilassa, yli viidesosa tutkimuksen haastatelluista (21 %) aikoi todennäköisimmin hankkia lisäksi autoonsa kattotelineen – jolla kuljetetaan esimerkiksi uimapatjaa, kanoottia tai retkipöytää.
Britit vaikuttavat pitävän kuorman sitomista auton katolle, ja vaikuttaa siltä, että auton pakkaaminen on briteille melkoinen saavutus – lähes kolmannes (31 %) myöntää kerskuneensa tavaratilan pakkaustaidoillaan ystäviensä tai perheen kanssa.
Aaargh! Miten nämä kaikki oikein pitäisi sijoitella...?
Dacia UK
Helpottaakseen brittien huolia auton pakkaamisesta tänä kesänä, ja hyödyntääkseen heidän autojensa kuljetustilaa mahdollisimman suuressa määrin, Dacia tekee yhteistyötä Iso-Britannian tetris-mestarin, DanV:n kanssa, jonka Tetris-pelin innoittamat vinkit tavaratilan tehokkaaseen pakkaamiseen varmistavat, että britit kykenevät hyödyntämään autonsa tavaratilaa kesän lomareissuilla.
Sama pätee suomalaisiin autolomalaisiin
Tetris-mestari DanV:n parhaat vinkit auton pakkaamiseen ja auton tavaratilan hyödyntämiseen ovat seuraavat:
• Muista säilyttää järjestys!
Aivan kuten Tetris-pelissä, kuvioiden tunnistaminen sekä kohtaamiesi muotojen tunteminen on olennaista – on hyvä osata tunnistaa ja luokitella eri esineet niiden koon ja tyypin perusteella. Näin tietää tarkalleen, minne sijoitetaan rantatamineet, kylmälaukku sekä kaikki muut välttämättömät lomatavarat, sekä varmistetaan, että kaikki tila tulee käytettyä mahdollisimman täydellisesti.
• Maksimoi tilankäyttö!
Tetris-pelissä aukkojen muodostuminen saattaa johtaa hankaliin tilanteisiin, eivätkä autoon pakattavat tavarat muodosta siinä mielessä poikkeusta. Purista joustavat esineet, kuten vaatteet kokoon, jotta voit minimoida niiden viemän tilan. Maksimoimalla matkatavarasi jokaisen sentin voi sijoittaa enemmän esineitä pienempiin tiloihin ilman, että jää tyhjiä kohtia.
• Pakkaa tavarat sopivan kevyesti!
Tetris-pelissä matriisissa on rajallisesti tilaa, jolloin ruudun ylikuormitus johtaa pelin päättymiseen. Vältä auto kuormatessa myös tarpeettomien tavaroiden, kuten painavien takkien, pakkaamista. Keskity ottamaan mukaan ainoastaan välttämättömät kesävarusteet, kuten shortsit ja sandaalit, jotta matkalaukun sisältö pysyy kevyenä ja hallittavana.
Iso-Britannian Tetris-mestari "DanV" kommentoi:
"Kaliforniassa äskettäin pidettyjen Tetriksen maailmanmestaruuskilpailujen vuoksi minulle oli tärkeää ottaa mukaan kaikki, mitä tarvitsin viikon matkalla toisella puolen maapalloa. Mutta tilanne on hieman erilainen niille, jotka pakkaavat tavaransa auton tavaratilaan lyhyempää kesälomailua varten.
Tavaroita ei saa missään nimessä pakata miten sattuu, eikä asetella painavia esineitä kevyempien pääle!!! Dacia toimii yhteistyössä brittien Tetris-mestari DanV:n kanssa auton tavaratilan mahdollisimman tehokkaan pakaamisen opastamisessa - Tetris-pelin oppeja sopivasti simuloiden.
Dacia UK
Vuosien Tetris-pelaamisen avulla olen tehnyt yhteistyötä Dacian kanssa antaakseni parhaita vinkkejä siihen, millä tavoin kannattaa pakata auton tavaratila onnistuneesti ja ilman stressiä, valmistautuessa kesän lomareissuille! Loppujen lopuksi kaikki alkaa auton tavaratilan koosta, ja tässä tapauksessa Dacia tarjoaa asiakkaille runsaasti tavaratilaa, mikä tekee asioista helpompaa alusta alkaen!”
Dacia UK -lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusien autojen kauppa sakkaa edelleen pahasti
Mercedes-Benz W124-mallisarja täyttää 40 vuotta: Edistyksellinen mallisarja debytoi vuonna 1984
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Vuoden Auto Suomessa 2025 yleisöäänestys - myös autoileva yleisö pääsee valitsemaan oman suosikkinsa!
Rolls-Royce Phantom Goldfinger: 18 ja 24 karaatin kultaa - tietenkin James Bondin tyyliin!
Toyota: Julkaisi tarkastuskampanjan
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Tesla investoi edelleen Suomeen: Uudet Tesla Centerit Turun ja pääkaupunkiseudulle – sekä lisää Mobile Service -ajoneuvoja
Vuoden Auto Suomessa 2025 -finalistit selvillä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
Koeajossa Lexus RX 450h+ AWD A Executive: Jyhkeä ilmestys
Koeajossa Mitsubishi ASX 1.3 MHEV Intense AT: Salaneuvos
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Super-Lintonit
Fostexin huippumalli
Putkiesivahvistin Ruotsista
Tähtimaadoitusta levysoittimille
Näyttelijä Ella Pyhältö: Joulu alkaa näyttämöltä
Quad 33/303 jälleen saatavana
Valoa ja ääntä
Tivoli Audio Model Two Digital
LAB12:sta uusi integroitu vahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusien autojen kauppa sakkaa edelleen pahasti
Mercedes-Benz W124-mallisarja täyttää 40 vuotta: Edistyksellinen mallisarja debytoi vuonna 1984
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Vuoden Auto Suomessa 2025 yleisöäänestys - myös autoileva yleisö pääsee valitsemaan oman suosikkinsa!
KOEAJOT
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusien autojen kauppa sakkaa edelleen pahasti
Toyota: Julkaisi tarkastuskampanjan
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Vuoden Auto Suomessa 2025 -finalistit selvillä
KINTO Flex: Joustava tapa ratkaista Toyota-yritysautoilutarpeet
Hyundai: Esittelee täysin uuden Hyundai Ioniq 9 SUV:n lounge-tyylisen sisätilan
Tesla Cybercab: Esillä valikoiduissa Tesla Storeissa
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Uusi päästötavoite astuu voimaan – Stellantis-merkkien maahantuoja arvioi vaikutukset Suomessa
LUETUIMMAT
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Uusi kiinalainen katumaasturi rantautui Suomeen – omaa jopa 100 kilometrin sähköisen toimintamatkan
Täyssähköinen Ford E-Tourneo Courier: Laajentaa täyssähköisten Fordien mallistoa
Suzuki eVitara: Tällainen on Suzukin ensimmäinen täyssähköauto, joka tulee markkinoille etu- ja nelivetoisena
Mitsubishi Outlander -katumaasturi: Täysin uuden mallin Suomen-hinnat julkistetaan vielä syksyn aikana
Alfa Romeo Junior: Tarjolla kuppi-istuimet – ja toimintamatkaa jopa 410 kilometriä
Uusi Audi A5 -perhe: Suorituskykyistä kevythybriditeknologiaa
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Hyundai: Esittelee täysin uuden Hyundai Ioniq 9 SUV:n lounge-tyylisen sisätilan
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI
Rahan säästäminen vertailemalla eri lainavaihtoehtoja
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI