Tämäkin malli on jäänyt pitkälti unholaan: Škoda Felicia Fun.
Tämäkin malli on jäänyt pitkälti unholaan: Škoda Felicia Fun
Škoda Felicia Fun piristi avolava-mallitarjontaa, ja sen sisätiloihin liittyi yksi erityisen kätevä ominaisuus.
Euroopan teillä ainakin eurooppalaiset avolavamallit olivat harvinaisia 1990- luvulla. Niiden suosion orastaessa Škoda laajensi Felicia-mallistoa Pickup-avolavamallilla.
Tummankeltainen avolava
Maaliskuussa 1995 esiteltiin uusi, erilainen avolavainen Škoda Felicia Fun.
Huomiota herättävän keltaisena sen mallinimi sai katetta ja teki selväksi, mitä Škodalla oli ajateltu tätä autoa suunniteltaessa: haluttiin luoda hauska auto ihmisten vapaa-aikaan.
Omistajat arvostivat etenkin yhtä sisätilojen nerokasta oivallusta: kädenkäänteessä kaksipaikkainen auto muuttui nelipaikkaiseksi. Sellaista myös Auto Bild Suomen toimittaja on aikoinaan koeajanut.
Škoda Felicia Fun -mallissa oli paljon samaa kuin Pickup-mallissa, kuten esimerkiksi 2450 millimetrin akseliväli. Auton pituus oli 4245 mm, leveys 1680 mm ja korkeus 1465 mm.
Tätä autoa ehdittiin elokuuhun 2000 mennessä tehdä 4 016 kappaletta, ja nykyään se on klassikkoautoharrastajien piirissä erittäin haluttu.
Škodan 125-vuotisen historian saatossa mallinimi Felicia on aina liittynyt erityisen kaunislinjaisiin ja tyylikkäisiin autoihin, jotka soveltuivat mainiosti arkipäivän ajoihin, mutta myös inspiroivat muotoilullaan.
Legendaarinen Roadster
Aina kun Felicia mainitaan mallinimenä, autojen historiasta kiinnostuneille nousee mieleen se yksi legendaarinen Roadster. Se pieni unelmaurheiluauto, jota valmistettiin vuosina 1959‒1964. Se, joka on lunastanut paikkansa yhtenä Škodan historian ikonisena automallina.
Sitä tehtiin melkein 15 000 kappaletta iloksi kauniiden kevät- ja kesäpäivien autoretkille.
Siron, kaksipaikkaisen auton kysyntä ylitti tarjonnan, ja valtaosa näistä ajattoman tyylikkäistä avoautoista vietiin ulkomaille. Felicia ei aikanaan saanut seuraajamallia: Škoda siirtyi takamoottoristen takavetoisten autojen aikakauteen, mikä pitkän aikaa rajoitti mahdollisuuksia tehdä koriltaan erimallisia autoja.
Porrasperäisen mallin rinnalla tehtiin pieni sarja sporttista coupé-mallia, mutta takamoottorista takavetoista avoautomallia ei koskaan edes suunniteltu prototyyppiasteen muunnelmia pitemmälle.
Myöhemmin vasta etumoottorinen ja etuvetoinen Favorit tarjosi mahdollisuuksia myös muiden korimallien toteuttamiseen: Škoda esitteli tuon täysin uudenlaisen malliperheen hatchback-mallin Brnon metallintyöstömessuilla 16. syyskuuta 1987.
Sitä seurasi muotoilijoiden ja suunnittelijoiden erilaisia tutkielmamalleja, joista yksi oli prototyyppimalli Škoda 781 Tremp.
Kaksipaikkaisessa, neliovisessa Trempissä oli kiinteä katto kuljettajan ja etumatkustajan suojana, mutta sen jatkona oli vankka putkirakennekehikko ja turvakaari B-pilareiden tasalla. Tämä ainutlaatuinen auto on nykyään Škoda-museossa.
Tuotantoon saakka ylsi kaksi korimallia: Forman-nimen saanut farmari esiteltiin 1990 ja vuotta myöhemmin kaksipaikkainen avolavamalli Pickup.
Škoda osoitti Frankfurtin autonäyttelyssä (IAA) 1993, että myös tuossa tavarankuljetukseen tarkoitetussa automallissa piili tiettyä charmia: näyttelyyn tuotiin kaksi ajokuntoista konseptiautomallia nimeltään Škoda Favorit Fun. Ne perustuivat Favorit-malliin, jonka koria oli nostettu ylemmäs. Siten 60 millimetriä suurempi maavara mahdollisti myös kevyen maastoajon.
Keulaa hallitsi karjapuskurimainen suojus. Massiivinen turvakaari mahdollisti kattotelineen kanssa kookkaiden tavaroiden kuten surffilaudan tai maastopyörien kuljettamisen.
Sähköisesti avattava takaseinä
Näiden näyttävien yksityiskohtien ohella yksi ominaisuus erityisesti herätti kohua: Ohjaamon takaseinän lasi oli sähkötoimisesti avattava, ja koko takaseinän sai vipumekanismilla käännettyä alas, jolloin kaksi istuinta lisää oli mahdollista asentaa avoimen taivaan alle.
Tällöin jäljelle jäänyt avolavatila oli vielä riittävän suuri vaikka kylmälaukuille tai matkatavaroille.
Autonäyttelyn keltainen ja violetti auto olivat visuaalisesti upeat myös sisustukseltaan ja seitsemänpuolaisine kevytmetallivanteineen.
Näitä kahta autonäyttely-yksilöä vahvasti muistuttanut sarjatuotantomalli esiteltiin maaliskuussa 1995, kun Škoda Felicia Fun astui parrasvaloihin Geneven autonäyttelyssä.
Monta kahden konseptiauton ideaa ja yksityiskohtaa toteutettiin sarjatuotantomallissa, joka oli tarkoitettu puhtaasti vapaa-ajan iloksi.
Teknisesti auto perustui Škoda Felicia -malliin, joka oli kattavasti uudistetulla tekniikalla esitelty edellisenä vuonna. Uutta Feliciaa varten Škoda uudisti kaikkiaan 1187 osaa, paransi matkustusmukavuutta ja turvallisuutta sekä erityisesti viimeistelylaatua.
Suurin yllätys Felicia Fun -mallissa oli sen sisätiloissa: Innovatiivinen idea ohjaamon alas kääntyvästä ja siirtyvästä takaseinästä päätyi myös sarjatuotantomalliin, joten idea ei jäänyt pelkästään autonäyttelyn futuristiseksi kikaksi. Felicia Fun -mallin vakiovarusteista takaseinän nerokasta mekanismia kutsuttiin sisäpiirissä nimellä ‘party trick’.
Suurin yllätys Felicia Fun -mallissa oli sen sisätiloissa: innovatiivinen idea ohjaamon alas kääntyvästä ja siirtyvästä takaseinästä päätyi myös sarjatuotantomalliin, joten idea ei jäänyt pelkästään autonäyttelyn futuristiseksi kikaksi.
Tuota Felicia Fun -mallin vakiovarustukseen sisältynyttä takaseinän nerokasta mekanismia kutsuttiin sisäpiirissä nimellä ‘party trick’.
Kun tilapäisistuimet käännettiin istumisasentoon, kuusipuulla pinnoitetun lavan käyttöpituus pieneni 1370 millimetristä 850 millimetriin.
Se ei kuitenkaan pilannut tämän tyylikkään avolavamallin käytännöllisyyttä. Sporttisuutta korosti aina kirkkaan keltainen takaspoileri.
Näin kerrottiin esitteessä
“Auton raikkaan keltainen väri viestii niistä seikkailuista, joihin Felicia Fun sinut mielellään vie. Tartu kirkkaan keltaiseen ohjauspyörään, kytke sytytysvirta, käynnistä moottori ja suuntaa kohti aurinkoa ja hauskanpitoa.”
Škoda Felicia Fun -mallissa oli paljon samaa kuin Pickup-mallissa. Esimerkiksi 2 450 millimetrin akseliväli. Auton pituus oli 4 245 mm, leveys 1 680 mm ja korkeus 1 465 mm.
Valittavissa oli kolme nelisylinteristä moottoria. Dieselmoottorin iskutilavuus oli 1896 cm3 ja teho 47 kW (64 hv).
Bensiinimoottorivaihtoehtoja oli kaksi: 1,3-litrainen teholtaan 50 kW (68 hv) ja 1598 cm3 :n moottori teholtaan 55 kW (75 hv), jolla auto ylsi huippunopeuteen 163 km/h.
1,6-litraisella moottorilla polttoaineen keskikulutus oli tuon ajan kulutusmittausajossa mitattuna 7,3 litraa 100 kilometrillä.
Perusversion 1.3 MPI -moottorilla ja LX-varustelulla auto maksoi 304 900 korunaa. Tehokkaamman nelisylinterisen 1.6 MPI-moottorin myötä auto painoi 1035 kg, kantavuutta oli 445 kiloa ja hintaa 40 000 korunaa enemmän.
Dieselmalli oli 50 000 korunaa perusversiota kalliimpi.
Lokakuun 1995 ja elokuun 2000 välisenä aikana Vrchlabín tehdas valmisti Škoda Felicia Fun -malleja kaikkiaan 4 016 kappaletta.
Nykyään keräilijät ovat niistä erittäin kiinnostuneita, ja Suomessakin näitä on vielä muutama yksilö.
Yli 1,4 miljoonasta valmistetusta Felicia-mallista ne ovat näyttävimmän näköiset ja harvinaisimmat.
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Kia esittelee GT-mallistonsa uusimmat tulokkaat: EV3 GT, EV4 GT, ja EV5 GT
XPENG P7+ lanseerataan Suomessa
Uusi EV2 tuo Kian parhaat puolet uuteen B-SUV-malliin
Mercedes GLB – 10 minuutin latauksella peräti 260 lisäkilometriä
Varmista auton käynnistyminen kovillakin pakkasilla - asiantuntijavinkit kylmänkestävään käynnistysakkuun
Volvon vuosi 2025: Uutuuksia, merkittäviä saavutuksia ja kohti täyssähköisyyttä
Suomi Euroopan maista kärkipaikoilla sähkökäyttöisten henkilöautojen ensirekisteröinneissä
Hyundai INSTERin saa nyt myös edullisena pakettiautoversiona
Pakkanen kurittaa autoilijoita – heikkolaatuiset akut ongelmana
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
Koeajossa Citroën Berlingo Van BlueHDi 130 XL EAT8: Tavarajuna
Koeajossa Volkswagen Passat Variant Elegance Business 1.5 eTSI 110 kW (150 hv) DSG: Vain farkkuna
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Ikoni ja sen plintti
Krixin uudet kotiteatterijärjestelmät
Tassut subille
Regan uusi neodyymiäänirasia
Sertifioitu aktiivikaiutin Kanadasta
Ylellinen Diapason Didascalìa
Kolmikanavainen päätevahvistin
WiiMin pikkuinen älykaiutin
Yhden naisen hartiapankkishow
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Kia esittelee GT-mallistonsa uusimmat tulokkaat: EV3 GT, EV4 GT, ja EV5 GT
XPENG P7+ lanseerataan Suomessa
Uusi EV2 tuo Kian parhaat puolet uuteen B-SUV-malliin
Mercedes GLB – 10 minuutin latauksella peräti 260 lisäkilometriä
Varmista auton käynnistyminen kovillakin pakkasilla - asiantuntijavinkit kylmänkestävään käynnistysakkuun
Volvon vuosi 2025: Uutuuksia, merkittäviä saavutuksia ja kohti täyssähköisyyttä
Suomi Euroopan maista kärkipaikoilla sähkökäyttöisten henkilöautojen ensirekisteröinneissä
Hyundai INSTERin saa nyt myös edullisena pakettiautoversiona
Pakkanen kurittaa autoilijoita – heikkolaatuiset akut ongelmana
Auto Bild 1/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Tässä on vuoden kaunein auto Suomessa
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uudistunut Seat Arona
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
Käyttövoimien vuoristorata pysähtyi – vaihtoautokaupassa revitään nyt käsistä niin ladattavat kuin kestosuosikitkin
Esittelyssä uusi Kia Seltos
Volkswagenille hattutemppu vuoden 2025 rekisteröintitilastoissa
Kansainvälinen Vuoden Pakettiauto sai hinnat Suomessa
Fiskars lanseeraa uudet lumityökalut autoilijoille
YHTEISTYÖSSÄ
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LAKI LEHTONEN
Yrittääkö auton myyjä vetäytyä vastuusta? Tunne käytetyn auton takuun ja virhevastuun erot
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI