Uusien henkilöautojen kauppa vuoden ensimmäisellä puoliskolla edelleen hidasta
Kesäkuussa nähtiin kuitenkin positiivinen piikki henkilöautojen ensirekisteröintimäärissä.
Kesäkuussa 2025 Suomessa rekisteröitiin 7449 uutta henkilöautoa, mikä on 10,1 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Tammi-kesäkuun aikana uusien henkilöautojen ensirekisteröintimäärät olivat edelleen matalalla, henkilöautoja ensirekisteröitiin 4,9 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana.
”Uusien henkilöautojen ensirekisteröintimäärät ovat olleet laskussa vuodesta 2018 asti. Hallituksen esittämä ja lausuntokierroksella nyt oleva autojen romutuspalkkio tuo positiivista virettä automarkkinaan ja sen myötä Suomen talouteen. Romutuspalkkiolla voi olla laajempiakin vaikutuksia yksityiseen kuluttajakysyntään, sillä positiiviset ostoaikeet autokaupoilla voivat poikia kysyntää myös muihin kestokulutushyödykkeisiin. Romutuspalkkio on perusteltu ennen kaikkea siksi, että sen myötä liikenteestä poistuu vanhoja turvattomia autoja ja tilalle saadaan turvallisempia ja vähäpäästöisempiä autoja", sanoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Romutuspalkkiokampanjassa kuluttaja saa 2000 – 2500 euron romutuspalkkioon viedessään vähäpäästöisen yli kymmenen vuotta vanhan auton kierrätettäväksi viralliseen kierrätyspisteeseen. Romutuspalkkion saaminen edellyttää, että kuluttaja on ollut auton omistaja tai haltija vähintään 12 kuukautta.
Suomessa henkilöautojen alkuvuoden ensirekisteröintien kehitys Pohjoismaiden heikointa
Muissa Pohjoismaissa uusien henkilöautojen kauppa on ollut alkuvuonna kasvusuunnassa, kun Suomessa suunta on vielä ollut laskeva. Ruotsissa ensirekisteröinnit ovat tammi-toukokuun aikana kasvaneet 6,1 prosenttia, Tanskassa 5,6 prosenttia ja Norjassa 32,8 prosenttia. Absoluuttiset myyntiluvut ovat myös Suomen kannalta verrokkimaissa aivan eri tasoa kuin Suomessa, esimerkiksi Tanskassa ennustetaan myytävän tänä vuonna 170 000 uutta henkilöautoa kun Suomessa autoalan tuore ennuste tälle vuodelle on 74 500.
Suomi poikkeaa muista Pohjoismaista myös autokannan iän suhteen. Suomessa autokannan keski-ikä on 13,6 vuotta kun se esimerkiksi Ruotsissa on 11 vuotta, Tanskassa 9,6 vuotta ja Norjassa 11,1 vuotta.
”Autokannan nykyistä nopeampi uusiutuminen olisi ensiarvoisen tärkeää liikenneturvallisuuden parantamisen ja päästötavoitteiden saavuttamisen kannalta. Nyt esitetty romutuspalkkiokampanja vauhdittaa autokannan uusiutumistahtia ja on positiivinen uutinen myös 50 000 suomalaista työllistävälle autoalalle. Autoalan menestyminen on koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta merkittävää, sillä ala tuottaa vuosittain yli 3 miljardin verojalanjäljen”, sanoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.
Pakettiautojen ensirekisteröinnit alkuvuonna viime vuotta edellä
Pakettiautoja ensirekisteröitiin Suomessa 1034 kappaletta kesäkuussa 2025. Määrä on 1,1 prosenttia edellisen vuoden kesäkuuta suurempi. Tammi-kesäkuun aikana pakettiautojen ensirekisteröintimäärä kasvoi 7,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Uusia kuorma-autoja ensirekisteröitiin tammi-kesäkuussa 1518, mikä on 23,4 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana ja linja-autoja 168 eli 35,1 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana.
Autoliikkeistä käytettynä myytyjen henkilöautojen lukumäärä väheni tammi-kesäkuussa 0,5 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Käytettyjen pakettiautojen osalta lukumäärä oli tammi-kesäkuussa samalla tasolla kuin edellisen vuoden tammi-kesäkuussa.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Polestar
Polestar
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Auto Bild 6/2026 on kaupoissa
Volvo Cars aloittaa täyssähköisen EX60-mallin tuotannon
Porsche laajentaa täyssähköistä SUV-mallistoaan uudella Cayenne Coupélla
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Ophidian SKYE
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
Kolmas kerta toden sanoo
Taiteilija Marita Liulia irrottelee niin taiteessaan kuin kotinsa sisustuksessa
Jamolta uusia kaiuttimia
Legenda elää
Janne Kataja: ”Taulut ovat kuin lisäikkunoita ja kurkistuksia toiseen todellisuuteen”
Dorpon uusi monilähdemusiikkisoitin
Tänä viikonloppuna kannattaa vierailla Helsingissä hifin merkeissä
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Auto Bild 6/2026 on kaupoissa
Volvo Cars aloittaa täyssähköisen EX60-mallin tuotannon
Porsche laajentaa täyssähköistä SUV-mallistoaan uudella Cayenne Coupélla
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
Mercedes-Benz C-sarjan täyssähköauto esitellään syksyllä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Polestarilta tulossa neljä uutta automallia
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Tällainen on Kian EV2
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
Polttoaineiden hintoihin vaaditaan nyt nopeaa reagointia – inflaatiopiikki on torjuttava heti
Vuoden 2025 myydyin auto Suomessa uudistuu
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL