Koulujen kiinnostus oli valtaisaa ja kummiluokkahakemuksia tuli lähemmäs 500 Uudeltamaalta ja lähiympäristöstä. Henry Fordin Säätiön myöntämän apurahan turvin Heureka-vierailuun pystyttiin sisällyttämään kuljetukset koululta Heurekaan ja takaisin, pääsyliput Heurekan näyttelyihin sekä tiedekeskuksen tuottama Liikenneoivallus-työpaja.
Koululaiset ideoivat liikenneturvallisuutta – 100 kummiluokkaa valittiin Heurekaan
Henry Fordin Säätiö on tarjonnut sadalle koululuokalle vierailun Tiedekeskus Heurekaan kuluvan syyslukukauden aikana. Luokat on valittu Ford-kummiluokiksi hakemusten perusteella.
Työpajassa lapset ovat päässeet ideoimaan uusia liikenneturvallisuutta parantavia teknologiota ja innovaatioita. Lapset ovat kehitelleet työpajoissa tähän mennessä muun muassa viittomakielisen navigaattorin ja liikennettä ohjaavia robotteja.
- Liikenneturvallisuus on tärkeä ja ajankohtainen teema, sillä lapset ovat jollakin tavalla mukana liikenteessä päivittäin. Opettajilta saadut palautteet ovat olleet erittäin myönteisiä. Koulujen retkimäärärahat ovat nykyisin vähissä, siksikin tällaiselle kummitoiminnalle on tilausta, toteaa Heurekan koulutiedottaja Lydia Luoma-aho.
Henry Fordin Säätiö yllättyi iloisesti siitä, miten paljon kiinnostusta liikenneturvallisuustyöpaja herätti koulujen keskuudessa.
-Liikenneturvallisuus on eräs tärkeimpiä Henry Fordin Säätiön tukemista aloista. Heureka valikoitui yhteistyökumppaniksi, koska se tuo tiedettä, teknologoita ja ilmiöitä esiin käytännönläheisesti ja kiinnostavasti. Kummiluokkaprojekti on oiva mahdollisuus toteuttaa liikenneturvallisuustyötä lasten parissa mieleen jäävällä tavalla, sanoo Oy Ford Ab:n viestintäpäällikkö ja Henry Fordin Säätiön asiamies Juuso Asp.
Kummiluokkatoiminta on jatkoa Heurekan ja Henry Fordin Säätiön yhteistyölle Otatko riskin? –näyttelyssä, jossa kävijät pohtivat muun muassa liikenteeseen liittyviä riskejä. Suuren suosion ansiosta Ford-kummiluokkayhteistyötä on tarkoitus jatkaa myös vuosina 2017-2018.
Oy Ford Ab viettää vuonna 2016 Suomen toimintojensa 90-vuotisjuhlavuotta. Henry Fordin Säätiön tavoitteena on edistää moottoriliikenteen ja koneellisen maatalouden opetus- ja tutkimustyötä Suomessa. Vuonna 1947 perustettu säätiö on tukenut suomalaista opetusta ja tutkimusta jo 69 vuoden ajan.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Etuosaa hallitsevat leveät munuaiset. Lisävarusteiset lediajovalot ovat tehokkaat.
Juha Peltonen
Etuosaa hallitsevat leveät munuaiset. Lisävarusteiset lediajovalot ovat tehokkaat.
Juha Peltonen
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Auto Bild 6/2026 on kaupoissa
Volvo Cars aloittaa täyssähköisen EX60-mallin tuotannon
Porsche laajentaa täyssähköistä SUV-mallistoaan uudella Cayenne Coupélla
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
FiiO:lta putkivahvistin ja aidot hifikaiuttimet
Koti Helsingin kantakaupungissa: Vanhan talon sielukkuus ja merimaisema voittivat käytännöllisyyden
Ophidian SKYE
Suurtalouskeittiöstä rakennettiin tyylikäs kokonaisuus kierrätysmateriaaleista
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
Kolmas kerta toden sanoo
Pro-Jectin kompakti levypesuri
Putkiääntä transistoreista
Taiteilija Marita Liulia irrottelee niin taiteessaan kuin kotinsa sisustuksessa
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
FOKUS MEDIA
FiiO:lta putkivahvistin ja aidot hifikaiuttimet
Koti Helsingin kantakaupungissa: Vanhan talon sielukkuus ja merimaisema voittivat käytännöllisyyden
Ophidian SKYE
Suurtalouskeittiöstä rakennettiin tyylikäs kokonaisuus kierrätysmateriaaleista
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Auto Bild 6/2026 on kaupoissa
Volvo Cars aloittaa täyssähköisen EX60-mallin tuotannon
Porsche laajentaa täyssähköistä SUV-mallistoaan uudella Cayenne Coupélla
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
Mercedes-Benz C-sarjan täyssähköauto esitellään syksyllä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Polestarilta tulossa neljä uutta automallia
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Tällainen on Kian EV2
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
Polttoaineiden hintoihin vaaditaan nyt nopeaa reagointia – inflaatiopiikki on torjuttava heti
Vuoden 2025 myydyin auto Suomessa uudistuu
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL