Tällainen on uusi Renault 5 E-Tech electric
Uusi Renault 5 E-Tech electric kunnioittaa esi-isänsä perintöä. Keväällä Suomeen saapuva uutuus on saanut hinnat. Suomen mallisto alkaa evolution-varustetasolta, jossa vakiovarustuksena muun muassa lämpöpumppu ja etuistuinten lämmitykset. Hinnat alkavat 27 390 eurosta ja malliston huippumallin hinta on 33 490 €.
Renault 5 syntyi takaperoisesti, sillä sen muotoilu oli jo melkein lyöty lukkoon, kun autoa lähdettiin kehittämään. Tarvittiin enää täydellinen sähköauton perusrakenne. Haastetta vaikeutti se, että tutkielman linjat säilyttävä tuotantomalli haluttiin valmiiksi kolmessa vuodessa normaalin neljän sijaan.
”Renault 5 E-Tech electric laukaisee Renault Groupin muutoksen seuraavan sukupolven autonvalmistajaksi. Tämän auton kehittäminen kolmessa vuodessa Ranskassa korkeimpien teknisten standardien mukaan vaati kaiken häiritsevän sulkemista pois ja organisaation mahdollisimman nopeaa päätöksen tekoa. Autoalan merkittävässä muutoksessa tämä auto tasoittaa uutta tietä Renaultille. Haluamme synnyttää uudelleen Euroopan autoteollisuuden taistelemaan idästä ja lännestä tulevaa kilpailua vastaan. Tällä autolla todistamme, että tuotanto Euroopassa ja Ranskassa on mahdollista”, sanoo Renault Groupin pääjohtaja Luca de Meo.
Retrofuturistinen muotoilu
Renault 5 E-Tech electric ohittaa merkin muita malleja koskevan muotoilufilosofian. Ikonisella mallilla on etuoikeus siihen. Retrofuturistinen muotoilu upeine yksityiskohtineen rakentaa värikkään ja modernin kokonaisuuden. Korin päälinjat ovat peräisin Renault 5:stä ja sitä seuranneesta Supercinqistä, joka sekin myytiin Suomessa Renault 5 -nimellä. Lokasuojien levitykset, monet yksityiskohdat ja asenne ovat puolestaan perua Renault 5 Turbosta.
Päiväajovalot ovat pyöristetyt neliöt etupuskurissa, samassa paikassa missä Renault 5 Turbossa oli aikoinaan sumuvalot. Pyörän aukot ovat pyöreät, mutta lokasuojan muotoilu on kuin alkuperäisessä 5-mallissa. Katon tehosteraita (musta, punainen tai lämmin titaani), syvänpunainen takavalo ja korin värit tuovat nekin mieleen esi-isän.
Renault 5 E-Tech electricin perusrakenne on suunniteltu vain sähköautoksi ja se mahdollistaa hyvät sisätilat kompaktin kokoisessa autossa. Se on 3,92 metrin pituisena 13 senttiä Clioa lyhyempi. Silti 2,54 metrin akseliväli on vain neljä senttiä Clioa lyhyempi, joten pyörät ovat vielä selvemmin aivan auton nurkissa. Ne ovat aina 18-tuumaiset 195/55-kokoisilla renkailla. Auton leveys on 1,77 metriä. Vaikka lattian alla on ajoakku, on 1,5 metrin korkeus vain neljä senttiä Clioa suurempi.
Sisätilat
Ohjaamo on yhdistelmä eri 5-sukupolvien tyypillisistä piirteistä, mihin on liitetty uusinta tekniikkaa. Matkustajan edessä kojelauta on kahdessa tasossa. Ajosuunnan valitsin on viety Megane E-Tech electricin ja Scenic E-Tech electricin tapaan ohjauspylvääseen. Siten on saatu lisää tilaa tavaroille keskikonsoliin.
Vaikka Renault 5 E-Tech electric sijoittuu korin kooltaan Clion toisen ja kolmannen sukupolven väliin, ovat sisätilat yhtä suuret kuin uusimmassa Clio-sukupolvessa. Istuimessa on pituussäätöä peräti 26 senttiä ja korkeussäätöä seitsemän senttiä. Matkustamossa edessä hartiatilaa on 1,38 metriä ja takana vain kaksi senttiä vähemmän, joten uudessa Renault 5 E-Tech electricissä on mainiot tilat neljälle matkustajalle ja tarvittaessa mukaan mahtuu viideskin.
Pienessä sähköautossa on luokkansa suurin 326 litran (277 l VDA) tavaratila. Tavaratila on lähes samaa luokkaa kuin pykälää suuremmissa autoissa. Tavaratilaan kuuluu 27 litran (VDA) lokero, joka sopii hyvin esimerkiksi latauskaapelien säilyttämiseen. Monikäyttöisyyttä lisää epäsymmetrisesti (60/40) jaettu takapenkin selkänoja. Matkustamossa on lisäksi erilaista säilytystilaa 19 litran verran.
Uusi perusrakenne
Uudessa AmpR Small -perusrakenteessa on yhdistetty Renault Clion ja Capturin etuakselisto yleensä paljon kalliimmissa autoissa käytettävään takapyörien monivarsituentaan. Insinöörit alkoivat taka-akseliston suunnittelun Megane E-Tech electricistä saatujen kokemusten perusteella. Sen jälkeen alustan komponentit sovitettiin Renault 5 E-Tech electricin kompaktiin kokoon.
Yksi tärkeimmistä ajo-ominaisuuksiin vaikuttavista tekijöistä on ohjaus, joka on Renault 5 E-Tech electricissä hyvin nopea. Tarkka ohjaus on melkein kuin mikroautossa, mikä helpottaa auton ohjaamista kirurgisen täsmällisesti haluttuun suuntaan. Ahtaissa paikoissa ja pysäköidessä on iloa pienestä 10,3 metrin kääntöympyrästä. Ohjaustehostimen voimakkuuden voi säätää mieleisekseen multi-sense-valikosta.
Auton omamassa on suuremmalla ajoakulla (52 kWh) 1 524 kiloa ja pienemmällä ajoakulla vielä 77 kiloa pienempi. Omamassaa on saman verran kuin vähän suuremmilla polttomoottorisilla autoilla, minkä lisäksi on hyvä muistaa, että Renault 5 E-Tech electricin painopiste on huomattavan alhaalla.
Toimintamatkaa jopa yli 400 kilometriä
Renault 5 E-Tech electric tuotanto käynnistyy tehokkaimmalla voimalinjalla, jossa sähkömoottori kehittää 110 kilowattia (150 hv) ja 245 newtonmetriä. Auto kiihtyy nollasta sataan kahdeksassa sekunnissa. Muista pienistä sähköautoista poiketen Renault 5 E-Tech electricillä saa vetää enintään 500 kilon painoista perävaunua.
Energiakulutus on 15,0 kWh/100 km (WLTP), jossa on huomioitu latauksessa syntyvät virran häviöt. Litiumioniakussa käytetään NMC-kemiaa (nikkelimanganeesikoboltti) ja sen Comfort-ajoakun energiasisältö on 52 kilowattituntia. Toimintamatka on 411 kilometriä (WLTP). Lämpömukavuus ja toimintamatkan energiatehokkuus varmistetaan vakovarusteiselle lämpöpumpulla sekä 8 kW lämmitysvastuksella.
Suomen malliston toinen vaihtoehto on 90 kW (122 hv, 225 Nm) 40 kilowattitunnin urban range -ajoakulla, jonka toimintamatka 310 km (WLTP). Muilla markkinoilla myytävää 70 kW versiota ei ole tulossa Suomeen, sillä siinä ei olisi lämpöpumppua tai pikalatausmahdollisuutta.
Pitkillä matkoilla voi käyttää pikalatausta, jonka maksimiteho on 110 kW:n sähkömoottorin ja 52 kWh akun kanssa 100 kilowattia ja 90 kW:n sähkömoottorin ja 40 kWh akun kanssa 80 kilowattia. Molemmilla virran lisääminen 15 prosentista 80 prosenttiin onnistuu noin puolessa tunnissa.
Renault 5 E-Tech electric on merkin ensimmäinen sähköauto, jossa on 11 kilowatin tehoinen kaksisuuntainen vaihtovirralla toimiva laturi. Sillä voidaan antaa virtaa sekä muille autoille että laitteille (V2L).
Kojelaudassa uusinta tekniikkaa edustavat kaksi 10-tuumaista näyttöä. Niistä ensimmäinen on kuljettajan digitaalinen mittaristo (evolutionissa 7-tuumainen), johon on saatavissa viisi erilaista näkymää. Suuremmassa mittaristossa nopeus näytetään valkoisen tai mustan sijaan värikkäin numeroin kolmiulotteisella vaikutelmalla.
Kosketusnäyttö on kaikissa varustetasoissa 10-tuumainen ja evolutionia lukuun ottamatta sen openR link -tieto-viihdejärjestelmään kuuluvat Googlen palvelut.
Monipuoliset turvajärjestelmät
Kuljettajaa avustavat järjestelmät ovat paljon monipuolisemmat kuin EU:n edellyttämä GSR II (General Safety Regulation), sillä monet niistä on lainattu Megane E-Tech electricistä. Saatavilla ovat automaattijarrutus peruutettaessa ja turvallinen autosta poistuminen. Se varoittaa, mikäli vaikkapa pyöräilijä on lähestymässä, kun auton ovea ollaan avaamassa.
Ajon aikana active driver assist helpottaa kuljettajan tehtävää. Siinä yhdistyvät mukautuva pysähdyksiin saakka toimiva vakionopeudensäädin karttatietoja hyödyntävillä toiminnoilla sekä kaistakeskitin. Jälkimmäinen pitää auton kaistan keskellä, mutta alle 50 km/h nopeuksissa auto voidaan myös säätää kulkemaan kaistan laidassa, jolloin voidaan antaa tilaa kaksipyöräisille tai hälytysajoneuvoille. Active driver assistin myötä mukautuva vakionopeudensäädin ottaa toiminnassaan huomioon myös karttatiedot, kuten vaikkapa lähestyvän risteyksen tai liikenneympyrän
Vakiona kattava varustelu
Suomen mallistossa autoissa on aina lämpöpumppu, pikalataus sekä etuistuinten lämmitykset. Vakiovarustelistaan kuuluvat myös automaattinen ilmastointi, peruutustutka, älypuhelimen langaton peilaus sekä sähköinen käsijarru.
Keskimmäinen techno-varustetaso lisää Renault 5 E-Tech electriciin paljon varusteita, joista ulkonäköön vaikuttavat kevytmetallivanteet, ja konepellin latausvalo. Mittaristo kasvaa 10-tuumaiseksi, openR-multimediaan tulee Google ja peruutuskamera, multi-sense lisää valtavasti säätömahdollisuuksia ja autoon saa paljon muutakin. Mukavuutta lisää mukautuva vakionopeudensäädin sekä ohjauspyörän lämmitys.
Korkeimmalla tasolla on iconic cinq, jossa on kaksivärisyys vakiona. Lisäksi pysäköintitutkat edessä ja sivuilla sekä pysäköintiavustin.
Ensimmäiset esittelyautot saapuvat Suomeen maalis-/huhtikuussa 2025 ja ensimmäiset asiakasautot siitä noin kuukauden päästä.
AutoBild / Renaul Tiedotus
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
Älä mokaa näissä - kolme yleistä harhaluuloa talvirenkaiden turvallisuudesta
Audi uudisti RS 3:n
Tällainen on uusi Renault 5 E-Tech electric
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Käytettynä maahantuotujen henkilöautojen päästöt laskeneet historiallisen alas – tässä syyt
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusien autojen kauppa sakkaa edelleen pahasti
Mercedes-Benz W124-mallisarja täyttää 40 vuotta: Edistyksellinen mallisarja debytoi vuonna 1984
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
Koeajossa Lexus RX 450h+ AWD A Executive: Jyhkeä ilmestys
Koeajossa Mitsubishi ASX 1.3 MHEV Intense AT: Salaneuvos
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Super-Lintonit
Fostexin huippumalli
Putkiesivahvistin Ruotsista
Tähtimaadoitusta levysoittimille
Arvokasta bassotoistoa
Musical Fidelityltä mm/mc-levysoitinesivahvistin
Kirjailija Satu Rämö: Talo oli kauhea remonttipommi, mutta ostimme sen maiseman takia
Näin huollat ja pidät pyykinpesukoneen kunnossa
Putkilaitteita vuonomieheltä
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
KOEAJOT
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Älä mokaa näissä - kolme yleistä harhaluuloa talvirenkaiden turvallisuudesta
Audi uudisti RS 3:n
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Käytettynä maahantuotujen henkilöautojen päästöt laskeneet historiallisen alas – tässä syyt
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusien autojen kauppa sakkaa edelleen pahasti
Toyota: Julkaisi tarkastuskampanjan
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Vuoden Auto Suomessa 2025 -finalistit selvillä
KINTO Flex: Joustava tapa ratkaista Toyota-yritysautoilutarpeet
LUETUIMMAT
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Uusi kiinalainen katumaasturi rantautui Suomeen – omaa jopa 100 kilometrin sähköisen toimintamatkan
Suzuki eVitara: Tällainen on Suzukin ensimmäinen täyssähköauto, joka tulee markkinoille etu- ja nelivetoisena
Mitsubishi Outlander -katumaasturi: Täysin uuden mallin Suomen-hinnat julkistetaan vielä syksyn aikana
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Alfa Romeo Junior: Tarjolla kuppi-istuimet – ja toimintamatkaa jopa 410 kilometriä
Uusi Audi A5 -perhe: Suorituskykyistä kevythybriditeknologiaa
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI