Uusien autojen kauppa ei edelleenkään käy
Saka
Tammikuun ensirekisteröinnit kaameassa syöksyssä
Tammikuussa 2025 rekisteröitiin 5744 uutta henkilöautoa, mikä on 12,9 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa. Viimeisimmän 12 kuukauden aikana uusien henkilöautojen rekisteröintimäärät olivat 15,8 prosenttia laskussa.
”Vuosi 2024 oli haastava uuden auton kaupalle, ja myös tammikuussa 2025 uusien henkilöautojen rekisteröintimäärät jäivät vaatimattomalle tasolle. Uusien pakettiautojen myynnin kasvu piristi muuten alakuloista uusien autojen kauppaa. Pakettiautojen ensirekisteröinneistä sähkökäyttöisten osuus oli tammikuussa 15,4 prosenttia, mikä on yli viime vuoden keskiarvon, joka oli 12,7 prosenttia. Myyntiä on kirittänyt hankintatuki, jonka käyttöaika valitettavasti päättyi vuodenvaihteeseen ja jonka jatkosta tulisi päättää tänä vuonna”, kommentoi Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala.
Autoliikkeissä käytettyjen henkilöautojen kauppa jatkui vilkkaana. Tammikuussa autoliikkeistä myytyjen käytettyjen henkilöautojen määrä oli 3,3 prosenttia edellisvuoden tammikuuta korkeammalla tasolla. Viimeisen 12 kuukauden aikana käytettyjen henkilöautojen myynnin määrä autoliikkeissä oli noin 6,7 prosenttia kasvussa.
Uusien pakettiautojen myynti käynnistyi edellisvuotta paremmin
Pakettiautoja rekisteröitiin 950 kappaletta tammikuun 2025 aikana. Määrä on 21 prosenttia edellisen vuoden tammikuuta suurempi. Viimeisimmän 12 kuukauden aikana pakettiautojen ensirekisteröinnit ovat olleet 9,6 prosenttia laskussa. Tammikuussa uusien pakettiautojen ensirekisteröinneistä 15,4 prosenttia oli sähkökäyttöisiä. Kun mukaan lasketaan ladattavat hybridit, ladattavien autojen osuus pakettiautojen ensirekisteröinneistä nousee 20,1 prosenttiin.
Suomen autokannassa sähkökäyttöisiä pakettiautoja oli vuoden 2025 alussa yhteensä 4470 kappaletta. Määrä on vielä pieni, mutta kasvusuunnassa. Vuonna 2024 liikennekäytössä olevien sähköpakettiautojen määrä kasvoi noin 40 prosentilla verrattuna edellisvuoteen. Kaasukäyttöisiä pakettiautoja oli autokannassa vuoden 2025 alussa yhteensä 1227.
Vähäpäästöisten kuorma-autojen osuus on Suomessa alle EU:n keskiarvon - hankintatuen jatkolle tarvetta
Vuonna 2024 ensirekisteröidyistä uusista kuorma-autoista kaasukäyttöisiä oli 5,3 prosenttia ja sähkökäyttöisiä 1,8 prosenttia. EU-maissa sähkökuorma-autojen osuus kuorma-autojen ensirekisteröinneistä oli vuonna 2024 keskimäärin 2,3 prosenttia ja esimerkiksi Ruotsissa 8 prosenttia. Suomessa on käytössä muita EU-maita raskaampia kuorma-autoja, joissa sähkö yleistyy hitaammin kuin kevyemmissä painoluokissa. Lisäksi julkinen ja yksityinen latausverkosto ei vielä ole kattava raskaan liikenteen tarpeisiin.
” Raskaan liikenteen käyttövoimamurros vaatii investointeja. Logistiikkaketjun ja kuljetusten muuttaminen vähäpäästöisemmäksi on yrityksille ja julkisyhteisöille tärkeä keino kokonaispäästöjen vähentämisessä. Vuodenvaihteeseen päättynyt sähkö- ja kuorma-autojen hankintatuki edisti kuljetusyritysten investointipäätöksiä vähäpäästöisempään kalustoon ja hankintatuen jatko olisikin testatusti toimiva keino raskaan liikenteen käyttövoimamurroksen vauhdittamiseen,” linjaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Vuonna 2022 käynnistynyt ja vuoden 2024 loppuun päättynyt sähkö- ja kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatuki on ollut tärkeä hintaeroa tasoittava kannuste vähäpäästöisten kuorma-autojen hankinnassa Suomessa. Sähkökuorma-autojen hankintahinta on vielä toistaiseksi huomattavasti dieselautoa korkeampi. Hankintatuen maltillinen, noin 6 miljoonan euron kolmivuotinen määräraha varattiin loppuun syyskuussa 2024. Mitä nopeammin autokanta sähköistyy, sitä vähemmän on painetta korottaa polttoaineen hintaa nostavaa jakeluvelvoitetta.
Kuorma-autokannassa diesel vielä vallitseva käyttövoima
Suomen kuorma-autokannasta vuoden 2025 alussa 96 prosenttia oli dieselkäyttöisiä. Muiden käyttövoimien osuus kuorma-autokannasta on vielä pieni, mutta nopeassa kasvussa.
Kaasukäyttöisiä kuorma-autoja oli Suomen autokannassa vuoden 2025 alussa yhteensä 769. Niiden määrä autokannassa kasvoi vuonna 2024 noin 40 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Vielä vuoden 2021 lopussa kaasukuorma-autoja oli kannassa alle 400.
Sähkökuorma-autoja oli Suomen autokannassa vuoden 2025 alussa yhteensä 126. Liikennekäytössä olevien sähkökäyttöisten kuorma-autojen määrä lähes kaksinkertaistui vuonna 2024 edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2021 lopussa sähkökuorma-autoja oli autokannassa alle 10.
AutoBild / Autoalan Tiedotuskeskus
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Uuden Dacia Strikerin ennakkomyynti alkaa Suomessa
544 hevosvoimaa sähköistä AMG-suorituskykyä: Mercedes-AMG GT 53 SUV Suomeen 113 390 eurolla
Tutkimus: Suomalaiset valmiita hyväksymään käytettyjen autojen määräaikaisen virhevastuun – selkeämpi suoja ja edullisempi hinta ratkaisevat
Drivalia kysyi ilman käsiä ajamisesta: Nuoret ja hyvätuloiset jo valmiita – luotettavuus arveluttaa lähes kaikkia
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Uusi Yamaha R200A
Rega lähtökuopissa
Hallittua suuntaavuutta
Valmis koti kaipasi vain värejä
Finarten Larissa Immonen-Sharma: ”Kauniit asiat vetävät minua puoleensa”
Putki-cd-soitin striimerillä ja dacilla
Lähtötason hifiä halvalla
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
Kaiutinkontrollia Italiasta
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Uuden Dacia Strikerin ennakkomyynti alkaa Suomessa
544 hevosvoimaa sähköistä AMG-suorituskykyä: Mercedes-AMG GT 53 SUV Suomeen 113 390 eurolla
Tutkimus: Suomalaiset valmiita hyväksymään käytettyjen autojen määräaikaisen virhevastuun – selkeämpi suoja ja edullisempi hinta ratkaisevat
Drivalia kysyi ilman käsiä ajamisesta: Nuoret ja hyvätuloiset jo valmiita – luotettavuus arveluttaa lähes kaikkia
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uuden Dacia Strikerin ennakkomyynti alkaa Suomessa
544 hevosvoimaa sähköistä AMG-suorituskykyä: Mercedes-AMG GT 53 SUV Suomeen 113 390 eurolla
Tutkimus: Suomalaiset valmiita hyväksymään käytettyjen autojen määräaikaisen virhevastuun – selkeämpi suoja ja edullisempi hinta ratkaisevat
Drivalia kysyi ilman käsiä ajamisesta: Nuoret ja hyvätuloiset jo valmiita – luotettavuus arveluttaa lähes kaikkia
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
544 hevosvoimaa sähköistä AMG-suorituskykyä: Mercedes-AMG GT 53 SUV Suomeen 113 390 eurolla
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL