Uusinta tekniikkaa ja elektroniikkaa sisältävä Lontoon-taksi näyttää riittävän "vanhanaikaiselta".
Vääntöä 1400 Nm: Olisiko näissä autoissa myös Helsingin taksien tulevaisuus?
Kaikki tuntevat mustat Lonton-taksit, etenkin ne vanhemmat koriversiot. Lontoon-taksien tulevaisuuden nimiin kuuluu kuitenkin malli nimeltä New Metrocab.
New Metrocab on sähköauto, jonka Saksan Auto Bild päätti koeajaa. Vanhat, mustat Lontoon-taksit ovat ikävä kyllä väistymässä, samoin kuin heimoveli Checkerin kävi jo vuosia sitten New Yorkissa.
Nyt New Yorkissa myös Ford Crown Victoriat ovat jäämässä vähitellen pois. Mikään ei ole ennallaan.
Muitakin poistuvia taksilegendoja on maailmalla: Intian Delhissä luovutaan (1950-luvun Morris Oxford -pohjaisista) Hindustan Ambassadoreista,
Mexico Cityssä taas VW Kupla -taksit jäävät sivuun.
Saksassakin näkyy jo paljon muita takseja kuin Mercedes-Benzejä. Matkailijat joutuvat eri puolilla maailmaa sopeutumaan uudenlaiseen taksikulttuuriin.
Perinteiset taksit ovat olleet olennainen osa monien suurkaupunkien ominaisilmettä. Nyt niitä lakaistaan sivuun, koska ilmastotietoiset pormestarit ovat huolestuneita ilmanlaadusta ja pyrkivät korvaamaan perinteisiä ikonimalleja kasvottomin hybridein ja sähköautoin..
Lontoon pormestari Boris Johnson haluaa saada takseille nollapäästöalueita vuoteen 2018 mennessä. Niille ei perinteisillä mustilla dieseltakseilla olisi asiaa.
Ei silti syytä välittömään huoleen. Ainakin jos Kamal Siddiqiä on uskominen, katukuva tuskin suuremmin muuttuu Westminster Abbeyn ja Tower Bridgen välimaastossa.
Lontoon Public Carriage Office vastaa taksiluvista ja -koulutuksesta. Lontoon taksikoulutus vie vuosia ja on maailman vaativin.
Kaikki Lontoon keskustan kaupunginosien kadut on osattava, ja tyypillisessä karttakirjassa on pitkälti toista sataa sivua tiheää katupohjaa.
Intialaissyntyinen yrittäjä Siddiq osti perinteisten brittimerkkien Frazer-Nashin ja Bristolin lisäksi Metrocab-merkin.
Kehitettin viimeisintä tekniikkaa sisältävä Lontoon-taksi, joka kuitenkin näyttää riittävän "vanhanaikaiselta".
- Tiedämme Black Cabimme olevan automaailman ikonin, emmekä sen vuoksi tee vääriä liikkeitä, toteaa Siddiqin poika, markkinointijohtaja Sheban.
Uuden Metrocabin sydämenä toimii sähkömoottori, jota Siddiqin yhtiö on kehitellyt 20 vuoden ajan.
Taksin kahdessa pyörässä on oma 68 hv tehoinen sähkömoottorinsa, joiden avulla takapyärille saadaan vääntöä mukavat 1400 Nm.
Siis jonkin verran enemmän kuin vanhassa Lontoon-taksissa, FX4:ssä...
Toimintamatkan pidentäjänä eli varamoottorina toimii 1,0-litrainen kolmisylinterinen bensiinimoottori.
Litium-ioni -akulla saavutetaan pelkällä sähköllä jopa 80 km toimintamatka ja kokonaistoimintamatka on 500 km.
Huippunopeutta Metrocab kerää 130 km/h. Enempää ei takseille Britanniassa sallita.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Keltainen koriväri palasi tarjontaan yleisön pyynnöstä. Kevytmetallivanteet ovat N-Connectassa niin kutsutut timanttileikatut 17-tuumaiset.
Juha Peltonen
Keltainen koriväri palasi tarjontaan yleisön pyynnöstä. Kevytmetallivanteet ovat N-Connectassa niin kutsutut timanttileikatut 17-tuumaiset.
Juha Peltonen
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Mobilia-palkinto Jukka Saastamoiselle: Sata vuotta suomalaisen autoalan toimintaa
Takavalot päälle - tunnetko autosi valojen toimintaperiaatteen?
Mercedes-Benzin S-sarja päivitettiin kattavasti – tässä suurimmat muutokset
Henkilöautojen ensirekisteröintimäärät kasvoivat EU:ssa vuonna 2025 - Suomi laahaa pahasti perässä
Renault 5 Roland-Garros -erikoismalli Suomeen
Moottori selvitti: Kuluttajien luottamusta herätellään entistä pidemmillä takuuajoilla
Aja turvallisesti jäisillä teillä: asiantuntijan vinkit luiston hallitsemiseen
Autoveron tuotto valtiollle romahtanut rajusti
Auto Bild 2/2026 on kaupoissa
Volkswagen ohitti Teslan suosituimpana sähköautomerkkinä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Yhden naisen hartiapankkishow
Digiosaajan käsitys kaiuttimesta
Missionin uusi cd-pyöritin
Huvilakadulta löytyi kolmihenkiselle perheelle unelmien koti
Nauvosta löytyi unelmien merellinen mökki: "Ihastelin suu auki maisemia"
Klipsch 2026
Tehokkaita päätevahvistimia Tanskasta
Liikkuvan levylautasen levysoitin
Hyvästi kaupunkikoti! Pariskunta remontoi vanhasta mummonmökistä unelmiensa huvilan
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Mobilia-palkinto Jukka Saastamoiselle: Sata vuotta suomalaisen autoalan toimintaa
Takavalot päälle - tunnetko autosi valojen toimintaperiaatteen?
Mercedes-Benzin S-sarja päivitettiin kattavasti – tässä suurimmat muutokset
Henkilöautojen ensirekisteröintimäärät kasvoivat EU:ssa vuonna 2025 - Suomi laahaa pahasti perässä
Renault 5 Roland-Garros -erikoismalli Suomeen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Mobilia-palkinto Jukka Saastamoiselle: Sata vuotta suomalaisen autoalan toimintaa
Takavalot päälle - tunnetko autosi valojen toimintaperiaatteen?
Mercedes-Benzin S-sarja päivitettiin kattavasti – tässä suurimmat muutokset
Henkilöautojen ensirekisteröintimäärät kasvoivat EU:ssa vuonna 2025 - Suomi laahaa pahasti perässä
Renault 5 Roland-Garros -erikoismalli Suomeen
Moottori selvitti: Kuluttajien luottamusta herätellään entistä pidemmillä takuuajoilla
Aja turvallisesti jäisillä teillä: asiantuntijan vinkit luiston hallitsemiseen
Autoveron tuotto valtiollle romahtanut rajusti
Auto Bild 2/2026 on kaupoissa
Volkswagen ohitti Teslan suosituimpana sähköautomerkkinä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Continental tuo markkinoille teiden kulumista vähentävän nastarenkaan
Kia julkisti uuden K4:n hinnat – hatchback 27 390 €, farmari 29 390 €
Uusi täyssähköinen Volvo EX60 on auto, jonka kanssa voi keskustella luonnollisesti
Farkku on aina muodissa – Opel Astra-mallisto uudistui
Volvo EX60 Cross Country on suunniteltu tekemään ja näkemään enemmän
Volkswagenille hattutemppu vuoden 2025 rekisteröintitilastoissa
Uusi Kia K4 Sportwagon yhdistää dynaamisen muotoilun ja farmarin käytännöllisyyden
Tässä on CUPRA Leon Sportstourer -nelivetofarmari
Käyttövoimien vuoristorata pysähtyi – vaihtoautokaupassa revitään nyt käsistä niin ladattavat kuin kestosuosikitkin
Kia EV5 tähtää suosikkisegmenttiin tilalla ja viimeistelyllä
YHTEISTYÖSSÄ
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LAKI LEHTONEN
Yrittääkö auton myyjä vetäytyä vastuusta? Tunne käytetyn auton takuun ja virhevastuun erot
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI