Volvo
Volvo on Suomen vastuullisin automerkki jo neljättä vuotta peräkkäin
Volvo on jälleen valittu Suomen vastuullisimmaksi automerkiksi vuoden 2025 Sustainable Brand Index -kuluttajatutkimuksessa. Tämä on jo neljäs peräkkäinen voitto, mikä vahvistaa Volvon aseman kestävän kehityksen edelläkävijänä autoalalla Suomessa.
Sustainable Brand Index on Euroopan suurin riippumaton kestävän kehityksen bränditutkimus, joka mittaa kuluttajien käsityksiä eri brändien vastuullisuudesta. Tutkimus on toteutettu vuosittain vuodesta 2011 lähtien, ja tänä vuonna siihen osallistui 80 000 vastaajaa, jotka arvioivat 1 600 brändiä 36 eri toimialalta.
Vuoden 2025 tutkimuksessa Suomessa arvioitiin 248 brändiä, joista 12 oli autoalan brändejä. Kysely toteutettiin ajanjaksolla joulukuu 2024 – helmikuu 2025, ja siihen osallistui 10 000 kuluttajaa, iältään 16–75 vuotta. Tulokset tarjoavat arvokasta tietoa kuluttajien näkemyksistä vastuullisuudesta eri toimialoilla.
"Olemme kiitollisia ja ylpeitä siitä, että suomalaiset kuluttajat näkevät Volvon vastuullisuuden suunnannäyttäjänä jo neljättä vuotta peräkkäin. Tämä tunnustus osoittaa, että kestävän kehityksen periaatteemme ja pitkäjänteinen työmme ilmastoystävällisemmän autoilun edistämiseksi resonoivat asiakkaidemme kanssa. Jatkamme määrätietoista työtämme kohti ilmastoneutraaliutta," sanoo Volvo Car Finlandin toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt.
Kuluttajien kiinnostus vastuullisuuteen säilyy vahvana
Vuoden 2025 tutkimus osoittaa, että vastuullisuus on vakiintunut osaksi kuluttajien odotuksia. Kiinnostus kestävään kehitykseen on pysynyt vakaana jo usean vuoden ajan, ja se on nyt kuluttajille "uusi normaali". Vaikka globaalit kriisit ovat horjuttaneet markkinoita, odotukset vastuullisia valintoja kohtaan eivät ole heikentyneet.
Suomessa tutkimuksen mukaan turvallisuus ja vakaus korostuvat entisestään, mikä heijastaa maan painotusta luotettavuuteen ja kestävään kehitykseen. Lisäksi kiertotalouskeskustelu on Suomessa aktiivisempaa kuin monessa muussa maassa, mikä tukee Volvo Car Finlandin strategiaa panostaa kestävään autoiluun ja pitkäikäisiin ratkaisuihin.
Volvon kunnianhimoiset tavoitteet jatkuvat
Volvo on sitoutunut ilmastosuunnitelmaansa, jonka tavoitteena on olla ilmastoneutraali vuoteen 2040 mennessä. Yhtiö investoi jatkuvasti innovatiivisiin teknologioihin, energiatehokkaisiin ratkaisuihin ja kiertotalouden kehittämiseen, jotta autoilun ympäristövaikutuksia voidaan vähentää.
Neljä vuotta peräkkäin Suomen vastuullisimmaksi automerkiksi valittu Volvo jatkaa määrätietoista työtään kohti kestävämpää ja turvallisempaa liikennettä – yhdessä asiakkaidensa kanssa.
AutoBild / Volvo
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Keulaa hallitsevat kapeat mutta tehokkaat lediajovalot sekä leveä latausluukku.
Juha Peltonen
Keulaa hallitsevat kapeat mutta tehokkaat lediajovalot sekä leveä latausluukku.
Juha Peltonen
Tarkempaa tietoa Suzuki eVitaran suorituskyvystä, toimintamatkoista sekä varustetasoista annetaan lähempänä myynnin alkua. Hinnat pyritään vahvistamaan mahdollisimman pian, mikä tarkoittaa tämän hetken tietojen mukaan kevättä 2025.
Suzuki

VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Ensirekisteröinnit nousuun pitkästä aikaa
Tällainen on uusi Jeep Compass
Uudistunut Toyota bZ4X nyt ennakkomyynnissä – nopeampi lataus, enemmän tehoa ja pidempi toimintamatka
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Auto Bild 6/2025 on kaupoissa
Citroën on esitellyt seuraavan sukupolven C5 Aircrossin
Saako työsuhdeautolla lähteä ulkomaille?
Harrasteautokausi on käsillä – vanha auto vaatii erityistä huomiota liikenteessä
Volvo Cars aloittaa EX30-mallin tuotannon Euroopassa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
Koeajossa Honda ZR-V Hybrid Advance: Nuorekas täydennys
Koeajossa BMW iX1 xDrive30 Charged Plus: Pettämättömällä tyylillä
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Mestariteos
Luxmanin uusi kuulokevahvistin
ATC:n uusi aktiivinen jalustakaiutin
Rogersin uudet juhlamallit
Nagaokalta huippurasia
Innuosin uusi striimerisarja
Kun entiset koulukaverit rakastuivat, yhteinen koti perustettiin Pispalaan
Majorityn halpislevysoittimet
Lääkärin vastaanotto on nykyisin porilaissisustajan kerroksellisesti sisustettu koti
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Ensirekisteröinnit nousuun pitkästä aikaa
Tällainen on uusi Jeep Compass
Uudistunut Toyota bZ4X nyt ennakkomyynnissä – nopeampi lataus, enemmän tehoa ja pidempi toimintamatka
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
KOEAJOT
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Ensirekisteröinnit nousuun pitkästä aikaa
Tällainen on uusi Jeep Compass
Uudistunut Toyota bZ4X nyt ennakkomyynnissä – nopeampi lataus, enemmän tehoa ja pidempi toimintamatka
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Citroën on esitellyt seuraavan sukupolven C5 Aircrossin
Saako työsuhdeautolla lähteä ulkomaille?
Harrasteautokausi on käsillä – vanha auto vaatii erityistä huomiota liikenteessä
Volvo Cars aloittaa EX30-mallin tuotannon Euroopassa
Kia EV3 voitti arvostetun muotoilupalkinnon
World Car Awards: Volvo EX90 on voittanut World Luxury Car -palkinnon
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Tullisodan yllätyskäänne: Hankoon aiotaan rakentaa Chrysler-autotehdas!
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Volkswagenin ID.4-mallisto laajenee uusilla edullisemmilla Comfort-versioilla
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Citroënin sähköautojen hintavallankumous voimistuu – uusi ë-C3 You Limited on Suomen halvin sähköauto
Volkswagen testasi – sähköautolla peräkärryn kanssa Lappiin kovassa pakkaskelissä
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Volkswagen alkuvuoden Suomen suosituin sähköautomerkki – 25 000 euron ID.2 tulossa
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
Suurin huijaus autoalalla 2020-luvulla?
Moottoriurheilu digitaalisessa maailmassa: Parhaat autopelit
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI
Autolainan merkitys taloudellisessa päätöksenteossa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi