Alakulo uusien autojen rekisteröinneissä jatkuu – ensi vuonna romutuspalkkio ja veronalennukset piristävät uusien autojen kysyntää
Uusien autojen kysyntä on vuoden 2025 tammi-heinäkuun aikana hieman viime vuotta jäljessä.
Uusia henkilöautoja on ensirekisteröity viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 3,8 prosenttia vähemmän ja kuorma-autoja 22,1 prosenttia vähemmän. Positiivista on pakettiautojen ensirekisteröintimäärä, joka on kasvanut 7,1 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
”Henkilöautojen osalta kehitys on huolestuttava, kun vertailuvuosi 2024 oli sekin huonoin 30 vuoteen. 2010-luvulla henkilöautoja ensirekisteröitiin vuodessa keskimäärin 114 000 kappaletta ja määrä on tippunut siitä 35 prosenttia viime vuoden 74 000 auton ensirekisteröintiin. Väkiluvultaan Suomen kokoisessa Tanskassa rekisteröitiin jo toukokuuhun mennessä enemmän uusia autoja, kuin Suomessa koko tänä vuonna”, kuvaa Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio markkinan kehittymistä.
Myös eurooppalaisessa vertailussa Suomella on kirittävää. Vuonna 2024 Suomessa ensirekisteröitiin 1000 asukasta kohden 13 uutta henkilöautoa. Tällä määrällä Suomi on jaetulla viidenneksi heikoimmalla sijalla Kreikan ja Unkarin kanssa.
Kuorma-autojen ensirekisteröinnit tammi-heinäkuussa olivat -22,1 prosenttia ja linja-autojen ensirekisteröinnit -20,7 prosenttia edellisvuoden vastaavaa aikaa jäljessä.
Ladattavien autojen osuus ensirekisteröitävistä henkilö- ja pakettiautoista kasvussa
Ladattavien henkilöautojen osuus ensirekisteröinneistä tammi-heinäkuussa oli 55,6 prosenttia, kun osuus vuonna 2024 oli 49,6 prosenttia. Ladattavien pakettiautojen osuus ensirekisteröinneistä oli tammi-heinäkuussa 20,1 prosenttia osuuden ollessa viime vuonna 13,4 prosenttia.
”Eurooppalaisessa mittakaavassa Suomi sijoittuu hyvin, kun vertaillaan ladattavien henkilöautojen osuutta ensirekisteröinneissä. Suomea edellä ovat tänä vuonna vain Norja, Tanska ja Ruotsi. Absoluuttiset määrät ovat näissä maissa toki moninkertaisia Suomeen verrattuna”, kertoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala.
Automarkkinassamme on myös muita positiivisia ilmiöitä. Uusien autojen kysyntää vahvistaa täyssähköisten työsuhdeautojen hankintakannustimen jatkuminen vuosikymmenen loppuun asti. Lisäksi tulonveron alennukset, romutuspalkkio, maltillinen korkotaso ja talouden orastava kasvu tulevat ensi vuonna kirittämään yksityistä kulutuskysyntää.
Käytettyjen autojen myynti on käynyt suhteellisen vilkkaasti, etenkin kuluttajien välisessä kaupassa. Kysyntä on keskittynyt edullisimman hintaluokan autoihin.
Romutuspalkkion päästöjä vähentävä vaikutus on kiistaton
Valmistelussa oleva romutuspalkkio antaa kuluttajille sytykkeen investoida uuteen, vähäpäästöiseen ja turvalliseen autoon. Aiempien romutuspalkkioiden perusteella tiedetään, että romutuspalkkiolla uuden auton ostaneet ovat olleet tavallista uuden auton ostajaa useammin naisia, nuorempia ja pienituloisempia.
Romutuspalkkiossa uuden nollapäästöisen auton hankintaan tukea saa 2500 euroa ja 1-140 g/km hiilidioksidia päästävän auton hankintaa 2000 euroa. Maksimipäästörajan asettaminen 140 g/km on autoalan näkemyksen mukaan oikein asetettu.
”Päästörajan asettuminen 140 g/km tasolle takaa, että romutuspalkkion saa myös hintaluokaltaan edullisempiin perhekokoluokan autoihin. Arviomme mukaan romutuspalkkiolla hankittavien autojen keskipäästö asettuu 70-80 g/km tasolle. Kun romutettavien autojen päästöt ovat keskimäärin 210 g/km, ovat romutuskampanjan päästöjä vähentävät vaikutukset kiistattomia”, painottaa Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.
Liikenneturvallisuus paranee, kun vanhat autot korvautuvat uusilla
Vanheneva autokanta Suomen teillä on riski. Onnettomuustietoinstituutti OTI tekee vuosittain raportin kuolemaan johtaneista tieliikenneonnettomuuksista. Uusimmassa raportissaan Onnettomuustietoinstituutti linjaa, että ajokannan uudistumista tulee tukea, jotta vanhat, tukijärjestelmättömät ajoneuvot poistuisivat liikenteestä.
Yhteenajoissa yli kymmenen vuotta vanha auto on 72 prosentissa tapauksista yhteenajon aiheuttaja. Yli 15 vuotta vanhojen autojen osuus yhteenajojen aiheuttajana on 43 prosenttia.
”Ero uusien ja vanhojen autojen turvallisuuden välillä korostuu, kun muistetaan, että uusien autojen keskimääräinen kilometrisuorite on vanhoja korkeampi. Erityisesti uusien autojen aktiivinen turvallisuus (kuljettajaa avustavat ja tukevat järjestelmät) on viime vuosina uuden sääntelyn ja innovaatioiden myötä ottanut jättiharppauksia”, avaa uusien autojen turvallisuutta Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala.
Autobild / Autoalan Tiedotuskeskus
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
BYD Seal U on muotoiltu ilman tunteita herättäviä yksityiskohtia.
Toni Lindström
BYD Seal U on muotoiltu ilman tunteita herättäviä yksityiskohtia.
Toni Lindström
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Cupra Raval maailmanensi-illassa – pian myös Suomessa
Käytettyjen autojen kaupan hiljainen alkuvuosi kääntyi maaliskuussa nousuun
Mercedes-Benz steer-by-wire tulee saataville syksyllä
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Cambridge Audion striimeri paranee himpun
Tänä viikonloppuna kannattaa vierailla Helsingissä hifin merkeissä
Cambridge Audion Minx on nyt MSX
Luminin uusi suoratoistoesivahvistin
Legenda elää
Loft-asunto Tampereella on kakkoskoti, työn ja rauhoittumisen paikka
QUADilta lisää platinaa
Pro-Jectin kompakti levypesuri
Putkiääntä transistoreista
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
Cupra Raval maailmanensi-illassa – pian myös Suomessa
Käytettyjen autojen kaupan hiljainen alkuvuosi kääntyi maaliskuussa nousuun
Mercedes-Benz steer-by-wire tulee saataville syksyllä
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
Auto Bild 5/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Tällainen on Kian EV2
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL