Syksyn hämärä saapuu – tarkista autosi valot ja lasit
Autoilija voi varsin yksinkertaisin keinoin parantaa mahdollisuuksiaan riittävän aikaisten havaintojen tekemiseen hämärässä ja pimeässä.
On tärkeää tarkastaa auton valoumpioiden sekä heijastimien puhtaus ja kunto. Mikäli pelkkä puhdistus ei auta, vaan umpioiden pinta on mattaantunut harmaaksi, pitää ne kiillottaa tai kiillotuttaa asianmukaisin menetelmin. Mikäli tämä ei onnistu, täytyy umpiot vaihtaa.
Umpioiden kunnon lisäksi on syytä varmistaa, että auton kaikki valot toimivat. Mikäli eivät toimi, on ne korjattava. Varsin usein selviää polttimon vaihdolla. Samalla kannattaa tutustua auton valojärjestelmän toimintaperiaatteeseen, jotta osaa sitten olosuhteiden edellyttäessä kääntää valokatkaisijan sellaiseen asentoon, että autossa varmasti palavat sekä ajo- että takavalot.
Lasipintojen epäpuhtaudet korostuvat pimeässä
Tuulilasin ulkopinta puhdistuu hyvässä kunnossa olevilla pyyhkijänsulilla ja asiallisella lasinpesunesteellä sekä tietysti autoa pestäessä. Lasin sisäpinta puolestaan on puhdistettava säännöllisesti käsipelillä.
Hämärässä tai pimeällä ajettaessa vastaantulevan valot korostavat ikävästi lasin pinnassa olevia epäpuhtauksia ja vaikeuttavat havaintojen tekoa tuntuvasti. Ihan sama asia pätee muuten myös kuljettajan silmälaseihin.
Auto on saatava pysäytettyä valojen valaisemalla tieosuudella
Valaistusolosuhteiden heikentyminen edellyttää myös nopeuden sovittamista niiden mukaiseksi. Riittävän alhainen ajonopeus antaa aikaa kaikkeen: havainnointiin, arviointiin, ajatteluun ja toimintaan.
Tärkeää on pitää mielessä se, että hämärässä ja pimeälläkin ajettaessa auto pitää pystyä pysäyttämään näkyvissä olevalla tien osalla kaikissa ennalta-arvattavissa tilanteissa. Näkyvissä olevalla tien osalla tarkoitetaan tässä kontekstissa siis auton valojen kantamaa.
Heijastinliivit ja toimiva valaisin
Jokainen on autoon mennessään ja sieltä ulos tullessaan jalankulkija. Näin pimeän vuodenajan ollessa käsillä onkin syytä varmistaa, että autosta löytyvät heijastinliivit kuljettajalle ja kaikille matkustajille. Koskaan ei voi tietää sitä, milloin matka sattuu yllättäen katkeamaan esimerkiksi auton rikkoutuessa jouduttaessa.
Samalla kun heijastinliivejä pujottelee auton ovilokeroihin, kannattaa varmistaa, että mukana kulkee myös toimiva otsa- tai käsivalaisin.
AutoBild / Liikenneturva
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
JAC E30X on yksi uusi kiinalaistulokas, joka on mukana listoilla.
JAC E30X on yksi uusi kiinalaistulokas, joka on mukana listoilla.
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Taiteilija, yrittäjä Anu Pensola: ”Mikään materia ei ole minulle tärkeää, minun oli helppo luopua tavarasta, kun muutimme Italiaan”
Klassikon jäähyväiset
Uusvanhaa NADia
Vanhan talon uusi aika: ”Hirsirunko loi turvallisen tunteen, sillä se oli kestänyt jo sata vuotta”
Aktiivikaiuttimia kuulokeosaajalta
Sukuun palannut talo sai uuden elämän vuosien remontissa
Børresenin uusi ripolisubbari
Marantzin uusi AV-prosessori ja -vahvistin
Kaiutin 1 000 000 eurolla
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
FOKUS MEDIA
Taiteilija, yrittäjä Anu Pensola: ”Mikään materia ei ole minulle tärkeää, minun oli helppo luopua tavarasta, kun muutimme Italiaan”
Klassikon jäähyväiset
Uusvanhaa NADia
Vanhan talon uusi aika: ”Hirsirunko loi turvallisen tunteen, sillä se oli kestänyt jo sata vuotta”
Aktiivikaiuttimia kuulokeosaajalta
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
Polestar käynnistää historiansa suurimman mallistolaajennuksen
Auto Bild 3/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Continental tuo markkinoille teiden kulumista vähentävän nastarenkaan
Volvo EX60 Cross Country on suunniteltu tekemään ja näkemään enemmän
Tässä on CUPRA Leon Sportstourer -nelivetofarmari
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Kia EV5 tähtää suosikkisegmenttiin tilalla ja viimeistelyllä
Nissan esittelee koko henkilöautomalliston kattavan 5 vuoden takuun
Hyundai IONIQ 6:n myynti alkaa – tällaisesta autosta D-segmentin sedanissa on kyse
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL