KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LAKI LEHTONEN
Yrittääkö auton myyjä vetäytyä vastuusta? Tunne käytetyn auton takuun ja virhevastuun erot
Kun ostat käytetyn auton, se on jonkin uuden alku. Suunnitelmissa voi olla uuden auton kanssa lomamatkoja ja arjen helpotusta. Mutta entä jos kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan? Auto vikaantuu, suunnitelmat menevät pipariksi ja myyjäliike ei kanna vastuutaan tapahtuneesta. Mitä sitten? Korvaako auton takuu? Entä mikä on virhevastuu?
Mitä takuu tarkoittaa?
Myyjäliike voi halutessaan antaa ostamallesi autolle takuun. Takuulla myyjä lupaa, että auto toimii sovitulla tavalla, ja jos jotain ilmenee, hän on valmiina korjaamaan virheen kuluitta takuuehtojen mukaisesti. Takuu ei kuitenkaan ole automaattinen etu, vaan myyjä voi päättää, tarjoaako hän sitä.
Uusissa autoissa yleensä on valmistajan myöntämä takuu mutta varsinkin käytettyjen autojen kohdalla takuu ei ole itsestäänselvyys. Vaikka takuu puuttuu, et jää yksin. Kuluttajansuojalaki antaa sinulle turvaa ja myyjäliike on pääasiassa vastuussa virheistä, jotka ilmenevät ensimmäisen vuoden aikana kaupanteon jälkeen. Tällöin puhutaan myyjäliikkeen virhevastuusta. Virhevastuu on aina maksuton ja antaa suojan silloin, kun auto on ostettu myyjäliikkeestä.
Mitä sinun kannattaa tietää takuusta?
Takuut voivat olla hyvinkin erilaisia. Takuu perustuu aina sopimukseen ja luo lisäturvaa kuluttajansuojalain lisäksi. Myyjäliike saa päättää, mitä kaikkea takuu kattaa ja kuinka pitkään.
Kun myyjä tarjoaa takuuta, hänellä on velvollisuus antaa sinulle selkeä takuutodistus. Se voi olla paperilla tai sähköisesti. Todistuksessa kerrotaan, mitä takuu sisältää, kuinka kauan se on voimassa ja millaisia mahdollisia rajoitteita siinä on. Myyjän täytyy myös kertoa, ettei takuu rajoita lakisääteistä virhevastuuta eli oikeuksiasi kuluttajana.
Takuutodistus kannattaa lukea rauhassa ja huolella läpi. Takuuehdoista pitää selvitä se, mitä takuu oikeasti kattaa ja mitä ei sekä kauanko se on voimassa. Usein takuuehdoissa on rajoitteita, joilla suljetaan pois joitakin osia tai vikoja. Lisäksi tyypillisesti käytettyjen autojen kohdalla takuu on lyhyt tai rajattu vain tietyille osille tai vioille.
On myös hyvä huomioida, mitä on sanottu mainonnassa. Jos myyjäliike on luvannut mainoksessaan enemmän kuin takuutodistus kertoo, heidän on noudatettava mainoksessa annettuja lupauksia ellet ole saanut selkeää oikaisua virheellisestä mainoksesta ennen kaupantekoa. Mikäli mainoksessa on luvattu enemmän kuin mitä ehdot sisältävät, eikä asiaa ole oikaistu ennen kauppoja, ota itsellesi talteen kyseinen mainos, jotta sinulla on dokumentaatiota laajemmasta takuusta.
Lisäksi tärkeää on tietää ja ymmärtää, että kuluttajansuojalain mukainen virhevastuu on aina maksuton. Jos sinulle tarjotaan maksullista lisäturvaa, se ei ole sama asia kuin virhevastuu. Lisäturva ja takuu ovat molemmat turvia, jotka eivät saa heikentää kuluttajanoikeuksia, mutta joilla voidaan parantaa ostajan turvaa erillisellä sopimuksella.
Jos auto ei toimikaan – mitä takuu kattaa?
Takuu kattaa sen mitä takuuehdoissa on sovittu takuun kattavuudesta. Jos takuuaikana ilmenee vika, joka kuuluu takuun piiriin, myyjäliikkeen on korjattava se omalla kustannuksellaan. Myyjäliike voi valita korjauspaikan, mutta sinulta ei saa vaatia maksua. Takuun voi joskus antaa myös muu taho, kuten maahantuoja tai auton valmistaja. Tällöin myyjä on edelleen vastuussa, ellei hän ole erikseen ja selvästi kertonut ennen kauppaa, ettei hän vastaa kolmannen osapuolen takuusta.
Myyjäliikkeen vastuu ei kuitenkaan ole rajaton oli sitten kyseessä takuu, lisäturva tai kuluttajansuojalain mukainen virhevastuu. Jos vika johtuu esimerkiksi onnettomuudesta tai siitä, ettei autoa ole huollettu ohjeiden mukaan, myyjäliike ei todennäköisesti ole vastuussa. Lisäksi, jos ostaja itse pahentaa vikaa, esimerkiksi jättää huollon väliin tai jatkaa ajamista vikaantuneella autolla vian huomaamisen jälkeen, myyjäliikkeen vastuu voi kaventua tai poistua kokonaan. Mikäli virhe on havaittu vuoden sisällä ostosta, myyjäliikkeellä on kuluttajansuojalain mukaan käänteinen näyttötaakka eli myyjän pitää pystyä osoittamaan, että vika johtuu ostajan toiminnasta ja se on alkanut kauppojen jälkeen.
Takuut ja virhevastuut ovat olemassa, jotta sinun ei tarvitse jäädä yksin, jos jotain sattuu. Siksi kannattaa kysyä, lukea, ja ennen kaikkea uskaltaa vaatia oikeutta.
Entä jos takuuta ei ole – mikä suojaa ostajaa?
Jos takuuta ei ole tai vika ei kuulu takuun piiriin, myyjäliikkeen kuluttajansuojalain mukainen virhevastuu astuu kuvaan. Tämä tarkoittaa sitä, että auto ei saa olla viallinen siltä osin, mitä ostajalla oli kohtuudella oikeus odottaa.
Virhevastuulle ei ole asetettu tiukkaa aikarajaa, vaan se riippuu esimerkiksi siitä, miten pitkään osan pitäisi kestää normaalikäytössä. Esimerkiksi moottorin kohdalla tämä voi tarkoittaa useita vuosia.
Jos vika ilmenee vuoden sisällä kaupasta myyjäliikkeellä, on käänteinen näyttötaakka eli heidän täytyy osoittaa, että auto oli kunnossa sen luovutushetkellä ja mahdolliset viat ovat alkaneet vasta tämän jälkeen. Vuoden jälkeen näyttötaakka eli todistamisen velvollisuus kääntyy ostajalle.
Myyjäliike ei yleensä ole virhevastuussa viasta, joka on kerrottu ostajalle ennen kauppaa, se on alkanut auton luovutuksen jälkeen tai se johtuu ostajan tekemistä toimista. Mutta jos vastuu on selvä, myyjän pitää korjata vika kustannuksellaan, antaa tilalle vastaava auto, antaa hinnanalennusta tai viime kädessä purkaa kauppa. Lisäksi ostajalla voi olla oikeus korvaukseen mahdollisista vahingoista.
Muista tämä takuusta ja virhevastuusta
Auton takuu on myyjäliikkeen antama vapaaehtoinen lisäturva, joka antaa suojaa tietyille vioille takuuehtojen puitteissa. Se ei kuitenkaan ole automaattinen turva, eikä korvaa kaikkea.
Jos takuu puuttuu tai vika ei kuulu sen piiriin, et jää yksin. Kuluttajansuojalain mukainen virhevastuu turvaa sinua aina, kun auto on ostettu liikkeestä. Myyjä vastaa vioista, jotka ilmenevät ensimmäisen vuoden aikana kaupasta, ja jotka ovat alkaneet ennen auton luovutusta ostajalle. Tällöin myyjäliikkeen on todistettava, ettei auto ollut viallinen kaupantekohetkellä.
Tärkeää sinulle auton ostajana
• Lue kauppasopimus ja takuutodistus tarkkaan. Takuutodistus ehtoineen määrittelee, mitä takuu kattaa ja mitä ei.
• Säilytä kauppasopimus sekä sen mukana tulevat ehdot, kuten takuuehdot.
• Säilytä myös myynti-ilmoitukset ja mainokset.
• Muista, että maksullinen lisäturva ei ole sama asia kuin takuu tai virhevastuu.
• Muista, että virhevastuu tulee kuluttajansuojalainsäädännöstä ja on aina maksuton.
• Jos vika ilmenee, älä viivyttele. Dokumentoi mahdollisimman paljon keskusteluja ja tapahtumia.
• Ota mahdollisimman pian vian huomaamisen jälkeen yhteyttä myyjään, älä käytä autoa vian huomaamisen jälkeen, käytä auto diagnoosissa ja kustannusarviossa, tee kirjallinen reklamaatio. Pidä mahdollisimman paljon myyjäliikkeen kanssa käymiäsi keskusteluja kirjallisena.
• Mikäli asiat eivät ala selviämään ja myyjäliike ei kanna vastuutaan ota rohkeasti yhteyttä Laki Lehtoseen, joka on parhaimmillaan juuri tämän tyyppisissä riita-asioissa.
Sinulla on oikeus turvalliseen ja toimivaan autoon, kun olet sellaisen ostanut. Älä epäröi vaatia oikeuksiasi. Takuut ja virhevastuut ovat olemassa juuri sinun turvaksesi.
Kirjoittaja: Minna Pyykölä, Asiakasjohtaja, Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy
Laki Lehtonen on Suomen johtava kuluttajariitoihin erikoistunut lakitoimisto. Riidan kohde voi olla mikä tahansa, mutta olemme erityisen vahvoja teknisluonteisissa asioissa, kuten veneriidoissa, autoriidoissa, moottoripyörissä, asuntokaupoissa ja remonttikiistoissa. Avustamme sekä kuluttajia että yrityksiä kuluttajariidoissa. Alkukartoitus on aina maksuton. Ensimmäisen yhteydenoton aikana saat selville, riittääkö tilanteeseesi yleinen neuvo vai onko syytä siirtyä varsinaisiin lakipalveluihin.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Cupra Raval maailmanensi-illassa – pian myös Suomessa
Käytettyjen autojen kaupan hiljainen alkuvuosi kääntyi maaliskuussa nousuun
Mercedes-Benz steer-by-wire tulee saataville syksyllä
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Loft-asunto Tampereella on kakkoskoti, työn ja rauhoittumisen paikka
QUADilta lisää platinaa
Ophidian SKYE
Nagran kompakti soitin
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
Kolmas kerta toden sanoo
Technics SL-1500C uudistuu
Regalta uusi levysoitinesivahvistin
Denon päivitti mobiilikaiuttimensa
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
Cupra Raval maailmanensi-illassa – pian myös Suomessa
Käytettyjen autojen kaupan hiljainen alkuvuosi kääntyi maaliskuussa nousuun
Mercedes-Benz steer-by-wire tulee saataville syksyllä
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
Auto Bild 5/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Tällainen on Kian EV2
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL