Opel Crossland X on lievästi Mokkaa X:ää lyhyempi.
Juha Peltonen
Koeajossa Opel Crossland X - Uutuus kasvavaan luokkaan
Ensikoeajon perusteella Opel Crossland X innostaa. Crossover-malliin on tarjolla muhkea määrä hyötyvarusteita.
Opelin uusi crossover-malli Crossland X asettuu niin sanottuun B SUV -segmenttiin eli kompakteihin katumaastureihin, joiden suosio kasvaa Euroopassa. Suomessa luokassa koettiin vuosina 2015/2016 kasvua huimat 28,5 prosenttia!
Crossland X:n keskeisiin ominaisuuksiin kuuluva korkea istuma-asento antaa hyvän näkyvyyden. Ulkoa Opel-uutuuden tunnistaa Adam-tyylisestä ”kelluvasta” katosta, jonka saa kolmella eri värillä.
Paras varustetaso on kohtuullisemmissa hintaluokissa yleensä erityisen kiinnostava seikka, eikä koeajettu X:n Innovation-painos tee poikkeusta. Malliin saa sitä paitsi huomattavan määrän hyödyllisiä turva- ja mukavuusvarusteita. Arsenaalin myötä oli siis mielenkiintoista suunnata tien päälle.
Opel Crossland X on lievästi Mokkaa X:ää lyhyempi (4,21 vs. 4,28 m), ja se täydentää muhkeammin katumaasturiluonteista Mokka-mallistoa, johon kuuluu myös nelivetoversioita ja Crosslandia näyttävämpiä vannekokoja. Opel Crossland X on Mokkaa hieman tavallisemman oloinen kompakti SUV.
Esisarjan autossakin oli tasokkaasti viimeistely kojelauta. Tarjolla on sekä selkeä tuulilasinäyttö ( 469 e) että lämmitettävä tuulilasi ( 176 e).
Juha Peltonen
Monta moottorivaihtoehtoa
Koeajoauto edusti vielä esisarjan autoja, mutta sen viimeistely vaikutti jo lupaavan laadukkaalta. 3-sylinterinen 1,2-litrainen Ecotec-moottori käy miellyttävän vaimeasti ja antaa 110 hevosvoiman tehoin asiallisen kiihtyvyyden. Vielä parempaa on 205 Nm:n suurin vääntö heti 1 500 minuuttikierroksella. Turbokoneen keskikulutukseksi ilmoitetaan automaattina kohtuulliset 5,3 l/100 km, ja sen CO2-päästöt ovat maltilliset 121 g/km.
6-portainen kaksoiskytkinautomaatti palvelee moottorin yhteydessä pikkuylellisesti. Vaihdot tapahtuvat pienehköstä moottorista huolimatta juoheasti. Vaihtelevapintaisella asvalttipohjaisella testilenkillä rengasmelu oli karkeasta asvaltista huolimatta suhteellisen alhainen. 3-sylinterisen käyntiääni ei häiritse edes moottoritiellä.
Muista moottorivariaatioista pienin on vapaastihengittävä 1,2-litrainen 3-sylinterinen (81 hv), jonka keskikulutus on tehtaan mukaan 5,1 l/100 km. Toisessa laidassa on bensiinimoottoristen tehokkain versio 1.2 T (130 hv) – 6-portaisella manuaalilaatikolla varustettuna sen kerrotaan kiihtyvän sataseen 9,2 sekunnissa ja kuluttavan tasan viisi litraa sadalla.
Konepellin alle on tarjolla kaksi turbodieseliä, joista 1.6 Ecotecin arvot ovat 99 hevosvoimaa, 3,6 l/100 km ja 93 g/km. 120-hevosvoimaisen 1,6-litraisen dieselin keskikulutus on tasan neljä litraa sadalla ja päästöt 103 g/km.
Opel Crossland X:n ulkonäkö eroaa räyhäkämmästä Mokka X:stä. Tarjolla on myös AFL LED -ajovalot ( 1 049 e).
Juha Peltonen
Jousitus ja iskunvaimennus tuntuvat epätasaisella asvalttipinnalla miellyttävän jämäköiltä eivätkä lainkaan pintakovilta, ja kaistavahti toimii valppaasti. Opel Crossland tuntuu ajotuntumaltaan itseään isommalta autolta. Sähköisesti tehostettu ohjaus on tunnokas sekä maantiellä että mutkaisilla osuuksilla. Tarjolla on myös pysäköintiavustin.
Takaistuimissa pituussäädöt
Osana AGR-etuistuimet antavat suhteellisen hyvän sivuttaistuen. Myös sähköinen ristiseläntuki on kunnon tasoa, ja reisitukea pystyy säätämään mekaanisesti. Kuljettajan istuimen etureunan korkeutta voi puolestaan säätää sähköisesti, kun taas kaikki muut korkeussäädöt hoidellaan mekaanisesti. Sopivasti muotoillun kojelaudan ansiosta etumatkustajalla on reilusti jalkatilaa.
Takaistuimissa on 150 millin pituussäätö, mutta penkkejä ei kuitenkaan saa irrotettua. Hyvää on se, että taakse mahtuu hyvin istumaan jopa pitkäjalkainen, jos etuistuinta ei ole säädetty takarajoittimeen. Lasikatosta huolimatta takana on riittävästi päätilaa ainakin 186-senttiselle.
Kosketusvärinäyttö on 8,7-tuumainen ja selkeätoiminen. Crosslandin kojelaudan yleisilme on puhdaslinjaisen pelkistetty. Kojelauta ja ovipaneelit ovat muoviset, mutta viimeistely vaikuttaa laadukkaalta, ja takavuosien Opeleista tuttu ”painikemetsä” on historiaa. Värillisen tuulilasinäytön tiedot näkyvät riittävän kookkaina. Ohjauspyörä on lämmitettävä.
Ergonomisissa AGR-istuimissa on kohtuullinen sivuttaistuki, mekaaninen reisituki ja sähköinen etureunan korkeussäätö muu korkeussäätö tapahtuu mekaanisesti.
Juha Peltonen
Opel Crossland X tarjoaa luokkansa suurimman tavaratilan, joka on takaistuimien säädöstä riippuen pienimmillään 410/520 litraa ja enimmillään rapsakat 1 255 litraa. Tavaratilasta saa takaselkänojat alas taittaen lähes tasapohjaisen silloin, kun tavaratilan pohjalevy on ylätasolla.
Runsaasti turva- ja lisävarusteita
Innovation Plus -lisävarustepakettiin (+932 e) sisältyy melkoinen määrä käyttökelpoisia varusteita: sähköisesti taittuvien ulkopeilien lisäksi kyydissä on napakasti toimiva kuolleen kulman varoitin, ja auton molemmissa päissä on pysäköintitutkat. Pakettiin kuuluvat myös 180 asteen kameranäkymä, Navi 5.0 IntelliLink -tietoviihdejärjestelmä ja ergonomiset AGR-etuistuimet. Panoraamalasikatto (+574 e) tuo matkustamoon luonnonvaloa.
Monista turvajärjestelmistä kannattaa mainita etutörmäysvaroitin, johon liittyy jalankulkijoiden tunnistus ja automaattinen hätäjarrutus. Etutörmäysvaroittimeen on yhdistetty myös kuljettajan unisuuden tunnistusjärjestelmä. Hyödyllinen luokassaan on myös mukautuva vakionopeudensäädin.
Mokka X:n lisäksi Crossland X:n kilpailijoihin lukeutuvat muun muassa Toyota CH-R, Kia Niro, Re-nault Captur, Honda HR-V, Dacia Duster, Mazda CX-3 ja Škoda Karoq – vain muutama keskenään hyvinkin erilainen malli mainitaksemme. Kasvavassa kategoriassa käytävään kovaan kamppailuun Crossland X valmistautuu omine vahvuuksineen.
6-portainen kaksoiskytkinautomaati vaihtaa siististi.
Juha Peltonen
Opel-uutuuden myynti käynnistyi juhannuksen alla. Bensakoneisten mallien hinnat alkavat 19 548 eurosta ja dieseleiden 21 045 eurosta.
Mikä miellyttää ja ärsyttää?
Miellyttää: Takasäädöt. Säädettävien takaistuimien avulla saadaan tarvittaessa hiukan lisää tavaratilaa.
Ärsyttää: Laajennus Takanojien kaadon jälkeen saumakohtaan jää pieni porras.
Yllättää: Ajettavuus. Crossover on mukava sompailtava epätasaisilla pikkuteillä.
Yhteenveto: Crossland X on Mokka X:ään verrattuna aivan erityylinen SUV – se on sisarmalliaan enemmän ”jalat maassa”. Nelivetoa Crosslandiin ei saa, mutta sen ajo-ominaisuudet ja tilankäyttö ovat tasokkaat. Erilaisia avustinjärjestelmiä saa useita, ja tarjolla on myös tuulilasinäyttö. Kori ei ole omintakeisesti muotoiltu, mutta crossover on täynnä hyötyominaisuuksia.
Tähdet: 3,5
Opel Crossland X:n takavalot on sijoitettu korkealle. Kirkkaanpunaisen ulkovärin saa 223 eurolla.
Juha Peltonen
Opel Crossland X 1.2 Turbo Start/Stop A6 Innovation
Moottori: R3, turbo, 1199 cm³, 81 kW (110 hv)/5500 r/min, 205 Nm/1500 r/min
Suorituskyky: 0–100 km/h 11,8 s, huippunopeus 187 km/h
Kulutus: 5,4 l/100 km, bensiini CO2-päästöt 121 g/km
Voimansiirto: A6, etuveto
Mitat: p. 4212, l. 1765, k. 1605 mm, akseliväli 2604 mm, omamassa 1274 kg, vetomassa 840/600 kg, tavaratila 410–1255 l, tankki 45 l
Hinta: 24 241 euroa, koeajoauto 28 396 euroa
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
Autojen ensirekisteröinnit selvässä kasvussa
Hyundai IONIQ 3:n myynti alkaa – laaja mallisto vastaa suomalaisautoilijoiden toiveisiin
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Itse tehdyn remontin budjetti pysyi kurissa: 1960-luvun saunamökki laajennettiin koko perheen lempipaikaksi
Nata Salmela: ”Viherkasvit viihtyvät tässä kodissa yhtä hyvin kuin minä”
Elac nostalgisena
UNio Formula 12
RS Audion uusi ilmestys
Musical Fidelityn uusi B-sarjan cd-soitin
Valoa hifistin elämään
Kotona Kalliossa – kerroksellinen kaksio ihastutti rouheudellaan
Argon Audion numeroimaton levysoitin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
FOKUS MEDIA
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
Autojen ensirekisteröinnit selvässä kasvussa
Hyundai IONIQ 3:n myynti alkaa – laaja mallisto vastaa suomalaisautoilijoiden toiveisiin
Asiantuntijan neuvot sähköauton talvirenkaiden valintaan
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Tällainen on täysin uusi Hyundai Bayon
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL