Toyota: Keskeyttää tuotannon Euroopan tuotantolaitoksilla koronapandemian vuoksi
Toyota haluaa tehdä oman osansa koronaviruksen aikaansaaman tilanteen torjumisessa ja rajaamisessa.
Toyotan työntekijöiden sekä sidosryhmien terveys ja turvallisuus ovat Toyotalle kriittisen tärkeitä tekijöitä puhumattakaan asiakkaiden turvallisuudesta ja terveydestä.
Toyotalla seurataan luonnollisesti tilanteen kehittymistä päivittäin, ja noudatetaan tarkasti valtio- ja aluehallintojen ohjeistuksia ympäri Eurooppaa.
Yleiset toimenpiteet
Toyotan eri toiminnot ympäri Eurooppaa (Toyota Motor Europe ja kaikki sen alaiset tytäryhtiöt) seuraavat paikallisten valtio- ja aluehallintojen sekä terveysviranomaisten ohjeistuksia COVID-19 -viruksen leviämisen hidastamiseksi ja estämiseksi: tehostettua puhtaanapitotoimintaa, tiedonjakamista, etätöiden tekemistä, matkustusrajoituksia, tapahtumien ja kokousten peruuttamisia tai lykkäämisiä sekä yleistä fyysisen etäisyyden ylläpitoa noudatetaan kauttaaltaan.
Vaikutukset tuotantoon
Useiden Euroopan maiden tai alueiden siirtyessä erilaisten poikkeusjärjestelyiden kautta hyvinkin eristettyyn tilaan, voidaan lyhyellä tähtäimellä nähdä epävarmuutta niin myynnillisissä tekijöissä kuin esimerkiksi logistisissa toiminnoissa ja tuotantolaitosten komponenttitoimituksissa.
Toyota Motor Europe on tämän seurauksena päättänyt keskeyttää toistaiseksi ajoneuvojen sekä moottorien ja vaihteistojen valmistuksen tuotantolaitoksillaan Euroopassa 18.3.2020 alkaen.
Tuotantolaitokset, joita tuotannon keskeytys koskee:
• Toyota Motor Manufacturing France (TMMF), Onnaing, Ranska – tuotanto on jo keskeytetty
• Toyota Motor Manufacturing UK (TMUK), Burnaston ja Deeside, Iso-Britannia – 18.3.2020 alkaen
• Toyota Motor Manufacturing Poland (TMMP), Walbrzych ja Jelcz-Laskowice, Puola – 18.3.2020 alkaen
• Toyota Peugeot Citroen Automobiles (TPCA), Kolin, Tšekki– 19.3.2020 alkaen
• Toyota Motor Manufacturing Turkey (TMMT), Sakarya, Turkki – 21.3.2020 alkaen
Muut toiminnot
Yhteiskunnalle tärkeät toiminnot ja prosessit, kuten esimerkiksi varaosien tuotanto ja logistiikkaketju pidetään toiminnassa. Myöskin tuotantolaitosten ylösajon ja tulevien projektien, kuten uusien automallien osalta olennainen henkilöstö on töissä.
Suomessa kaikki Toyota-liikkeet palvelevat normaalisti. Toyota panostaa voimakkaasti siihen, asiointi olisi turvallista ja sujuvaa: henkilöstömme on ohjeistettu toimimaan vastuullisesti ja olemme tehostaneet siivoustoimenpiteitä niin liikkeissä kuin autokaluston osalta.
Lisäksi kiinnitämme erityistä huomiota digitaalisten palvelujemme toimivuuteen.
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Mobilia-palkinto Jukka Saastamoiselle: Sata vuotta suomalaisen autoalan toimintaa
Takavalot päälle - tunnetko autosi valojen toimintaperiaatteen?
Mercedes-Benzin S-sarja päivitettiin kattavasti – tässä suurimmat muutokset
Henkilöautojen ensirekisteröintimäärät kasvoivat EU:ssa vuonna 2025 - Suomi laahaa pahasti perässä
Renault 5 Roland-Garros -erikoismalli Suomeen
Moottori selvitti: Kuluttajien luottamusta herätellään entistä pidemmillä takuuajoilla
Aja turvallisesti jäisillä teillä: asiantuntijan vinkit luiston hallitsemiseen
Autoveron tuotto valtiollle romahtanut rajusti
Auto Bild 2/2026 on kaupoissa
Volkswagen ohitti Teslan suosituimpana sähköautomerkkinä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Vuoden 2026 highend-messujen brändilähettiläät nimetty
Aktiivikaiuttimia kuulokeosaajalta
Sukuun palannut talo sai uuden elämän vuosien remontissa
Pro-Jectin uudet Head-boksit
Børresenin uusi ripolisubbari
FangSound Dionysus
Takaisin Pohjois-Karjalaan ja projektiksi autiotalo
Teacin verkkosoittimet JPLAY-sertifioitu
Romutuspalkkioiden haku käynnistyi vuoden alussa
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Mobilia-palkinto Jukka Saastamoiselle: Sata vuotta suomalaisen autoalan toimintaa
Takavalot päälle - tunnetko autosi valojen toimintaperiaatteen?
Mercedes-Benzin S-sarja päivitettiin kattavasti – tässä suurimmat muutokset
Henkilöautojen ensirekisteröintimäärät kasvoivat EU:ssa vuonna 2025 - Suomi laahaa pahasti perässä
Renault 5 Roland-Garros -erikoismalli Suomeen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Mobilia-palkinto Jukka Saastamoiselle: Sata vuotta suomalaisen autoalan toimintaa
Takavalot päälle - tunnetko autosi valojen toimintaperiaatteen?
Mercedes-Benzin S-sarja päivitettiin kattavasti – tässä suurimmat muutokset
Henkilöautojen ensirekisteröintimäärät kasvoivat EU:ssa vuonna 2025 - Suomi laahaa pahasti perässä
Renault 5 Roland-Garros -erikoismalli Suomeen
Moottori selvitti: Kuluttajien luottamusta herätellään entistä pidemmillä takuuajoilla
Aja turvallisesti jäisillä teillä: asiantuntijan vinkit luiston hallitsemiseen
Autoveron tuotto valtiollle romahtanut rajusti
Auto Bild 2/2026 on kaupoissa
Volkswagen ohitti Teslan suosituimpana sähköautomerkkinä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Continental tuo markkinoille teiden kulumista vähentävän nastarenkaan
Kia julkisti uuden K4:n hinnat – hatchback 27 390 €, farmari 29 390 €
Uusi täyssähköinen Volvo EX60 on auto, jonka kanssa voi keskustella luonnollisesti
Farkku on aina muodissa – Opel Astra-mallisto uudistui
Volvo EX60 Cross Country on suunniteltu tekemään ja näkemään enemmän
Volkswagenille hattutemppu vuoden 2025 rekisteröintitilastoissa
Tässä on CUPRA Leon Sportstourer -nelivetofarmari
Uusi Kia K4 Sportwagon yhdistää dynaamisen muotoilun ja farmarin käytännöllisyyden
Käyttövoimien vuoristorata pysähtyi – vaihtoautokaupassa revitään nyt käsistä niin ladattavat kuin kestosuosikitkin
Kia EV5 tähtää suosikkisegmenttiin tilalla ja viimeistelyllä
YHTEISTYÖSSÄ
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LAKI LEHTONEN
Yrittääkö auton myyjä vetäytyä vastuusta? Tunne käytetyn auton takuun ja virhevastuun erot
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI