Viime vuonna rekisteröitiin 108 812 uutta henkilöautoa
Vuonna 2015 rekisteröitiin 108 812 uutta henkilöautoa, eli noin 2,4 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Keskimääräinen vuosimyynti 2000-luvulla on ollut lähes 127 000 uutta henkilöautoa. Vuosituhannen alkuvuosina 2000–2008 rekisteröitiin keskimäärin 134 000 uutta henkilöautoa vuodessa, kun taas viime vuosina 2009–2015 keskimääräinen ensirekisteröintimäärä on ollut 108 000.
Romutuspalkkiokokeilu lisäsi selvästi ensirekisteröintejä vuoden 2015 loppupuolella. Erityisen selvästi romutuspalkkion vaikutus näkyi heti kokeilun alussa heinä-elokuun ensirekisteröinneissä ja marras-joulukuussa, jolloin tehdastilatut romutuspalkkiolla hankitut autot ehtivät ensirekisteröitäviksi. Osa romutuspalkkiolla hankituista autoista ensirekisteröidään vasta tammikuun aikana.
Autoveron alentamisen ennakoidaan lisäävän ensirekisteröintejä ensi vuonna
Autokaupan alhaiset uusien autojen myyntiluvut johtuvat pääosin yleisestä huonosta taloustilanteesta. Auton hinta ja siten autoveron määrä on yksi eniten kysyntään vaikuttavista tekijöistä. Autoveron alenemisen myötä henkilöautoja on ensi vuonna ennakoitu myytävän noin 110 000. Autovero laskee neljänä portaana vuosina 2016–2019 kunkin vuoden alussa niillä henkilö- ja pakettiautoilla, joiden hiilidioksidipäästöt ovat 140 g/km tai sen alle. Vero alenee suhteellisesti eniten niillä autoilla, joiden hiilidioksidipäästöt ovat alle 80 g/km.
Yhtä EU-maiden vanhimmista autokannoista voidaan uudistaa tehokkaimmin siirtämällä autoilun verotuksen painopistettä auton hankinnasta sen käyttöön, kuten nyt on tehty.
Pakettiautoja ensirekisteröitiin viime vuonna 11 431 kappaletta, mikä on 7,6 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Vuosituhannen alkuvuosina 2000–2008 rekisteröitiin keskimäärin 14 000 uutta pakettiautoa vuodessa. Vuosina 2009–2015 keskimääräinen pakettiautojen ensirekisteröintimäärä on ollut 11 000 kappaletta.
Kuorma-autokauppa kasvoi
Kuorma-autoja ensirekisteröitiin viime vuonna 2 707 kappaletta ja vuoteen 2014 verrattuna rekisteröintimäärä kasvoi 5,7 prosenttia. Raskaiden, yli 16-tonnisten kuorma-autojen rekisteröintimäärä kasvoi 8,9 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Niitä rekisteröitiin kaikkiaan 2 126 kappaletta. Kuorma-autojen ensirekisteröintien määrä on edelleen poikkeuksellisen alhainen, sillä vuosina 2000–2008 kuorma-autoja ensirekisteröitiin noin kaksinkertainen määrä.
Uusia linja-autoja rekisteröitiin viime vuonna 526 kappaletta, joka on edellisvuoteen verrattuna 23,9 prosenttia vähemmän.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
Autojen ensirekisteröinnit selvässä kasvussa
Hyundai IONIQ 3:n myynti alkaa – laaja mallisto vastaa suomalaisautoilijoiden toiveisiin
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Magico A3 uudistuu
LINNin uusi kaiutin
Lumin N1 -verkkokeskitin
Finarten Larissa Immonen-Sharma: ”Kauniit asiat vetävät minua puoleensa”
Lähtötason hifiä halvalla
UNio Formula 12
RS Audion uusi ilmestys
Canorin uusi linja
Itse tehdyn remontin budjetti pysyi kurissa: 1960-luvun saunamökki laajennettiin koko perheen lempipaikaksi
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
Autojen ensirekisteröinnit selvässä kasvussa
Hyundai IONIQ 3:n myynti alkaa – laaja mallisto vastaa suomalaisautoilijoiden toiveisiin
Asiantuntijan neuvot sähköauton talvirenkaiden valintaan
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Tällainen on täysin uusi Hyundai Bayon
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL