Peugeot 3008: Haastaja SUV-segmenttiin
Pitkään salakuvaajien kameroiden kohteeksi metsästetty uusi Leijona tuodaan yleisön nähtäväksi Pariisin Autonäyttelyssä lokakuun alussa.
Nyt uutuudesta on julkistettu ensimmäiset oikeat kuvat. Peugeot 3008 uudistuu täydellisesti hyödyntäen merkin kiiteltyä uutta modulaarista EMP2-perusrakennetta, PureTech-moottoreita ja palkitun i-Cockpit®-ohjaamon tuoreinta kehitysaskelta.
Uusi Peugeot 3008 kantaa ensimmäisenä Leijona-merkin uusitun muotokielen terävöitettyjä linjoja. Muotoilun avainelementtejä ovat kookas jäähdyttimen säleikkö, jonka keskellä komeilee kromattu Leijona, lähes vaakatasoon asennettu konepelti sekä korkean vyötärölinjan alleviivaava lihaksikas yleisilme.
Kookkaat vanteet, reilu maavara ja muotoillut kattokaiteet kertovat uutuuden kuuluvan katumaastureiden kasvavaan joukkoon.
Citymaastureiden osuus Euroopan automyynnistä on 2,5–kertaistunut vuoden 2009 jälkeen, jolloin ensimmäisen sukupolven crossover-tyyppinen Peugeot 3008 esiteltiin.
Nykyään 10 % kaikista Euroopassa rekisteröidyistä henkilöautoista kuuluu C-segmentin SUV-autojen ryhmään.
Uuden Peugeot 3008 ajo-ominaisuuksien perustana on Vuoden Autoksi valitun Peugeot 308:n yhteydessä esitelty PSA-yhtymän uusi modulaarinen EMP2-perusrakenne.
Uusi rakenne on aikaisemmin käytettyä merkittävästi kevyempi, mutta samalla jäykempi. Painonsäätö edeltävään malliin on varuste- ja moottoriversiosta riippuen 100–120 kg. Peräti 76 prosenttia rakenteista on suurlujuusterästä tai ultralujaa terästä. Komposiittimateriaaleja käytetään varapyörälokerossa ja monet osat kuten apurungot edessä ja takana sekä etulokasuojat ovat alumiinia.
Moottoripaletti tuo tarjolle kaksi bensiinimoottoria: kolmisylinterisen PureTech 130 -bensiiniturbomoottorin ja nelisylinterisen THP 165 -bensiiniturbon. Dieselrintamalla tuotantoon tulee neljä pienipäästöistä BlueHDi-voimalähdettä; BlueHDi 100, BlueHDi 120, BlueHDi 150 ja huippuna 180-hevosvoimainen tehopakkaus.
Uuden Peugeot 3008:n kokonaispituus 4450 mm on kahdeksan senttimetriä enemmän kuin ensimmäisen sukupolven mallissa. Kasvanut kokonaismitta yhdessä 62 mm pidentyneen akselivälin (2675 mm) tuo lisää väljyyttä sisätiloihin.
Kasvanut kokonaispituus antaa myös 90 litraa (VDA) lisää tavaratilaa, joka on nyt perusasennossaan 520 litraa. Suurimmillaan takaistuin alas laskettuna tavarankuljetustilaa on tarjolla massiiviset 1670 litraa.
Uuden Peugeot 3008:n i-Cockpit® -ohjaamo on modernin puhdaslinjainen ja ilmeeltään teknologinen. Se on valmistettu korkeatasoisista materiaaleista huokuen laatua ja nykyaikaisuutta, kuten myös koko matkustamo satiinikromisine yksityiskohtineen.
Kokonaisuutta täydentää tyylikkäästi muotoiltu keskikonsoli. Katkaisimien määrää on voitu vähentää seitsemään ja näin lisätä käytön vaivattomuutta. Uuden sukupolven i-Cockpit®-mittariston personointimahdollisuudet ovat lähes rajattomat.
Ohjaamon sydämenä on korkean resoluution 12,3-tuumainen digitaalimittaristo, joka on sijoitettu kompaktin kokoisen uudelleen muotoillun ohjauspyörän yläpuolelle. Yhdessä interaktiivisen 8 tuuman kokoisen kosketusnäytön kanssa se luo virtuaalisen tunnelman autoon.
Matkustamon sisävalaistuksella ja tunnelman muutoksella on mahdollista leikitellä ja luoda matkustamoon ainutlaatuinen ja unohtumaton, aisteihin vetoava tunnelmavalaistus.
Uuden hi-tech ohjaamokonseptin ansiosta Peugeot-automallit voidaan varustaa autoalan viimeisintä teknologiaa edustavilla varusteilla, kuten esimerkiksi ääniohjauksella varustetulla 3D-navigoinnilla ja kädet vapaina -puhelintoiminnolla, SMS-viestiautomatiikalla sekä Mirror Screen -toiminnolla.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Rengashotellissa näkyy keväisin huolestuttava ilmiö: yhä useampi aikoo ajaa kitkarenkailla myös kesällä
Kattavat uudistukset koko Volkswagenin ID.-mallistoon
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Siirtyminen premium-luokkaan: Audi e-tron GT quattro sport
Täyssähköisestä Porsche Cayennesta myyntiin myös S-malli
Tällainen on uusi Cupra Born
Auto Bild 4/2026 on kaupoissa
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Hyundain etenemiskykyinen sähköautomallisto – vakiona aina Suomen talveen varusteltu
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Taiteilija, yrittäjä Anu Pensola: ”Mikään materia ei ole minulle tärkeää, minun oli helppo luopua tavarasta, kun muutimme Italiaan”
Klassikon jäähyväiset
Sepposet löysivät kodin yhteisöllisestä puutalokorttelista Turun Martissa
Emma ja Lassi toteuttivat unelmansa: ”Talon rakentaminen kannattaa kokea, jos on halua oppia uutta”
Nagran kompakti soitin
Uusvanhaa NADia
Vanhan talon uusi aika: ”Hirsirunko loi turvallisen tunteen, sillä se oli kestänyt jo sata vuotta”
Marantzin uusi AV-prosessori ja -vahvistin
Audiokaupan myymäläverkko laajenee
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Rengashotellissa näkyy keväisin huolestuttava ilmiö: yhä useampi aikoo ajaa kitkarenkailla myös kesällä
Kattavat uudistukset koko Volkswagenin ID.-mallistoon
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Siirtyminen premium-luokkaan: Audi e-tron GT quattro sport
Täyssähköisestä Porsche Cayennesta myyntiin myös S-malli
FOKUS MEDIA
Taiteilija, yrittäjä Anu Pensola: ”Mikään materia ei ole minulle tärkeää, minun oli helppo luopua tavarasta, kun muutimme Italiaan”
Klassikon jäähyväiset
Sepposet löysivät kodin yhteisöllisestä puutalokorttelista Turun Martissa
Emma ja Lassi toteuttivat unelmansa: ”Talon rakentaminen kannattaa kokea, jos on halua oppia uutta”
Nagran kompakti soitin
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengashotellissa näkyy keväisin huolestuttava ilmiö: yhä useampi aikoo ajaa kitkarenkailla myös kesällä
Kattavat uudistukset koko Volkswagenin ID.-mallistoon
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Siirtyminen premium-luokkaan: Audi e-tron GT quattro sport
Tällainen on uusi Cupra Born
Auto Bild 4/2026 on kaupoissa
Hyundain etenemiskykyinen sähköautomallisto – vakiona aina Suomen talveen varusteltu
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Uusia ominaisuuksia Volvo EX30:een
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Nissan esittelee koko henkilöautomalliston kattavan 5 vuoden takuun
Hyundai IONIQ 6:n myynti alkaa – tällaisesta autosta D-segmentin sedanissa on kyse
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Mercedes-Benz CLA 250+ voitti Tekniikan Maailman arktisen vertailun
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL