Parkkiruutuun peruuttamista suositellaan
Autoklinikka testasi Turun P-Louhessa yhdessä Aimo Parkin kanssa, voisiko parkkipaikkoihin maalatuilla kehotteilla ohjata autoilijoita pysäköimään auton ruutuun peruuttamalla.
Kaikki maalatuille parkkiruuduille pysäköimään saapuneet autoilijat toimivat kehotuksen mukaan eli pysäköivät autonsa nokka menosuutaan.
Tällä viikolla 22.–28.9. vietettävän Pysäköintiviikon kunniaksi Autoklinikka toteutti yhdessä Aimo Parkin kanssa kokeilun, jossa 15 parkkihallin paikkaan maalattiin peruuttamiseen kannustava teksti ja siihen ohjaava kuva. Kokeilun tarkoituksena oli testata, voidaanko maalauksilla ohjata autoilijoiden pysäköintitapaa.
– Eri tahot, Autoklinikka mukaan lukien, ovat kannustaneet autoilijoita pysäköimään autonsa nokka menosuuntaan aina, kun se on turvallisesti mahdollista. Näin ruudusta on helpompi poistua ja samalla havainnoida ympäristöä. Silti aika moni ei noudata tätä tapaa, ja siksi halusimme kokeilla uutta keinoa ihmisten kannustamiseen, markkinointia ja viestintää Autoklinikalla johtava Heli Avikainen kertoo.
Autoklinikan Pysäköintiviikon kunniaksi tekemästä kyselystä käy ilmi, että vain noin kolmannes suomalaisista autoilijoista ilmoittaa säännöllisesti pysäköivänsä nokka lähtösuuntaan. Lähes 40 % kertoo, että pysäköi niin vain harvoin tai ei koskaan.
– Kyselymme mukaan erityisesti naiset välttävät peruuttamista parkkiruutuun. Naisista yli puolet ei koskaan pysäköi peruuttaen tai tekee sitä ani harvoin. Toki voi olla, että moni nainen suosii sen sijaan ajamista toisen parkkiruudun läpi, jotta saa auton nokan menosuuntaan. Tämä on myös hyvä tapa, jos se on pysäköintialueella mahdollista. Lisäksi syynä voi olla huoli auton takaluukun avautumisesta, jos siellä on esimerkiksi lastenrattaat tai asioinnin jälkeen sinne tulee saada ostoksia, Avikainen lisää.
Kehotteet toimivat
Turun P-Louhi valikoitui pilotin kohteeksi, koska parkkihalli on tilava, ja siellä on hyvä peruuttaa parkkiruutuun. Lisäksi parkkiruudut sijaitsevat seinän varrella, jolloin toisen pysäköintiruudun kautta ajo parkkiin ei ole mahdollista.
Turun Taideakatemian opiskelijat toteuttivat 15 parkkiruutuun maalaukset, jossa kehotettiin pysäköimään auto ruutuun peruuttaen. Tilannetta vertailtiin vastaavaan alueeseen hallissa, missä ei ollut maalattuja kehotteita.
– Tulokset olivat rohkaisevia ja kaikki maalattuihin parkkiruutuihin pysäköineet noudattivat kehotetta. Sen sijaan toisella puolella parkkihallia, mistä kehotteet puuttuivat, vain 25 % autoilijoista pysäköi autonsa peruuttamalla. Tuloksissa pitää toki huomioida, että osa autoilijoista saattoi välttää testialueen maalattuja ruutuja ja ajaa jonnekin muualle sen sijaan, Avikainen sanoo.
Aimo Parkin aluepäällikkö Tero Hyökki pitää kokeilun tuloksia rohkaisevina, vaikka parkkipaikkamaalauksia ei heti ollakaan ottamassa käyttöön.
– Kokeilu herätti huomiota pysäköintihallissa, ja ihmiset tulivat kyselemään taustoista. Monelle tuli yllätyksenä, että peruuttaminen pysäköintiruutuun on turvallinen tapa. Tietoisuutta tulisi edelleen lisätä ja tällaiset tempaukset ovat siinä toimiva tapa, Hyökki sanoo
Lähes puolet kaikista vakuutusyhtiöiden tietoon tulevista liikennevahingoista sattuu parkkipaikoilla, ja tietoisuuden lisäämiseksi Autoklinikka on julistanut syyskuun viimeisen viikon Pysäköintiviikoksi. Viikon avulla se haluaa tarjota vinkkejä ja kiinnittää huomiota turvalliseen pysäköintialueilla liikkumiseen.
Kyselystä
Kyselyn toteutti Syno International Oy internetpaneelina kesäkuussa 2025. Kyselyyn vastasi 1 000 henkilöä, joiden ikä oli 18–80. Otos on kansallisesti edustava iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan.
Autobild / Autoklinikka
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
JAC E30X on yksi uusi kiinalaistulokas, joka on mukana listoilla.
JAC E30X on yksi uusi kiinalaistulokas, joka on mukana listoilla.
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
Polestar käynnistää historiansa suurimman mallistolaajennuksen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Pro-Jectin pikku etunen päivittyy
VTL:n päätehirmut
Kuulain sävyin sisustettu CLT-talo nousi Oulujoen varteen
Finarten Larissa Immonen-Sharma: ”Kauniit asiat vetävät minua puoleensa”
JBL:n juhlaklassikko
Canton Reference 9 GS Edition
Uusvanhaa NADia
Vanhan talon uusi aika: ”Hirsirunko loi turvallisen tunteen, sillä se oli kestänyt jo sata vuotta”
Aktiivikaiuttimia kuulokeosaajalta
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
Polestar käynnistää historiansa suurimman mallistolaajennuksen
Auto Bild 3/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Continental tuo markkinoille teiden kulumista vähentävän nastarenkaan
Kia julkisti uuden K4:n hinnat – hatchback 27 390 €, farmari 29 390 €
Uusi täyssähköinen Volvo EX60 on auto, jonka kanssa voi keskustella luonnollisesti
Volvo EX60 Cross Country on suunniteltu tekemään ja näkemään enemmän
Tässä on CUPRA Leon Sportstourer -nelivetofarmari
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Kia EV5 tähtää suosikkisegmenttiin tilalla ja viimeistelyllä
Nissan esittelee koko henkilöautomalliston kattavan 5 vuoden takuun
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL