Bussiliikenteen työkalupakkiin on pakattuna mittavia muutoksia.
Kuva: Ville-Veikko Heinonen / Liikenneturva
Kaupunkien bussiliikenteeseen rajuja muutoksia alkaen syyskuusta 2021
Syyskuun alusta lähtien kaikkiin kaupunkiliikenteessä kulkeviin linja-autoihin ja niillä liikennöintiin tulee huomattavia, pakollisia muutoksia eri puolilla maata.
Työkalupakkiin sisällytettävät muutokset ovat sekä liikennöintiin että kolariturvallisuuteen liittyviä kokonaisvaltaisia, pakkourbaaneja hallintoklusterin edellyttämiä keskiteratkaisuja. Tähän mennessä linja-autoissa ei ole vaadittu merkittäviä kolariturvallisuutta parantavia varusteita, mutta tilanne muuttuu pian olennaisesti.
Neljän pisteen turvavyöt pakollisiksi
Ensinnäkin jatkossa pakollisiksi tulevat matkustajien sekä kuljettajan istuimet, jotka on kiinnitetty kolariturvallisesti lattiaan, eikä siis ainoastaan pultattu kiinni. Tämä edellyttää erikoisistuimia, joihin asennetaan samalla neljän pisteen turvavyöt. Ne estävät matkustajia sinkoutumasta lattialle mahdollisessa kolaritilanteessa.
Sekä vöiden käyttämättä jättämisestä että luvatta matkustamisesta aiheutuva 1 000 euron laiminlyöntimaksun maksu tapahtuu jatkossa käteisellä. Menettelyn katsotaan vähentävän innostusta kanaljamaiseen toimintaan. Turvallisuuden tehostamiseksi jokaisen istuimen edessä laukeaa kolaritilanteessa myös turvatyyny, airbag, minkä lisäksi jokaisen istuinparin keskellä laukeava istuinten väliin asennettu airbag estää matkustajien päitä kolisemasta.
Säästösyistä ikkunalasimurskalta kolarissa suojaavat turvaverhot tulevat olemaan edullisempaa teryleenimallia, jossa kuljettaja mahdollisen törmäyksen lähestyessä kehottaa matkustajia keskusradion välityksellä: ”Sulkekaa äkkiä henkilökohtaiset, ikkunoissa olevat turvaverhot! Kohta pamahtaa!” Verhot asennetaan verhotangon näköisille pienkiskoille.
Neljän pisteen vöiden ja niiden lukituksen käyttöopastusta tulevat järjestämään asianomaiset bussiyhtiöt. Asiakkailla ei ole lupaa mennä busseihin, ennen kuin käyttöopastus on suoritettu hyväksytysti.
Pysäkeille tulee lukittuja, maksullisia kypärätelineitä, joista jokainen matkustaja lunastaa (normaalioloissa) vuokra-integraalikypärän edulliseen 50 euron kertahintaan. Kypärän voi palauttaa joko valinnaiselle pysäkille tai suoraan bussivarikolle.
Lisäksi vuodesta 2023 lähtien uusissa kaupunkibusseissa vaaditaan kokoon painuva turvakori törmäysvyöhykkeineen, sekä moottoritilan automaattinen halonisammutusjärjestelmä.
Linja-autonkuljettajille pakollinen pujottelukoe
Erityisen tärkeänä uudistuksena linja-autonkuljettajille tulee pakolliseksi linja-autolla radalla suoritettava keilojen väistökoe, sekä talvea varten liukkaan kelin kurssi – ammatin vaativuuden takia ns. nopean ajon versiona, jossa vähimmäisnopeus on 80 km/h. Nämä ovat pakollisia ennen kaikkea siksi, että bussien (normaali)aikataulut ovat kiristyneet entisestään. Täten vähennetään nopeassa liikennöinnissä onnettomuuksia.
Koska ajokokeiden reputtaminen merkitsee sitä, ettei kuljettajapaikkaa olekaan tarjolla, on Linja-autojen turvaliitto (LATL) antanut vahvan suosituksen/ukaasin runsaasta ennakkoharjoittelusta kaupunkibussilla jääradalla, meren jäällä (kuitenkin rannikkotykistön harjoitusalueet sekä heikon jään, railot, ym. laivaväylät huomioon ottaen tai kepeästi väistellen).
Vuodesta 2023 siirrytään jälleen käyttämään kaupunkibusseissa ainoastaan manuaalivaihteistoja. Näin siksi, että on todettu automaattivaihteiston herpaannuttavan liikaa huomiokykyä. Uudistuksen avulla saadaan tekemisen meininkiä jopa 18-portaisen, synkronoimattoman laatikon parissa.
Osa matkustajista varikoille
Koska koronapandemian vuoksi suuri osa kaupunkien pysäkeistä on poissa käytöstä, osa matkustajista joudutaan ajamaan bussiyhtiöiden varikoille, joissa nämä voivat yöpyä kohtuullista korvausta vastaan bussissa.
Aikataulut aiheuttavat myös sen, ettei polttoainesäästöjen vuoksi ole jatkossa aina mahdollista pysäyttää bussia kokonaan, vaikka pysäkki olisikin käytössä. Tätä varten busseihin asennetaan ovien ylle, sisäpuolelle, erityinen vihreä ja punainen, laskuvarjohyppykoneista tuttu nk. hyppyvalo. Entisaikojen rahastajan paikalla istuva autovääpeli karjaisee ”MENE!”, koska hyppy tulee suorittaa oikea-aikaisesti. Vakuutusyhtiöt kiistelevät, kuka korvaa esimerkiksi epäonnistuneen hypyn pysäkin hortensiapenkkiin.
LATL ymmärtää muutosten aiheuttavan etenkin poistuville matkustajille ylimääräistä vaivaa sekä mahdollisesti kömpelöitä tilanteita, mutta pyytää ymmärtäväisyyttä ja konsensusta kiireisessä muutostilanteessa. Ja toivottaa hyvää aprillipäivää!
Kuvituskuva: Ville-Veikko Heinonen / Liikenneturva
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Keulan munuaiset kertovat kaikille, että kyseessä on BMW:n katumaasturi.
Toni Lindström
Keulan munuaiset kertovat kaikille, että kyseessä on BMW:n katumaasturi.
Toni Lindström
Ledivalojen teho on hyvä. Koeajoautossa oli lisävarusteena koko pinta-alaltaan lämmitettävä tuulilasi.
Juha Peltonen
Ledivalojen teho on hyvä. Koeajoautossa oli lisävarusteena koko pinta-alaltaan lämmitettävä tuulilasi.
Juha Peltonen
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Renkaiden kuluminen ei katso kalenteria – tarkista, että renkaasi ovat valmiina syksyyn
Volvo Cars käynnistää uuden täyssähköisen Volvo ES90 -mallin tuotannon
Uudet voimalinjat Dacia Dusterille
Uuden GTI-aikakauden alku: Volkswagen esittelee sähköisen ID. Polo GTI:n
Volkswagen esittelee ID. CROSS -konseptiauton, uusi sähköautomalli pienempään kokoluokkaan
Mielenrauhaa autokauppaan – 14 päivän palautusoikeus kaikkiin käytettyjen ajoneuvojen kauppoihin
Hyundai esittelee Concept THREE-sähköautokonseptin IAA Mobility 2025 -messuilla
Opel Astra Sports Tourer Hybrid: Energiatehokas bensiiniauto temmeltää dieseleiden kentällä - jopa 1 200 km tankillisella
Tällainen on CUPRA Tindaya -konseptiauto
Mercedes GLC EQ aloittaa uuden aikakauden tähtimerkin sähköautoilussa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Plug-in Hybrid Premiere Edition: Kiitettävästi sähköllä
Koeajossa Alfa Romeo Stelvio 2.0 Q4 AT8 Tributo Italiano: Italialainen ylistys
Koeajossa BYD Seal Excellence AWD: Urheilullista tyyliä Kiinasta
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Jenna Tikkanen: ”Kotona saan olla ihan vain minä"
Hanan uusi lippulaiva
20 kullattua kuuloketta
Tarkkuustyötä Sveitsistä
Danielin uusi koti: "Tässä talossa on muumitalon meininkiä"
Kirjailija Satu Rämö: ”Talo oli kauhea remonttipommi, mutta ostimme sen maiseman takia”
Korkean resoluution R2R-da-muunnosta
139 desibeliä 20 hertsillä
Boutique-hotelli ja nelilapsisen perheen koti saman katon alla: Unelma toteutui Taalintehtaalla
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Renkaiden kuluminen ei katso kalenteria – tarkista, että renkaasi ovat valmiina syksyyn
Volvo Cars käynnistää uuden täyssähköisen Volvo ES90 -mallin tuotannon
Uudet voimalinjat Dacia Dusterille
Uuden GTI-aikakauden alku: Volkswagen esittelee sähköisen ID. Polo GTI:n
Volkswagen esittelee ID. CROSS -konseptiauton, uusi sähköautomalli pienempään kokoluokkaan
KOEAJOT
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Plug-in Hybrid Premiere Edition: Kiitettävästi sähköllä
Koeajossa Alfa Romeo Stelvio 2.0 Q4 AT8 Tributo Italiano: Italialainen ylistys
Koeajossa BYD Seal Excellence AWD: Urheilullista tyyliä Kiinasta
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Renkaiden kuluminen ei katso kalenteria – tarkista, että renkaasi ovat valmiina syksyyn
Volvo Cars käynnistää uuden täyssähköisen Volvo ES90 -mallin tuotannon
Uudet voimalinjat Dacia Dusterille
Uuden GTI-aikakauden alku: Volkswagen esittelee sähköisen ID. Polo GTI:n
Volkswagen esittelee ID. CROSS -konseptiauton, uusi sähköautomalli pienempään kokoluokkaan
Mielenrauhaa autokauppaan – 14 päivän palautusoikeus kaikkiin käytettyjen ajoneuvojen kauppoihin
Hyundai esittelee Concept THREE-sähköautokonseptin IAA Mobility 2025 -messuilla
Opel Astra Sports Tourer Hybrid: Energiatehokas bensiiniauto temmeltää dieseleiden kentällä - jopa 1 200 km tankillisella
Tällainen on CUPRA Tindaya -konseptiauto
Mercedes GLC EQ aloittaa uuden aikakauden tähtimerkin sähköautoilussa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Volkswagen ongelmissa - joukkokanne odottaa?
Näitä autoja nuoret ostavat
Jaguarilta radikaali päätös
Täysin uusi sähköinen GLC ensi-illassa Münchenissa: Uusi aikakausi Mercedes-Benzille
Kattavat kestävyystestit todiste Kia EV4:n akun suorituskyvystä
Liikenneympyrässä ei edelleenkään osata ajaa oikein - tässä syy
Polestar laajentaa Suomessa
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Moottorin parivertailussa vanha Toyota Prius ja uusi Toyota Corolla – kuinka paljon hybriditekniikka on kehittynyt?
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL