SEAT juhlii 75 vuoden taivaltaan
SEAT S.A. käynnisti moottorinsa 9.5.1950 ja aloitti jännittävän matkansa: tavoitteena saada Espanja liikkeelle. Nyt yritys juhlii 75-vuotista taivaltaan ja samalla historiansa suurinta muutosta – Espanjan sähköistämistä.
Yli seitsemän vuosikymmenen ajan SEAT S.A. on johdonmukaisesti pyrkinyt tuomaan liikkuvuuden kaikkien ulottuville. Tämän ansiosta se ei ole vain muovannut koko maan teollista kehitystä, vaan tullut osaksi sen DNA:ta. Palatkaamme siis yrityksen historiapolkuun.
Merkkivuotensa kunniaksi SEAT S.A. avaa perjantaina 9.5. Barcelonan Univers-aukiolla historiallisen näyttelyn, jossa esitellään yhtiön perintö 75 ikonisen auton kautta. Kävijät pääsevät tutustumaan valikoimaan malleja, jotka ovat määrittäneet jokaisen luvun yrityksen tarinassa: aina vuoden 1953 ensimmäisestä autosta, SEAT 1400:sta, täyssähköiseen CUPRA Ravaliin, jonka tuotanto alkaa Martorellissa vuonna 2026. Mukana on myös legendaarisia malleja, kuten SEAT 600, SEAT Ibiza ja SEAT León – vain muutamia mainitaksemme niistä 77 mallista, joita yritys on valmistanut perustamisestaan lähtien vuonna 1950.
Näyttely on avoinna yleisölle 10.–18.5. välisen ajan, osana Automobile Barcelona -tapahtumaa. Lauantaina 10.5. SEAT S.A. järjestää myös erityisen tilaisuuden työntekijöilleen historiallisen juhlan kunniaksi.
CASA SEAT osallistuu SEAT S.A.:n 75-vuotisjuhlaan 10.5. ohjelmalla, joka on avoin koko kaupungille. Tapahtumaan kuuluu muun muassa näyttely eräistä yrityksen ikonisimmista historiallisista autoista, interaktiivinen tila pienoismalleilla SEAT 600:sta, Leónista ja 850 Spideristä, erikoisversio Running Tribe -juoksutapahtumasta, jossa osallistujat pukeutuvat eri vuosikymmenten inspiroimiin asuihin, sekä kulinaarisia yllätyksiä kuten Rocambolescin makeisia ja Jordi Rocan suunnittelema juhlakakku.
Historiaa pyörillä
Ensimmäiset pyörät kiinnitettiin SEAT 1400:aan. Tätä mallia valmistettiin vuonna 1953 Barcelonan Zona Francan tehtaalla viitisen autoa päivässä. 40 vuoden ajan siellä tuotettiin ikonisia malleja kuten SEAT 600 ja SEAT 127. Tämän jälkeen yritys rakensi modernimman ja suuremman tehtaan Martorelliin, joka avattiin vuonna 1993, ja jossa aloitettiin toisen sukupolven SEAT Ibizan ja ensimmäisen sukupolven SEAT Cordoban tuotanto – valmistusvauhti oli 1 500 autoa päivässä. Nykyisin 2 800 000 m² kokoiselta tehtaalta (vastaa 400 jalkapallokenttää) valmistuu auto 40 sekunnin välein, eli noin 2 300 autoa päivässä. 75 vuoden aikana SEAT S.A. on valmistanut yhteensä 20 590 594 autoa.
SEAT S.A. on edelleen ainoa yritys, joka suunnittelee, kehittää, valmistaa ja markkinoi autoja Espanjassa kolmella tuotantopaikallaan: Barcelonassa, El Prat de Llobregatissa ja Martorellissa. Se on myös maan suurin teollinen T&K-sijoittaja, ja sen osuus Espanjan bruttokansantuotteesta on noin 1 %. Yritys perusti oman tutkimus- ja kehityskeskuksensa vuonna 1975. Tekninen keskus, joka juhlii tänä vuonna 50-vuotispäiväänsä, on mahdollistanut kehittää itsenäisesti autoja. Ensimmäinen täysin siellä kehitetty malli oli 1200 Sport eli "Bocanegra".
Teknisen keskuksen yhteyteen avattiin vuonna 2007 myös Design Centre. Se on yksi maailman moderneimmista ja ainoa Espanjassa toimiva autojen muotoilukeskus, jossa käydään läpi koko suunnitteluprosessi.
Toinen askel kohti sähköistä tulevaisuutta on akkujen kokoonpanotehdas, jonka rakentaminen alkoi vuonna 2023. 300 miljoonan euron investoinnilla ja yli 500:lla uudella työpaikalla tämä laitos, jossa PowerCon Sagunton gigatehtaan kennot kootaan, on osa Future: Fast Forward -hanketta. Tämän Volkswagen-konsernin ja SEAT S.A.:n johtaman hankkeen tavoitteena on tehdä Espanjasta Euroopan sähköisen liikkuvuuden keskus. Kokonaisuudessaan kyseessä on maan historian suurin teollinen investointi: 10 miljardia euroa.
Liikkuvia ikoneita
Muotoiluun ja teknologiaan sitoutumisensa ansiosta SEAT S.A. on lanseerannut 77 mallia – eri versioita ja sukupolvia – 75 vuoden aikana. Todellisia klassikoita ovat mm. SEAT 600, liikkuvuuden demokratisoinnin symboli, ja SEAT Ibiza, jota on toimitettu asiakaille yli kuusi miljoonaa kappaletta viiden sukupolven ja 41 vuoden ajan, mikä tekee siitä automerkin kaikkien aikojen myydyimmän mallin. Myös SEAT Leon, neljä sukupolvea ja 26 vuotta kompaktien luokassa, ja SEAT Arona, Espanjan myydyin SUV-malli, ovat kirjoittaneet historiaa.
Ja sitten on tietysti CUPRA. Vuonna 2018 SEAT S.A:sta tuli kahden brändin yhtiö. Uusi automerkki syntyi haastamaan markkinoita ja on mullistanut autoteollisuuden: seitsemän mallia seitsemässä vuodessa ja yli 800 000 myytyä autoa maailmanlaajuisesti.
Tänään molempien merkkien malleja liikkuu teillä yli 70 maassa – Meksikosta Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Yritys vie yli 80 % tuotannostaan ulkomaille. Ensimmäinen vienti tehtiin vuonna 1965 Kolumbiaan. Vuonna 1986 yrityksestä tuli osa Volkswagen-konsernia, maailman johtavaa autoteollisuusryhmää.
Ihmiset vievät yritystä eteenpäin
Tällä hetkellä SEAT S.A.:lla on 14 281 työntekijää, jotka rakentavat liikkuvaa tulevaisuuttamme. 75 vuoden aikana yhteensä 78 662 ihmistä on jättänyt jälkensä yritykseen intohimollaan ja työllään. Tähän panokseen liittyy myös vuonna 1957 perustettu oppisopimuskoulu, jossa panostetaan parhaisiin kykyihin. Siellä on koulutettu yli 3 000 opiskelijaa sen 68-vuotisen historian aikana.
Yritys on aina pitänyt tiimejään tärkeimpänä voimavaranaan. Tästä syystä SEAT S.A. on vuodesta 2023 lähtien toteuttanut historian kunnianhimoisinta koulutusohjelmaansa – pelkästään vuonna 2024 annettiin yli 170 000 tuntia koulutusta.
SEAT S.A. on ollut osa ihmisten arkea sukupolvien ajan – perhematkoja, ensimmäisiä ajokokemuksia, muistoja, valokuvia, lauluja ja elokuvia. Mutta yrityksen sitoutuminen yhteiskuntaan on ulottunut vielä pidemmälle. Vuoden 2020 COVID-19-kriisin keskellä yritys ei tuhlannut aikaa, vaan muutti nopeasti SEAT Leonin tuotantolinjan hengityskoneiden valmistukseen ja osallistui väestön rokottamiseen viranomaisten kanssa. Nyt yritys on perustanut SEAT CUPRA -säätiön, jonka tavoitteena on tukea nuoria ja edistää dynaamisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.
Edessä on vielä monia kilometrejä tällä innostavalla matkalla, kehittyen ja edeten yhdessä ihmisten kanssa ja heitä varten. Yritys tekee yhä historiaa luomalla tulevaisuutta – joten kohti seuraavia vuosia, SEAT S.A.!
Historiaa tekevät luvut ja saavutukset:
- 77 lanseerattua mallia
- SEAT: 20 590 594 valmistettua autoa
- CUPRA: 938 451 valmistettua autoa
- Työllistänyt 78 662 työntekijää
- Vuonna 1953 valmistettiin 5 autoa päivässä, nyt 3 200 autoa päivässä
AutoBild / Seat
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
BMW aikoo haastaa uutuudellaan Mercedeksen G-sarjan
Liikenneympyrässä ei edelleenkään osata ajaa oikein - tässä syy
Näitä autoja nuoret ostavat
Kiinalaisvalmistaja esitteli superhalvan täyssähköisen ”smurffiauton” - katso kuvat
Veho aloittanut tyytyväisenä kiinalaisen BYD:n myynnin
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Sähköautojen myynnin kasvu maailmalla hidastui heinäkuussa
Syksyn hämärä saapuu – tarkista autosi valot ja lasit
Moottorin parivertailussa vanha Toyota Prius ja uusi Toyota Corolla – kuinka paljon hybriditekniikka on kehittynyt?
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
SystemDekin paluu
Puuseppä, taiteilija Minja Kolehmainen: ”Olen oppinut nomadielämän aikana elämän merkityksellisyyden ja sen, miten vähällä ihminen oikeasti pärjää”
Kylmän tyylikästä! Alumiini terävöittää sisustuksen
Lockwood Loudspeakers, 95 v.
Perlistenin uusi A-sarja
FiiOn aktiivikaiuttimet
Torvikaiuttimia Japanista
Pro-Ject liikkuville musiikin ystäville
AVIDin EVO-kaiutinsarja täydentyy
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
KOEAJOT
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
... Lisää
FOKUS MEDIA
SystemDekin paluu
Puuseppä, taiteilija Minja Kolehmainen: ”Olen oppinut nomadielämän aikana elämän merkityksellisyyden ja sen, miten vähällä ihminen oikeasti pärjää”
Kylmän tyylikästä! Alumiini terävöittää sisustuksen
Lockwood Loudspeakers, 95 v.
Perlistenin uusi A-sarja
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
BMW aikoo haastaa uutuudellaan Mercedeksen G-sarjan
Liikenneympyrässä ei edelleenkään osata ajaa oikein - tässä syy
Näitä autoja nuoret ostavat
Kiinalaisvalmistaja esitteli superhalvan täyssähköisen ”smurffiauton” - katso kuvat
Veho aloittanut tyytyväisenä kiinalaisen BYD:n myynnin
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Sähköautojen myynnin kasvu maailmalla hidastui heinäkuussa
Syksyn hämärä saapuu – tarkista autosi valot ja lasit
Moottorin parivertailussa vanha Toyota Prius ja uusi Toyota Corolla – kuinka paljon hybriditekniikka on kehittynyt?
Autoalan vakiosopimusehdot uudistuvat – tavoitteena selkeyttää kuluttajasopimuksia ja vähentää erimielisyyksiä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Suomen edullisin auto on Euroopan ostetuin
Tutkimus: Täyssähköisen Mercedec-Benz CLA:n hiilijalanjälki 40 prosenttia pienempi kuin edeltävässä mallissa
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Kattavat kestävyystestit todiste Kia EV4:n akun suorituskyvystä
Polestar laajentaa Suomessa
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Näitä autoja nuoret ostavat
Porschelta uudet Taycan ja Cayenne Black Edition -mallit
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL