Etanoliautoilu on Suomessa melko lapsen kengissä - syy on verotuksessa.
Shutterstock
Ranskassa on jo 400 000 etanoliautoa – miksi Suomessa ei olla päästy kehitykseen mukaan?
Etanoliautoilun suosio kasvaa vauhdilla Ranskassa. Vuoden 2024 lopussa siellä oli liikenteessä jo 400 000 etanolikäyttöistä autoa, joista noin 150 000 tehdasvalmisteista ja 250 000 jälkikäteen päivitettyä entistä bensiiniautoa.
Kasvu on ollut nopeaa – E85:n käyttö on noin viisinkertaistunut vuoden 2018 jälkeen, jolloin bensiiniautojen päivittäminen etanolille sallittiin.
Etanoliautoilun suurin potentiaali liittyy olemassa olevan bensiiniautokannan päivittämiseen. Päästövähennystavoitteisiin ei tulla pääsemään pelkästään uusien vähäpäästöisten autojen ostamisella, vaan erityisesti Suomessa, jossa autokanta on vanhaa ja uusiutuu hitaasti, on välttämätöntä puuttua myös olemassa olevan autokannan päästöihin.
Tähän etanolipäivitykset ovat erinomainen keino, koska ne ovat yksittäiselle autoilijalle kaikista halvin tapa vähentää oman autoilunsa päästöjä. Alle tuhannen euron investoinnilla bensiiniauton päästöt laskevat jopa 80 prosenttia. Etanolipäivitykset ovat myös yhteiskunnalle edullisin keino saavuttaa päästövähennyksiä liikenteessä.
Ranskassa noudatetaan samaa EU-sääntelyä kuin Suomessakin, mutta Suomen teillä etanolikäyttöisiä autoja liikkuu vasta noin 15 000. Miksi Suomessa ei siis olla päästy tähän kehitykseen mukaan?
”Suomessa etanoliautoilun suosion kasvua on rajoittanut kaksi tekijää: vuoteen 2023 asti muutoskatsastaminen oli käytännössä mahdollista vain yli 15-vuotiaille autoille, mikä rajasi käyttöautot potentiaalin ulkopuolelle. Onneksi uusi Traficomin määräys poisti tämän esteen ja nyt aivan kaikki autot saa päivittää bioetanolikäyttöisiksi,” kertoo Etanoliautoilijat ry:n toiminnanjohtaja Antti Grönlund.
Suurin ero Ranskaan on kuitenkin taloudellisissa kannusteissa. Kun otetaan huomioon kulutuksen kasvu, Suomessa E85:llä ajamalla pääse kyllä säästön puolelle mutta ero ei ole riittävän suuri. Ranskassa E85 maksaa huoltoasemalla keskimäärin 0,78 euroa litralta, bensiinin ollessa samaa hintaluokkaa Suomen kanssa. Hintaero tulee verotuksesta: Suomessa E85:ssä on valmisteveroa noin 50 senttiä litralta, kun se Ranskassa on 12 senttiä.
”Tämä olisi täysin mahdollista toteuttaa myös Suomessa. Nyt on käynnissä liikenteen verotuksen uudistaminen, ja sen yhteydessä pitäisi vahvistaa kannusteita siirtyä fossiilisista uusiutuviin polttoaineisiin. Nykyinen malli ei sitä tee – etanoliautoa verotetaan kuin bensiiniautoa, vaikka päästöt ovat jopa 80 prosenttia pienemmät. Kyse on teknologianeutraliteetista, päästövähennyksiin pitäisi kannustaa samalla tavalla riippumatta siitä millä teknologialla ne saavutetaan,” vetoaa toiminnanjohtaja Grönlund.
Etanolin kannalta verotukseen tulisi tehdä kaksi olennaista muutosta – E85:n valmisteveron laskeminen Ranskan tasolle ja vuotuisen ajoneuvoveron puolittaminen, kun bensiiniauton muutoskatsastaa etanolikäyttöiseksi. Ruotsissa on jo sellainen ajoneuvoveromalli, jossa uusiutuvan polttoaineen hiilidioksidigramman verotusarvo on puolet fossiilisesta.
”Näillä muutoksilla etanolilla ajamisesta tulisi jokaiselle autoilijalle kannattavaa ja päästäisiin varmasti Ranskan kanssa samalle kasvu-uralle”, vakuuttaa Grönlund.
AutoBild / Etanoliautoilijat ry
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Zaptec Go -latausyksikkö on yhteensopiva kaikkien Polestar-mallien kanssa, mukaan lukien Polestar 3- ja Polestar 4 -mallit.
Polestar
Zaptec Go -latausyksikkö on yhteensopiva kaikkien Polestar-mallien kanssa, mukaan lukien Polestar 3- ja Polestar 4 -mallit.
Polestar
Ioniq 6 menestyi latausvertailussa mainiosti
Hyundai
Ioniq 6 menestyi latausvertailussa mainiosti
Hyundai
Auto-Bon Oy on yksi Suomen suurimmista autonmaahantuontiyrityksistä. Se edustaa Suomessa ja Baltiassa maailman neljänneksi suurimman autonvalmistajan eli Stellantiksen Alfa Romeo-, Citroën, DS Automobiles-, Fiat-, Fiat Professional-, Jeep-, Opel- ja Peugeot-brändejä. Merkkien tuotevalikoimassa on tälläkin hetkellä Suomessa yhteensä yli 30 sähköautomallia.
Stellantis
Auto-Bon Oy on yksi Suomen suurimmista autonmaahantuontiyrityksistä. Se edustaa Suomessa ja Baltiassa maailman neljänneksi suurimman autonvalmistajan eli Stellantiksen Alfa Romeo-, Citroën, DS Automobiles-, Fiat-, Fiat Professional-, Jeep-, Opel- ja Peugeot-brändejä. Merkkien tuotevalikoimassa on tälläkin hetkellä Suomessa yhteensä yli 30 sähköautomallia.
Stellantis
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Auto Bild 4/2025 on kaupoissa
Uusi DS N°8 tarjoaa jopa 750 km sähköisen toimintamatkan
Renault 5 Turbo 3E – maailman ensimmäinen minisuperurheiluauto
Kialle neljä arvostettua iF Design Award -palkintoa
Autoala uskoo kasvuun – toimia tarvitaan Suomessa ja EU:ssa
Uuden Hyundai IONIQ 9:n myynti alkaa
Alpine A110 ensi kertaa myynnissä Suomessa
Kia EV4 esittelyssä AUTO 25 & Mobility -tapahtumassa Helsingissä
Mitsubishi Outlander PHEV esittelyssä ja koeajettavissa AUTO 25 & Mobility -tapahtumassa
Volvo on Suomen vastuullisin automerkki jo neljättä vuotta peräkkäin
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Honda ZR-V Hybrid Advance: Nuorekas täydennys
Koeajossa BMW iX1 xDrive30 Charged Plus: Pettämättömällä tyylillä
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
Koeajossa Honda e:NY1 Advance: Periaatteessa loistava
Koeajossa Porsche Cayenne E-Hybrid Coupé: Ajoon hiottu
Koeajossa Renault Clio E-Tech Hybrid 145 techno: Talous edellä
Koeajossa Mazda MX-5 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Kirkkain tähti viidestä
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
JICOn businessluokka
Valaise hifiäänesi
Miespolvet vaihtuvat
Graham Phantom III SE -äänivarsi
Tove Janssonin veljentytär, Moomin Charactersin Sophia Jansson: ” Elämäni on ollut myllerrystä, mutta saarelle olen aina voinut palata ja tuntea, että tämä pysyy ”
AC/DC-levysoitin
Pihla-Marian perheen unelmakoti Sveitsissä pellavatehtaan kyljessä
Audio Researchin hienoin vahvistin
Koksu takabassoilla
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
FOKUS MEDIA
JICOn businessluokka
Valaise hifiäänesi
Miespolvet vaihtuvat
Graham Phantom III SE -äänivarsi
Tove Janssonin veljentytär, Moomin Charactersin Sophia Jansson: ” Elämäni on ollut myllerrystä, mutta saarelle olen aina voinut palata ja tuntea, että tämä pysyy ”
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusi DS N°8 tarjoaa jopa 750 km sähköisen toimintamatkan
Renault 5 Turbo 3E – maailman ensimmäinen minisuperurheiluauto
Kialle neljä arvostettua iF Design Award -palkintoa
Autoala uskoo kasvuun – toimia tarvitaan Suomessa ja EU:ssa
Uuden Hyundai IONIQ 9:n myynti alkaa
Alpine A110 ensi kertaa myynnissä Suomessa
Kia EV4 esittelyssä AUTO 25 & Mobility -tapahtumassa Helsingissä
Mitsubishi Outlander PHEV esittelyssä ja koeajettavissa AUTO 25 & Mobility -tapahtumassa
Volvo on Suomen vastuullisin automerkki jo neljättä vuotta peräkkäin
Työsuhdeautot sähköistyvät vauhdilla
LUETUIMMAT
Yleinen hybridiautoilla ajavien virhe voi aiheuttaa käynnistysongelmia talvipakkasilla
Sähköautolla ja polttomoottoriautolla 1 000 km Lappiin – Volkswagen vertaili ajoaikaa ja kustannuksia
Tällaisia autoja yli 65-vuotiaat ostavat
Uusi suomalainen innovaatio ravistelee vaihtoautojen kauppaa
Hyundai IONIQ 5 uudistuu ‒ myös hinnaltaan
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
Mitsubishin uusi tulokas suosikkiluokkaan on Grandis
Peugeot vyöryttää sähköautoja maailmalle
Nopeammin ja pidemmälle kuin yhdelläkään Volvolla aikaisemmin: uusi ES90 lisää toimintamatkaa ja latausnopeutta
XPENG avasi myymälän Helsinkiin - uuden sähköautomerkin premium-autolla 52 minuutin latauksella Helsingistä Lappiin
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI
Autolainan merkitys taloudellisessa päätöksenteossa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi