Marko Hovinmäki.
Työautoilu vihertyy vauhdilla – verokohtelu laahaa perässä
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n tuore työmatkustuskysely paljastaa, että alan ammattilaisten työtehtävissä käyttämien autojen käyttövoimat ovat vihertyneet, mutta alueelliset erot ovat suuria.
Autoilun verokohtelu ei myöskään vastaa työn arkea eikä tue siirtymää vähäpäästöisempään työmatkustamiseen.
Sähköautojen osuus myynnin ja markkinoinnin ammattilaisilla on kolmessa vuodessa yli nelinkertaistunut vuoden 2022 neljästä prosentista tämän vuoden 18 prosenttiin. Hybridejä käyttää työmatkustamisessa jo 30 prosenttia vastaajista, kun vielä kolme vuotta sitten vastaava osuus oli 22 prosenttia. Samalla bensiinin käyttö on vähentynyt 14 prosenttiyksikköä. Diesel pitää edelleen pintansa erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa.
– Valtaosa kyselyymme vastanneista työskentelee myyntitehtävissä ja tekee työtä aktiivisesti asiakasrajapinnassa. Tämän vuoksi työmatkustamista on paljon, joten luotettava ja turvallinen auto on välttämätön. Lisäksi ympäristönäkökulma on ammattilaisillemme yhä tärkeämpi auton valintakriteeri, MMA:n puheenjohtaja Marko Hovinmäki korostaa.
Asuinalue vaikuttaa suuresti työajoneuvon käyttövoimaan
Sähköistymisen vauhti vaihtelee paljon eri puolilla maata. Täyssähköautot ovat yleisimpiä pääkaupunkiseudulla, missä niitä käyttää jo yli viidennes (22 %) autoa työajoissaan käyttävistä vastaajista. Itä- ja Pohjois-Suomessa sähköautojen käyttö on harvinaisempaa.
– Moni kyselyymme vastanneista koki, että sähköautot eivät ole työarjessa toimiva vaihtoehto erityisesti maaseudulla asuville tai ammattilaisille, jotka ajavat pitkiä matkoja. Positiivinen yllätys on kuitenkin, että jo lähes puolella autolla pääosin työmatkansa tekevillä on auton latausmahdollisuus työpaikalla, Hovinmäki kertoo.
Työpaikalla auton lataus onnistuu helpoimmin pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla, kun taas yli 60 prosentilla Itä- ja Pohjois-Suomessa työautoa käyttävillä ei ole tähän mahdollisuutta. Vajaalla neljänneksellä kaikista vastaajista on kotiin asennettu latauspiste, mutta alueelliset erot näkyvät myös tässä.
– Ilahduttava tulos on, että viidennes niistä vastaajista, joilla on kotona latauspiste, on saanut työnantajalta taloudellista tukea asennuskustannuksiin. Tässä olisi työnantajille erinomainen erottumisen paikka ja mahdollisuus kohottaa työnantajaprofiiliaan, nostaa Hovinmäki esiin.
Verotus koetaan epäoikeudenmukaiseksi – muutosta kaivataan
Verotus nousi kyselyssä voimakkaasti esiin huolenaiheena. Vain 38 prosenttia työmatkoihin pääosin autoa käyttävistä vastaajista kokee, että verovapaa kilometrikorvaus kattaa auton todelliset käyttökustannukset.
Erityisesti dieselveroa pidetään vanhentuneena ja epäoikeudenmukaisena. Monien mukaan se rankaisee juuri niitä ammattilaisia, jotka ajavat työnsä vuoksi eniten ja joille sähköauton käyttö ei ole vielä realistinen vaihtoehto.
– On kohtuutonta, että valtakunnallisesti yhtenäinen verotus johtaa käytännössä eriarvoisuuteen, kun esimerkiksi sähköauton käyttöön liittyvät edellytykset vaihtelevat suuresti alueittain, painottaa Hovinmäki.
Avoimissa vastauksissa esitettiin useita ehdotuksia autoilun verotuksen kehittämiseksi. Esille nousivat muun muassa käyttövoimaveron poistaminen ja verotulojen kohdentaminen tieinfrastruktuurin ylläpitoon. Tiestön kunto on tärkeä osa turvallisuutta, mikä korostuu paljon työssä ajavilla. Erityisesti työssä käytettäville ajoneuvoille toivottiin verohelpotuksia.
– Jotta siirtymä vähäpäästöiseen työautoiluun onnistuu kaikkialla Suomessa, on tärkeää, että myös verotus kehittyy tasapuolisesti ja työntekoa tukevalla tavalla. Erityisesti paljon ajavien ammattilaisten kustannusrakenne on tällä hetkellä liian raskas, Hovinmäki tiivistää.
AutoBild / MMA
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Kia EV3 on vuoden auto 2025
Kia EV3 on vuoden auto 2025
Talvi aiheuttaa pieniä haasteita sähköauton latauksessa
Talvi aiheuttaa pieniä haasteita sähköauton latauksessa
Renaultin pieni paholainen.
Renaultin pieni paholainen.
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Polestar laajentaa Suomessa
Kattavat kestävyystestit todiste Kia EV4:n akun suorituskyvystä
Millainen autonostaja olet? Tutkimuksessa paljastui neljä eri tyyppiä
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Liian moni laiminlyö turvavyön käytön linja-autossa
Kialle viisi Red Dot Award -tunnustusta mukaan lukien korkein ”Best of the Best”
Ylellinen latolöytö Mäntsälästä – Mercedes-Benz 300 SEL vm. 1968
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Cambridge Audiolta uusi päätevahvistin
Pro-Jectin uusi striimerivahvistin
FiiOn aktiivikaiuttimet
Tasokas verkkokytkin Singaporesta
O tempora, o mores
Wharfedalen uusi evoluutio
Pro-Ject liikkuville musiikin ystäville
Elipsonin uudet fasetit
Uutta Yorkshiresta
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
KOEAJOT
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Polestar laajentaa Suomessa
Kattavat kestävyystestit todiste Kia EV4:n akun suorituskyvystä
Millainen autonostaja olet? Tutkimuksessa paljastui neljä eri tyyppiä
Liian moni laiminlyö turvavyön käytön linja-autossa
Kialle viisi Red Dot Award -tunnustusta mukaan lukien korkein ”Best of the Best”
Ylellinen latolöytö Mäntsälästä – Mercedes-Benz 300 SEL vm. 1968
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Uusi sähköautojen maailmanennätys – yhdellä latauksella ajettiin ”Helsingistä Lappiin”
Joka kolmas suomalainen ajaa, vaikka ei olisi ajokunnossa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Polestar 7 tulossa – yhteistyössä Volvon kanssa
Suomen edullisin auto on Euroopan ostetuin
Tutkimus: Täyssähköisen Mercedec-Benz CLA:n hiilijalanjälki 40 prosenttia pienempi kuin edeltävässä mallissa
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Hyundai lanseeraa oman sähköauton hankintatuen
Uudistunut Toyotan täyssähköinen bZ4X -mallisto laajenee uudella, edullisella malliversiolla
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Porschelta uudet Taycan ja Cayenne Black Edition -mallit
Uusi 5-paikkainen sähköavolava-auto tulee Suomeen
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL