Säästät selvää rahaa vanteissa, kun pidät hyvää huolta vanhoista uusien hankkimisen sijaan.
Henri Posa
Näin saat vanhat vanteet uuteen uskoon
Vanteiden ehostaminen edustavaan kuntoon on vaihtoehto uusien vanteiden hankinnalle.
Autokuume kohoaa kesällä helposti korkeaksi, ja siihen saa pientä helpotusta hankkimalla uudet vanteet. Kaikkein halvimmat tarvikevanteet eivät kuitenkaan välttämättä vastaa laadultaan alkuperäistä, ja kalliimmat vannesarjat maksavat suuria summia.
Säästöä syntyy kunnostamalla vanhat vanteet uuteen uskoon. Vanhaan vannemalliin kyllästyttyään voi etsiä internetin myyntipalstoilta käytettyjä vanteita, jotka voivat jopa olla merkin jostakin toisesta automallista. Käytetty tuote ei kuitenkaan ole uudenveroinen, joten jotakin on tehtävä.
Pienellä vaivannäöllä voi saavuttaa suuria tuloksia. Toisinaan pelkkä huolellinen puhdistus ja vahaus saattavat riittää palauttamaan vanteiden alkuperäisen komean kiillon. Suurempi muutos on saavutettavissa väliaikaisesti kumimaalilla ja pysyvästi maalauttamalla vanteisiin uusi pinta.
Tavallinen vannepesuaine sekä hellävarainen pesuväline ovat paras tapa aloittaa vanteiden puhdistus, mutta se ei välttämättä vielä riitä täysin puhtaaseen lopputulokseen.
Henri Posa
Oikeasti puhtaaksi
Vanteista saa toki merkittävästi siistimmät millä tahansa autotarvikeliikkeistä saatavalla vannepesuaineella. Aine levitetään vanteen pintaan, annetaan vaikuttaa hetken ajan ja huuhdellaan puhtaaksi. Huomattavasti paremman lopputuloksen saa auttamalla pesuaineen vaikutusta mekaanisella puhdistuksella eli esimerkiksi pehmeällä vanneharjalla tai pesukintaalla hellästi hankaamalla.
Harvoin tämä kuitenkaan riittää oikeasti puhtaaseen lopputulokseen. Vanteiden sisäpinnoille kiinni palanut jarrupöly ja pitkään kuivunut maantiepiki vaativat hieman enemmän vaivannäköä ja ennen kaikkea oikeat puhdistusvälineet. Lähtökohtaisesti kaikki on kuitenkin puhdistettavissa.
Pien- ja raudanpoistoaineet ovat tarpeen, kun tavoitellaan todella puhtaita vanteita. Pienpoistoaineita on erittäin hyvin saatavilla, mutta raudanpoistoaineita ei valitettavasti löydy vielä kaikista autotarvikeliikkeistä. Molempia kuitenkin tarvitaan, sillä ne tehoavat täysin erilaiseen likaan.
Vannepesuaineen annetaan vaikuttaa hetki, jonka jälkeen koko vanne käydään lian irrottamiseksi läpi pesuvälineellä.
Henri Posa
Useampi käsittely pinttyneille
Käyttöperiaate näille on kuitenkin sama. Aine levitetään pintaan, ja sen annetaan vaikuttaa. Tehoa voi avittaa hankaamalla hellävaraisesti kintaalla tai pehmeällä harjalla. Lopuksi aine huuhdellaan, ennen kuin se ehtii kuivua. Pahasti pinttyneet vanteet saattavat vaatia useamman käsittelyn.
Jos vanne tuntuu karhealta vielä näidenkin käsittelyjen jälkeen, niin avuksi voi ottaa autonhoitokäyttöön tarkoitetun puhdistussaven (englanniksi clay). Sitä liu’utetaan pinnalla savelle tarkoitetun liukasteen avittamana, jolloin saven synnyttämä kitka irrottaa lian. Kaikkein viimeisin vaihtoehto on vannehappo, jonka kanssa tulee olla erittäin varovainen. Näissä tilanteissa tosin harvoin on enää mitään menetettävää.
Puhtaalle vanteelle voi levittää esimerkiksi jonkin AIO-tuotteen (All-In-One), joka nimensä mukaisesti hoitaa kaiken kerralla. Se siis hioo ja peittää naarmuja sekä suojaa pinnan. Näin saa helposti varsin hyvännäköisen lopputuloksen. Pidempikestoisen suojan saa vanteille tarkoitetuilla -, jotka eivät sisällä hiovia tai peittäviä ominaisuuksia.
Kumimaalilla uutta väriä
Ensimmäinen vaihe, eli edellä mainitut pesut, kannattaa suorittaa huolellisesti, vaikka aikomuksena olisikin vaihtaa vanteiden väriä kumimaalilla. Samalla on mahdollista tarkistaa vanteiden todellinen tila esimerkiksi naarmujen suhteen. Kumimaalikin tarttuu oikein puhtaalle pinnalle, eikä lika sitten jatka pinttymistä kumimaalin alla.
On tärkeää huuhdella vanne huolellisesti pesuainejäämistä, ennen kuin pesuaine ehtii kuivumaan mistään kohdasta.
Henri Posa
Kumimaalia on jo hyvin saatavilla kaupoista, sillä se ei ole enää uunituore uutuus. Kumimaali luo vanteen päälle kumimaisen kerroksen, joka on helposti poistettavissa repimällä. Näin alkuperäinen pinta saadaan aina palautettua, eikä mitään pysyvää vahinkoa satu edes maalauksen epäonnistuessa.
Kumimaali suihkutetaan kuivalle ja puhtaalle vanteelle useana ohuena kerroksena, kunnes riittävä peittävyys on saatu aikaan. Suositeltavaa on vetää todella monta kohtuullisen ohutta kerrosta, sillä näin vältetään valumat, ja toisaalta paksu kerros kumimaalia on helpompi poistaa, kun sen aika koittaa. Alkuun epätasainen jälki saattaa hirvittää, mutta se tasoittuu kerrosten myötä.
Mitään riskiä kumimaalin kokeilemisessa ei ole, koska se on revittävissä pois pinnasta. Aikaa toki palaa hieman hukkaan huonon lopputuloksen tapauksessa. Kumimaalien värivalikoima on kohtuullisen laaja, mutta se painottuu tavallisimpiin vanneväreihin ja kirkkaisiin erikoisväreihin. Kumimaalia on saatavilla usealta eri valmistajalta, joten myös värikarttoja on useampia.
Kumimaali on poistettavissa kulmasta irti rapsuttamalla ja sen jälkeen tasaisesti vetämällä.
Henri Posa
Hiekkapuhallus ja pulverimaalaus
Jos vanteen lakkapinta on jo osittain hilseillyt irti vanteesta, niin on tarpeen tarttua konkreettisempiin keinoihin. Sama tilanne on vastassa syvien kanttikivivaurioiden tapauksessa. Tällöin eräs kokonaistaloudellisimmista vaihtoehdoista on jauhemaalaus.
Myös pulverimaalauksena tunnettu jauhemaalaus vaatii kuitenkin sopivat pohjatyöt. Vanne puhdistetaan vanhasta maalista esimerkiksi soodalla tai hiekalla puhaltamalla. Luonnollisesti on myös tarpeen korjata mahdolliset pienet vauriot – olettaen, että vanteet eivät ole kierot. Tämä tehdään tavallisesti alumiinivanteille soveltuvalla pakkelilla.
Pohjatöiden jälkeen vanne lämmitetään uunissa. Jauhemaali ruiskutetaan lämpimän vanteen pintaan sähköistä varausta hyödyntäen, jonka jälkeen vanne palaa uuniin. Jauhemaali sulaa uunissa vanteen pintaan. Kaikki tämä työ on ostettavissa edullisimmillaan noin 200 euron hintaan yhtä kokonaista vannesarjaa kohti. Siihen hintaan on turha haaveilla uudesta laadukkaasta vannesarjasta.
Paras lopputulos saadaan jauhemaalaamalla pohja ja levittämällä päällimmäinen pinta ruiskumaalilla. Näin yhdistyy pulverimaalin sitkeys sekä ruiskumaalin naarmuuntumisensieto. Usein laadukkaat vanteet onkin maalattu juuri näin. Lakkaus kuitenkin nostaa kokonaiskustannusta merkittävästi ja jää näin ollen kunnostuksen yhteydessä usein tekemättä.
Henri Posa
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Käytettynä maahantuotujen henkilöautojen päästöt laskeneet historiallisen alas – tässä syyt
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusien autojen kauppa sakkaa edelleen pahasti
Mercedes-Benz W124-mallisarja täyttää 40 vuotta: Edistyksellinen mallisarja debytoi vuonna 1984
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Vuoden Auto Suomessa 2025 yleisöäänestys - myös autoileva yleisö pääsee valitsemaan oman suosikkinsa!
Rolls-Royce Phantom Goldfinger: 18 ja 24 karaatin kultaa - tietenkin James Bondin tyyliin!
Toyota: Julkaisi tarkastuskampanjan
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Tesla investoi edelleen Suomeen: Uudet Tesla Centerit Turun ja pääkaupunkiseudulle – sekä lisää Mobile Service -ajoneuvoja
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
Koeajossa Lexus RX 450h+ AWD A Executive: Jyhkeä ilmestys
Koeajossa Mitsubishi ASX 1.3 MHEV Intense AT: Salaneuvos
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Virtasuotimia Virosta
Hybridivahvistin digitoituu
Stereo Box E
Muotoilija Eemeli Sahimaa luottaa vanhoihin työkaluihin
Näyttelijä Ella Pyhältö: Joulu alkaa näyttämöltä
Kaiuttimet selin nurkassa
Koaksiaali sateessa
Kolme sukupolvea saman katon alla upouudessa talossa
47-neliöinen kaksio sai New Yorkin ilmettä ja sisustustakan
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Käytettynä maahantuotujen henkilöautojen päästöt laskeneet historiallisen alas – tässä syyt
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusien autojen kauppa sakkaa edelleen pahasti
Mercedes-Benz W124-mallisarja täyttää 40 vuotta: Edistyksellinen mallisarja debytoi vuonna 1984
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
KOEAJOT
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Käytettynä maahantuotujen henkilöautojen päästöt laskeneet historiallisen alas – tässä syyt
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusien autojen kauppa sakkaa edelleen pahasti
Toyota: Julkaisi tarkastuskampanjan
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Vuoden Auto Suomessa 2025 -finalistit selvillä
KINTO Flex: Joustava tapa ratkaista Toyota-yritysautoilutarpeet
Hyundai: Esittelee täysin uuden Hyundai Ioniq 9 SUV:n lounge-tyylisen sisätilan
Tesla Cybercab: Esillä valikoiduissa Tesla Storeissa
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
LUETUIMMAT
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Uusi kiinalainen katumaasturi rantautui Suomeen – omaa jopa 100 kilometrin sähköisen toimintamatkan
Suzuki eVitara: Tällainen on Suzukin ensimmäinen täyssähköauto, joka tulee markkinoille etu- ja nelivetoisena
Mitsubishi Outlander -katumaasturi: Täysin uuden mallin Suomen-hinnat julkistetaan vielä syksyn aikana
Alfa Romeo Junior: Tarjolla kuppi-istuimet – ja toimintamatkaa jopa 410 kilometriä
Uusi Audi A5 -perhe: Suorituskykyistä kevythybriditeknologiaa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI
Rahan säästäminen vertailemalla eri lainavaihtoehtoja
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI