Takavalojen ja huomiovalojen käyttö on syytä hallita.
Pekka Virtanen
Taka- ja huomiovalot haltuun! Näin käytät niitä oikein
Melkoisessa osassa uusista autoista on mahdollista säätää huomiovalojen toimintaa ohjaavan hämärätunnistimen herkkyyttä. Pimeäperäiset autot heikentävät liikenneturvallisuutta, joten säätö kannattaa pitää ainakin syksyllä ja talvella herkimmillään.
Tässä jutussa päivitetään tietoja siitä, miten eri automerkeillä suhtaudutaan takavalojen palamiseen huomiovalojen kanssa. Täysin uutta valotietoa lienee monelle lukijalle se, että huomiovalojen toimintaa ohjaavan hämärätunnistimen herkkyyttä pystyy säätämään yllättävän monessa uudessa autossa.
Tästä liikenneturvallisuuden kannalta tärkeästä ominaisuudesta ei ole juurikaan kerrottu – autoihin liittyvässä uutisoinnissa on tärkeämpää huomiovalojen ulkonäkö kuin niiden toiminta.
Huomiovalot, joista käytetään myös nimitystä päiväajovalot, ovat tätä päivää. Käytännössä kaikissa uutena myytävissä autoissa on vähintäänkin halogeenipolttimoin toteutetut huomiovalot. Vallitseva trendi on kuitenkin se, että huomiovalot muodostuvat valodiodeista.
Led-tekniikka mahdollistaa automallien etuilmeen yksilöimisen. Ledeillä toteutetut huomiovalot voittavat halogeenihuomiovalot yleensä sekä näyttävyydessä, energiatehokkuudessa että valotehossa. Jälkimmäisen ominaisuuden varjopuoli on se, että huomiovalot valaisevat niin tehokkaasti, että kuljettaja ei välttämättä huomaa ajavansa ”väärillä” valoilla.
Merkittävin ledeihin liittyvä heikkous on se, että ne tuottavat niin vähän lämpöä, että pöllyävä lumi muuraa led-takavalot herkästi umpeen.
Huomiovalojen lainsäädännöstä
Huomiovalolainsäädäntöön liittyvä heikkous liittyy puolestaan taka- eli parkkivalojen palamiseen. Alkuperäinen, Suomen kannalta todella huono päätös oli, että takavalot eivät saaneet palaa huomiovalojen kanssa. Suomessa ei kuitenkaan ole missään vaiheessa kielletty myymästä/käyttämästä autoja, joissa takavalot on kytketty palamaan huomiovalaisinten kanssa.
Takavalottomuutta perusteltiin polttoaineen säästymisellä. Samaan säästöajatukseen kuului myös se, että huomiovaloilla ajettaessa sekä mittarivalot että rekisterikilven valot olivat pimeänä. Varsinkin led-tekniikalla toteutetut takavalot kuluttavat niin vähän energiaa, että takavalottomuudella säästetään varsin olemattomasti polttoainetta.
E-sääntöä muutettiin varsin nopeasti, ja nykyisin takavalot saavat palaa huomiovalojen kanssa.
Automaattisella valojen ohjauksella varustetussa autossa ajovalojen palaminen näkyy mittaristossa tai kytkimen yhteydessä olevasta (vihreästä) merkkivalosta.
Pekka Virtanen
Takavalot tavaramerkkinä
Ikävä tosiasia on, että läheskään kaikki autoilijat eivät tiedä, että auton nokalla palavat ajovalojen sijasta huomiovalot. Myös se, että auton perä on huomiovaloilla ajettaessa pimeä, on monelle yllätys. Valokytkimen eri asentojen merkitys kannattaa opetella käyttöohjekirjan – ja uuden auton kohdalla autokauppiaan – avulla.
Melkoinen osa Suomessa myytävistä uusista autoista on pimeäperäisiä, sillä vain Audin ja Volvon kaikissa malleissa takavalot palavat huomiovalojen kanssa. Škodiin kytketään – joitakin malleja lukuun ottamatta – takavalot Suomessa. Tšekkimerkin lisäksi takavalot saa koodattua palamaan BMW:ssä ja Minissä, mutta tästä työstä veloitetaan.
Led-tekniikalla toteutettavien takavalojen myötä autotehtaat ovat ottamassa myös takavalot keinoksi yksilöidä autojensa ulkonäköä – ja silloinhan niiden pitää tietysti palaa. Renault aloitti tämän liikenneturvallisuuden kannalta hyvän trendin viime vuonna Talisman- ja Mégane-malleissaan.
Takavalot palavat nykyään tehdaslähtöisesti myös uudessa Al-fa Romeo Giuliassa, Citroën C3:ssa, Peugeot 3008:ssa, Seat Atecassa ja Toyota Proacessa.
Erilaisia automatiikoita
Ajovaloautomatiikka, joka sytyttää ajovalot automaattisesti auton käynnistyessä, on Dacioita ja muutaman merkin pieniä ”halpismalleja” lukuun ottamatta kaikissa autoissa.
Ajovaloautomatiikalla varustetussa autossa valokytkimen voi siis pitää koko ajan ajovaloasennolla – huomiovalot eivät silloin pala, mutta takavalot palavat. Tätä ominaisuutta kannattaa hyödyntää pimeään vuodenaikaan, jos autossa ei ole huomiovalojen automaattista ohjausta tai olosuhteet ovat sellaiset, että automatiikka ei toimi fiksusti.
Uudemmissa Kia-malleissa on eräänlaiset ”huomioparkkivalot”: kun valokytkin on parkkiasennossa, edessä palaa huomiovalot ja takana parkit. Kun auto sammutetaan, myös huomiovalot ja parkit sammuvat – parkit saa halutessaan palamaan valokytkimestä.
Autotehtaat ovat onneksi siirtymässä siihen, että takavalot palavat huomiovalojen kanssa.
Pekka Virtanen
Huomiovalot kytkeytyvät aina virran kytkemisen jälkeen päälle, kun valokytkin on auto- tai 0-asennossa. Automaattinen ajovalojen ohjaus – tai paremminkin huomiovalojen automaattinen ohjaus – tarkoittaa sitä, että huomiovaloilta siirrytään automaattisesti lähivaloille hämärän tullessa.
Huomiovalojen automaattinen ohjaus on vasta tulossa pakolliseksi varusteeksi, mutta kyseessä ei ole mistään uudesta tekniikasta. Huomiovalojen ohjaus tapahtuu hämärätunnistimen ohjaamana, ja paremmin varustelluissa autoissa ohjaukseen osallistuu myös sadetunnistin.
Hämärätunnistimen säätö monella merkillä
Jos autossa ei ole tunnistimiin perustuvaa huomiovalojen ohjausta, kuljettaja huomaa ajavansa ”väärillä” valoilla usein vasta siinä vaiheessa, kun hän ei erota mittareita. Heikoimmalla tasolla silmiin perustuva huomiovalojen ohjaus on sellaisissa autoissa, joissa mittarivalot palavat huomiovalojen kanssa.
Hämärätunnistimissa on eroja, mutta huonompikin tunnistin on parempi kuin pelkästään kuljettajan huomiokykyyn perustuva ohjaus. Tuulilasissa oleva tunnistin ei kuitenkaan kytke ajovaloja, jos lumi pöllyää auton takana. Myös sumu voi sotkea hämärätunnistimen ”aivot”, sillä valoa on tietyllä tavalla riittävästi.
Suurimmalle osalle autoilijoista on uusi tieto, että hämärätunnistimen herkkyyttä pystyy nykyään säätämään yllättävän monessa uudessa autossa. Hämärätunnistimen säätömahdollisuus löytyy kaikista tai osasta Alfa Romeon, Audin, Fiatin, Lexuksen, Mazdan, Mitsubishin, Nissanin, Seatin, Škodan, Toyotan, Volkswagenin ja Volvon malleista.
Takavalot palavat huomiovalojen yhteydessä vain harvassa automerkissä. Huomiovalojen automaattinen ohjaus puuttuu monen merkin perusvarustelusta. Jos auton takavalot eivät pala, myös koukkuun kytketyn hinattavan laitteen perä on pimeä.
Pekka Virtanen
3–5-portainen säätö löytyy yleensä monitoiminäytöltä auton asetuksista – Nissanilla säätövaihtoehdot näkyvät mittareiden välissä olevalla infonäytöllä.
Suomenkielisissä näytöissä hämärätunnistimen säädöstä käytetään muun muassa sellaisia nimityksiä kuin automaattiset ajovalot, automaattinen valonvaihto, kytkeytymisaika ja valoanturin herkkyys. Englanninkielisiä termejä ovat headlight sensor, auto headlights, twilight sensor, sensitivity for auto light ja auto light.
Säätöskaalan selkeydessä on eroja. Volkswagen-konsernin merkeillä Seatilla, Škodalla ja Volkswagenilla se on aikaisin–keskimääräisesti–myöhään. Volvon 90-sarjan autoista löytyvän säädön asteikko on yhtä ymmärrettävä myöhempi–normaali–aikaisempi. Mutta Mazdan 5-asentoisen säädön kohdalla on jo enemmän arvailun varaa, sillä vaihtoehdot ovat vaalea, keskivaalea, normaali, keskitumma ja tumma – mutta sitä vartenhan on olemassa käyttöohjekirja.
Englanninkieliset termit early (aikaisin) ja late (myöhään) eri vivahteineen ovat selviä, mutta numeroarvoihin perustuvien säätöjen kohdalla pitää turvautua ohjekirjaan. Jos autossa on hämärätunnistimen säätömahdollisuus, se kannattaa pitää ainakin syksyllä ja talvella herkimmillään.
Pekka Virtanen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
Käytettynä maahantuotujen henkilöautojen päästöt laskeneet historiallisen alas – tässä syyt
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusien autojen kauppa sakkaa edelleen pahasti
Mercedes-Benz W124-mallisarja täyttää 40 vuotta: Edistyksellinen mallisarja debytoi vuonna 1984
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Vuoden Auto Suomessa 2025 yleisöäänestys - myös autoileva yleisö pääsee valitsemaan oman suosikkinsa!
Rolls-Royce Phantom Goldfinger: 18 ja 24 karaatin kultaa - tietenkin James Bondin tyyliin!
Toyota: Julkaisi tarkastuskampanjan
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
Koeajossa Lexus RX 450h+ AWD A Executive: Jyhkeä ilmestys
Koeajossa Mitsubishi ASX 1.3 MHEV Intense AT: Salaneuvos
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Tehokas SET-putkivahvistin
Klipschin uusi jalustakaiutin
Monipuolinen kuulokevahvistin
Buchardt Audion uusi passiivikaiutin
Digitaali-digitaali-muunnin Saksasta
Arvokasta bassotoistoa
Musical Fidelityltä mm/mc-levysoitinesivahvistin
Mc-äänirasia sisäisellä stepup-muuntajalla
Oletko onnistunut selättämään kotisi tavarakaaoksen? Vastaa Koti ja keittiön kyselyyn
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
Käytettynä maahantuotujen henkilöautojen päästöt laskeneet historiallisen alas – tässä syyt
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusien autojen kauppa sakkaa edelleen pahasti
Mercedes-Benz W124-mallisarja täyttää 40 vuotta: Edistyksellinen mallisarja debytoi vuonna 1984
KOEAJOT
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Käytettynä maahantuotujen henkilöautojen päästöt laskeneet historiallisen alas – tässä syyt
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusien autojen kauppa sakkaa edelleen pahasti
Toyota: Julkaisi tarkastuskampanjan
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Vuoden Auto Suomessa 2025 -finalistit selvillä
KINTO Flex: Joustava tapa ratkaista Toyota-yritysautoilutarpeet
Hyundai: Esittelee täysin uuden Hyundai Ioniq 9 SUV:n lounge-tyylisen sisätilan
Tesla Cybercab: Esillä valikoiduissa Tesla Storeissa
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
LUETUIMMAT
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Uusi kiinalainen katumaasturi rantautui Suomeen – omaa jopa 100 kilometrin sähköisen toimintamatkan
Suzuki eVitara: Tällainen on Suzukin ensimmäinen täyssähköauto, joka tulee markkinoille etu- ja nelivetoisena
Mitsubishi Outlander -katumaasturi: Täysin uuden mallin Suomen-hinnat julkistetaan vielä syksyn aikana
Alfa Romeo Junior: Tarjolla kuppi-istuimet – ja toimintamatkaa jopa 410 kilometriä
Uusi Audi A5 -perhe: Suorituskykyistä kevythybriditeknologiaa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄT.FI
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI