Lemmikki autossa helteellä? Useimmat ohikulkijat etsivät tietoa ilmastoinnista, joka kymmenes soittaa poliisille
Tuoreen kyselyn mukaan useimmat suomalaiset ovat edelleen huolissaan autoon kesähelteillä jätetyistä lemmikeistä ja etsivät eläimen autossa nähdessään aktiivisesti tietoa mahdollisesti päällä olevasta ilmastoinnista.
Ongelmatilanteiden välttämiseksi Autoklinikka jakaa kesän ajan korjaamoillaan ilmastoinnista kertovia magneettitarroja, jonka voi kiinnittää auton kylkeen tai auton tuulilasin sisäpuolelle.
Yhä useammissa uusissa autoissa on mahdollisuus pitää ilmastointia päällä, kun auto on pysäköity. Sen ansiosta lemmikin voi jättää tarvittaessa kesähelteillä lyhyeksi aikaa autoon yksin, mikäli muita vaihtoehtoja ei ole. Mahdollisuus on kuitenkin verrattain uusi eikä auton sisällä vallitseva lämpötila ole välttämättä selvää ohikulkijoille, jotka saattavat huolestua autossa olevan lemmikin hyvinvoinnista.
Vahinkokorjaamo Autoklinikan teettämä kyselytutkimus paljastaa, että kesähelteillä autoon jätetyn lemmikin nähdessään lähes 38 % suomalaisista tarkistaa ensimmäisenä, onko auton omistaja jättänyt tiedon päällä olevasta ilmastoinnista. 24 % vastanneista kertoo jäävänsä odottamaan ja seuraamaan tilannetta, ja noin 16 % ottaa heti ensimmäisenä yhteyttä poliisiin nähdessään lemmikin autossa helteellä.
– Viime vuonna kokeilimme jakaa korjaamoillamme magneettitarroja, joilla ilmastoinnin käytöstä voi viestiä sivullisille. Tarrat saavuttivat suuren suosion, ja uusin tutkimuksemme myös osoittaa, että moni ohikulkija osaa jo aktiivisesti etsiä auton yhteyteen jätettyä tietoa ilmastoinnista. Tästä syystä jaamme magneettitarroja myös tänä vuonna kesä-elokuun ajan tai niin pitkään, kun tarroja riittää. Lähin Autoklinikka löytyy helposti verkkosivuiltamme osoitteesta www.autoklinikka.fi, Autoklinikan asiakaspalvelupäällikkö Helena Ruuska kertoo, ja jatkaa:
– Magneettitarraa on helppo säilyttää esimerkiksi auton hansikaslokerossa ja ottaa aina tarpeen tullen käyttöön. Jos tarraa ei halua kiinnittää auton kylkeen, niin sen voi yhtä hyvin jättää näkyviin vaikkapa tuulilasin sisäpuolelle parkkikiekon tapaan. Tarraa ei tule käyttää autoissa, joissa ilmastointia ei voi seurata etänä ja sen käyttö on aina lemmikinomistajan omalla vastuulla.
Vinkit kesällä autoilevalle lemmikinomistajalle
- Lemmikkiä ei tulisi pitää ajon aikana irrallaan. Henkilöautossa lemmikki matkaa turvallisesti matkustamossa kiinnitettynä turvavöihin tai auton takatilassa. Tavaratilassa lemmikki kannattaa sijoittaa eläimen kuljetukseen tarkoitettuun kiinteään häkkiin tai kuljetuslaatikkoon, joka on kiinnitetty auton rakenteisiin.
- Muista, että lemmikkisikin tarvitsee taukoja. Pitäkää yhdessä jaloitteluhetkiä.
- Kesähelteillä auto kuumenee todella nopeasti, joten ilman ilmastointia lemmikkiä ei kannata jättää autoon. Jos autossasi on mahdollisuus hyödyntää ilmastointia pysäköinnin aikana, seuraa säännöllisesti esimerkiksi puhelimen sovelluksen kautta auton lämpötilaa. Pysäköi silti auto mahdollisimman varjoiseen paikkaan.
- Huomioithan, että ikkunan auki jättäminen ei takaa lemmikille riittävää viilennystä kesähelteillä. Auki oleva ikkuna ei viilennä autoa tarpeeksi kuumana kesäpäivänä.
- Ethän jätä lemmikkiä pitkäksi aikaa yksin autoon, vaikka käytössäsi olisikin ilmastointi.
AutoBild / Autoklinikka
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Kia EV3 on vuoden auto 2025
Kia EV3 on vuoden auto 2025
Talvi aiheuttaa pieniä haasteita sähköauton latauksessa
Talvi aiheuttaa pieniä haasteita sähköauton latauksessa
Renaultin pieni paholainen.
Renaultin pieni paholainen.
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Liian moni laiminlyö turvavyön käytön linja-autossa
Kialle viisi Red Dot Award -tunnustusta mukaan lukien korkein ”Best of the Best”
Ylellinen latolöytö Mäntsälästä – Mercedes-Benz 300 SEL vm. 1968
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Uusi sähköautojen maailmanennätys – yhdellä latauksella ajettiin ”Helsingistä Lappiin”
Joka kolmas suomalainen ajaa, vaikka ei olisi ajokunnossa
Porschelta uudet Taycan ja Cayenne Black Edition -mallit
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Pro-Jectilta edullisempi kuulokevahvistin
Beyerdynamic Kiinaan
QUADin uusvanha integroitu vahvistin
Luxmanin uusi cd-soitin
ELACin uusi aktiivikaiutin
Uusi optinen äänirasia
Laadukas levysoitin Puolasta
Melco on nyt Dela
Sennheiserilta kuulokevahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Liian moni laiminlyö turvavyön käytön linja-autossa
Kialle viisi Red Dot Award -tunnustusta mukaan lukien korkein ”Best of the Best”
Ylellinen latolöytö Mäntsälästä – Mercedes-Benz 300 SEL vm. 1968
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
KOEAJOT
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Liian moni laiminlyö turvavyön käytön linja-autossa
Kialle viisi Red Dot Award -tunnustusta mukaan lukien korkein ”Best of the Best”
Ylellinen latolöytö Mäntsälästä – Mercedes-Benz 300 SEL vm. 1968
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Uusi sähköautojen maailmanennätys – yhdellä latauksella ajettiin ”Helsingistä Lappiin”
Joka kolmas suomalainen ajaa, vaikka ei olisi ajokunnossa
Porschelta uudet Taycan ja Cayenne Black Edition -mallit
Polestareja rekisteröitiin vuoden toisella neljänneksellä 38 % enemmän kuin vuosi sitten
Uusi Mazda CX-5 Suomeen vuodenvaihteessa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Polestar 7 tulossa – yhteistyössä Volvon kanssa
Suomen edullisin auto on Euroopan ostetuin
Tutkimus: Täyssähköisen Mercedec-Benz CLA:n hiilijalanjälki 40 prosenttia pienempi kuin edeltävässä mallissa
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Hyundai lanseeraa oman sähköauton hankintatuen
Uudistunut Toyotan täyssähköinen bZ4X -mallisto laajenee uudella, edullisella malliversiolla
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Porschelta uudet Taycan ja Cayenne Black Edition -mallit
Uusi 5-paikkainen sähköavolava-auto tulee Suomeen
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL