Kevät alkoi jo Etelä-Suomessa – asiantuntijan vinkit renkaanvaihtoon
Pohjois-Suomessa eletään edelleen talvisissa tunnelmissa, mutta Etelä-Suomessa kevät tekee vauhdilla tuloaan. Tämä tarkoittaa etelässä autoileville, että pian voi sanoa näkemiin talvirenkaille.
Kevään ensimerkit eteläisessä Suomessa ovat käynnistäneet K-Auton renkaanvaihto- ja myyntisesongin vauhdilla.
"Varauksia on tällä viikolla tullut kiihtyvään tahtiin. Ero viime viikkoon on selkeä, ja moni on ryhtynyt ennakoimaan jo vaihtoa parin viikon päähän. Myös kesärenkaiden myynti on lähtenyt meillä jopa ennätyksellisen hyvin liikkeelle. Lisäpontta myyntiin on saatu K-Citymarketin Mammuttimarkkinoilta, joilla olimme nyt toista kertaa mukana kattavan rengasvalikoimamme ja erinomaisten tarjousten kanssa", kertoo K-Autolla renkaista vastaava tuotepäällikkö Lasse Wirama.
Ammattilaisella vai kotona?
Osa haluaa vaihtaa renkaat itse sen sijaan, että hyödyntäisi ammattilaisten apua. Mitä kaikkea pitää huomioida, jos ryhtyy omin voimin vaihtopuuhiin vaikka omassa pihassa?
Kysyimme Lasse Wiramalta parhaat vinkit, joista hän mainitsee ensimmäisenä sen varmasti kaikkein olennaisimman: jos et ole täysin varma, miten renkaat tulee vaihtaa, työ kannattaa suosiolla jättää ammattilaisen vastuulle. Jos kuitenkin päätät vaihtaa ne itse, kannattaa suosia seuraavia askelmerkkejä:
- Selvitä renkaidesi ikä. Ikä selviää valmistusajankohdasta, joka on merkitty renkaan kylkeen DOT-merkinnän yhteyteen neljällä numerolla. Numerosarja koostuu viikkonumerosta ja vuosiluvun kahdesta viimeisestä numerosta. Esimerkiksi luku 0210 tarkoittaa viikkoa 2 vuonna 2010. Renkaiden käyttöiäksi suositellaan enintään kuusi vuotta ja kokonaisiäksi enintään 10 vuotta (mukaan lukien uusien renkaiden varastointi ennen käyttöönottoa). Suosittelemme kääntymään rengasammattilaisen puoleen tätä vanhempien renkaiden käyttökelpoisuuden varmistamiseksi.
- Muista tarkastaa rengaspaineet ja säätää ne oikeiksi. Renkaisiin voi useimmiten asettaa esimerkiksi 0,2 baria suuremman ilmanpaineen kuin ajoneuvon valmistaja suosittelee. Painemittareissa voi olla pieniä heittoja, mikäli niitä ei ole kalibroitu. Pieni ylipaine on renkaan ja ympäristön kannalta paljon parempi kuin alipaine, joka aiheuttaa suurempia päästöjä ja renkaan nopeampaa kulumista. Mikäli yhdestä renkaasta on kadonnut painetta enemmän kuin muista, on siinä todennäköisesti vuoto. Tällöin rengas kannattaa viedä ammattilaiselle tarkempiin tutkimuksiin. Ammattilainen selvittää, voiko vuodon korjata vai pitääkö rengas uusia kokonaan.
- Irrallaan olevien renkaiden kulutuspinta on myös hyvä tarkastaa silmämääräisesti naulojen, ruuvien tai muiden terävien esineiden varalta. Renkaita vaihdettaessa pyöränpultteja ei saa jättää liian löysälle, mutta niitä ei toisaalta kannata kiristää liian tiukallekaan. Kiristämällä renkaat juuri oikeaan momenttiin ne pysyvät kiinni, mutta myös lähtevät irti seuraavassa vaihdossa ilman riskiä pulttien katkeamisesta. Muista aina noudattaa työskentelyssä autonvalmistajan ohjeistusta!
- Varaa riittävästi tilaa turvalliselle työskentelylle. Tarvitset myös tukevan ja tasaisen alustan sekä kunnollisen tunkin. Ennen kuin nostat autoa, laita käsijarru ja vaihde päälle tai käytä automaattivaihteisessa autossa parkkiasentoa. Löysää pyöränpultteja vain sen verran, että ne aukeavat ilman voimaa renkaan ollessa nostettuna. Myös pyöräkiilojen käyttö on suositeltavaa. On mahdollista, että kesä- ja talvirenkaissa on erilaiset pyöränpultit, joten ole huolellinen, että käytät oikeita pultteja.
- Kiinnityspinnat eli pyörännapa ja vanteen kiinnityspinta on hyvä puhdistaa ruosteesta ja hapettumista harjaamalla. Tällä ehkäistään epäpuhtauksista aiheutuvia pyöränpulttien löystymisiä ja pahimmassa tapauksessa pyörän irtoamisia.
- Varmista renkaiden oikea pyörimissuunta renkaan kyljen merkinnästä. Kaikissa renkaissa ei kuitenkaan ole määrättyä pyörimissuuntaa, ja tällöin niiden sijainti on hyvä merkitä liidulla renkaan kylkeen irrotettaessa. Useassa uudehkossa autossa on myös erikokoiset renkaat edessä ja takana. Leveämmät renkaat asennetaan useimmiten taka-akselille, mutta poikkeuksiakin on. Tämä on hyvä huomioida ennen renkaiden kiinnittämistä. Jotta renkaat saa oikeaan ja turvalliseen kireyteen, on suositeltavaa käyttää momenttiavainta kiristyksessä. Mikäli renkaat ovat samankokoiset, asennetaan parempikuntoiset aina taka-akselille turvallisuussyistä. Mutta miksi näin? Esimerkiksi vesisateen sattuessa huonompikuntoiset eturenkaat varoittavat kuljettajaa, kun ohjattavuus lähtee renkaiden noustessa vesipatjan päälle. Viimeistään tässä vaiheessa kuljettaja tiedostaa ajonopeuden olevan liian suuri ajo-olosuhteisiin nähden ja ymmärtää hiljentää vauhtia. Mikäli huonommat renkaat on asennettu taka-akselille, ne eivät vesiliirtoon jouduttaessa varoita kuljettajaa, vaan seurauksena voi olla auton äkillinen pyörähdys ja pahimmassa tapauksessa ajoneuvon hallinnan voi menettää täysin.
- Tarkista pyöränpulttien kireys noin 100 ajokilometrin jälkeen. Muistathan, että nykyautojen suuret renkaat ovat painavia, eli vaihto edellyttää jonkin verran tekniikan tuntemusta: esimerkiksi rengaspainevalvontajärjestelmä on mahdollisesti kalibroitava renkaanvaihdon jälkeen.
Miksi renkaiden säilytyspaikalla on väliä?
Kun kesärenkaat on saatu alle, on talvirenkaiden säilytyksen vuoro. Viisas autoilija on tarkkana tässäkin.
Renkaat kannattaa aina säilyttää puhtaina sisätiloissa – ei nojaamassa talon seinää vasten tai epämääräisessä kasassa kesämökin takana.
"Säiden armoilla vanteet ruostuvat tai hapettuvat. Kumikin voi hapertua. Renkaita ei myöskään kannata altistaa suoralle auringonvalolle, UV-säteilylle, kosteudelle, kuumuudelle tai kemikaaleille kuten esimerkiksi liuottimille. Myös sähkömoottorit, kuten kompressorit tuottavat otsonia, joka on vahingollista renkaille. Rengashotellissa renkaat säilytetään aina oikein ja niiden kunto tarkistetaan aina vaihdon yhteydessä", Lasse Wirama sanoo.
AutoBild / K-Auto
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Kia EV3 on vuoden auto 2025
Kia EV3 on vuoden auto 2025
Talvi aiheuttaa pieniä haasteita sähköauton latauksessa
Talvi aiheuttaa pieniä haasteita sähköauton latauksessa
Renaultin pieni paholainen.
Renaultin pieni paholainen.
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Polestar laajentaa Suomessa
Kattavat kestävyystestit todiste Kia EV4:n akun suorituskyvystä
Millainen autonostaja olet? Tutkimuksessa paljastui neljä eri tyyppiä
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Liian moni laiminlyö turvavyön käytön linja-autossa
Kialle viisi Red Dot Award -tunnustusta mukaan lukien korkein ”Best of the Best”
Ylellinen latolöytö Mäntsälästä – Mercedes-Benz 300 SEL vm. 1968
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Oranssi soitin
Kun usb ei enää kelpaa
Cambridge Audiolta uusi päätevahvistin
Pro-Jectin uusi striimerivahvistin
FiiOn aktiivikaiuttimet
Tasokas verkkokytkin Singaporesta
Wharfedalen uusi evoluutio
Elipsonin uudet fasetit
Pro-Ject liikkuville musiikin ystäville
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
KOEAJOT
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Polestar laajentaa Suomessa
Kattavat kestävyystestit todiste Kia EV4:n akun suorituskyvystä
Millainen autonostaja olet? Tutkimuksessa paljastui neljä eri tyyppiä
Liian moni laiminlyö turvavyön käytön linja-autossa
Kialle viisi Red Dot Award -tunnustusta mukaan lukien korkein ”Best of the Best”
Ylellinen latolöytö Mäntsälästä – Mercedes-Benz 300 SEL vm. 1968
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Uusi sähköautojen maailmanennätys – yhdellä latauksella ajettiin ”Helsingistä Lappiin”
Joka kolmas suomalainen ajaa, vaikka ei olisi ajokunnossa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Polestar 7 tulossa – yhteistyössä Volvon kanssa
Suomen edullisin auto on Euroopan ostetuin
Tutkimus: Täyssähköisen Mercedec-Benz CLA:n hiilijalanjälki 40 prosenttia pienempi kuin edeltävässä mallissa
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Hyundai lanseeraa oman sähköauton hankintatuen
Uudistunut Toyotan täyssähköinen bZ4X -mallisto laajenee uudella, edullisella malliversiolla
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Porschelta uudet Taycan ja Cayenne Black Edition -mallit
Uusi 5-paikkainen sähköavolava-auto tulee Suomeen
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL